”Oi tällaisen kirjoitusvirheen voi vain lapsosen äiti tehdä”

Poissaolon kielelliset ja graafiset jäljet kahdessa kirjeromaanissa

Authors

• Noora Vaakanainen Tampereen yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.110809

Keywords:

graafiset keinot, multimodaalinen stilistiikka, negaatio, toinen persoona, kirjeromaani

Abstract

Artikkelissani tutkin, kuinka poissaoloa esitetään kahdessa 2010-luvulla ilmestyneessä suomenkielisessä kirjeromaanissa. Kummatkin teokset käsittelevät kuolemaa: Meiju Niskalan romaanissa Sata kirjettä kuolleelle äidille kertoja käy läpi suruprosessiaan puhuttelemalla kirjeissään äskettäin menehtynyttä äitiään, ja Maija Muinosen Mustissa papereissa omaa kuolemaansa odottava äiti kirjoittaa manipuloivia kirjeitä pojalleen. Sovellan analyysissani multimodaalista stilistiikkaa ja tutkin kielellisten ja graafisten keinojen vuorovaikutusta teksteissä. Keskityn erityisesti toisen persoonan puhutteluun ja negaatioon sekä erinäisiin typografisiin ja taitollisiin piirteisiin, kuten sensuuriin, yliviivaukseen ja tyhjään tilaan. Tutkimukseni osoittaa, että tekstien graafiset piirteet ohjaavat olennaisesti lukijan tulkintaa toisen persoonan viittauskohteesta sekä negaation saamista kerronnallisista tehtävistä teoksissa. Lisäksi graafisten keinojen käyttö kytkeytyy läheisesti poissaolon ja kommunikaation teemoihin Muinosen ja Niskalan romaaneissa.

 

 

Linguistic and Graphic Signs of Absence in Two Epistolary Novels

In this article, I study how absence is represented in two contemporary epistolary novels written in Finnish. Both of the works studied in this article deal with death: Meiju Niskala’s Sata kirjettä kuolleelle äidille documents a daughter’s grieving process as she addresses letters to her dead mother, whereas the narrator of Maija Muinonen’s Mustat paperit writes highly manipulative letters to her young son while waiting for her own upcoming death. In my analysis of the novels, I apply multimodal stylistics and pay close attention to the interaction between linguistic and graphic features. I focus on the use of second person and negation in particular and on various typographic devices from censorship to crossing out words, and on empty space in layout. My argument is that the graphic features modify the referent of second person, and that these stylistic devices also affect the reader’s interpretation of negation and its narrative functions. What is more, the graphic devices are also used to highlight the thematics of absence and communication in Muinonen’s and Niskala’s works.