Murre ja pohjoisen paikan tuntu Katja Ketun tuotannossa

Författare

• Laura Tammilehto Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0001-5505-8048

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.142533

Nyckelord:

sosiolingvistiikka, kirjallisuudentutkimus, peräpohjalaismurteet, paikka, paikan tuntu, pohjoinen

Abstract

Artikkeli tarkastelee murteen käyttöä ja pohjoisen paikan tuntua Katja Ketun kaunokirjallisessa tuotannossa. Pohjoisuus ja erilaiset rajojen ylitykset ovat Ketun teoksissa läsnä niin temaattisesti kuin kielenkin tasolla, esimerkiksi siinä, kuinka teoksissa liikutaan pohjoisesta etelään ja kuvaa pohjoisesta luodaan osittain dialektologisia murrerajoja ylittäen. Artikkeli selvittää, mitä kielenpiirteitä teoksissa esiintyy, miten ne varioivat ja kuinka variaatiolla luodaan teoksiin pohjoisen paikan tuntua.

Tutkimusaineisto koostuu Ketun teoksista Surujenkerääjä (2005), Hitsaaja (2008), Kätilö (2011), Piippuhylly (2013), Yöperhonen (2015), Rose on poissa (2018) ja Erään kissan tutkimuksia (2023). Aineistoa tarkastellaan sosiolingvistisen variaationtutkimuksen keinoin sosiaalisen indeksisyyden kautta. Lisäksi analyysissa sovelletaan humanistisen maantieteen paikan ja paikan tunnun käsitteitä.

Analyysi osoittaa, että pohjoisen tuntua rakennetaan Ketun teoksissa paitsi peräpohjalaismurteissa tunnetuilla kielenpiirteillä (esim. jälkitavujen h), myös yleisillä puhekielisyyksillä (esim. NUT-partisiipin loppu-t:n kato) ja muiden murteiden mukaisilla piirteillä (esim. ht yleiskielen ts:n vastineena). Lisäksi Kettu käyttää analogisesti muodostettuja, peräpohjalaismurteiden malleja mukailevia piirteitä (esim. pronomini set ’se’) sekä itse keksimiään sanoja. Peräpohjalaismurteiden alaryhmien välille ei tehdä eroa, ja piirteiden käytössä on variaatiota teosten välillä ja sisällä, myös yhden henkilöhahmon repliikeissä.

Yhdistellessään peräpohjalaismurteiden piirteitä muiden varieteettien piirteisiin Kettu käyttää kielenpiirteitä resursseina. Piirteet eivät välitä ainoastaan alueellisia merkityksiä vaan voivat toimia sosiaalisina indekseinä ja viestiä esimerkiksi leppoisuutta, vanhanaikaisuutta tai maalaisuutta. Kettu rakentaa omanlaistaan, osittain murrerajoja ylittävää konstruktiota pohjoisesta murteesta ja sitä kautta pohjoisesta paikkana. Pohjoisen tuntu kytkeytyy murteen käytön tapoihin ja koko kirjailijan tuotannossa tunnistettavaan rajojen ja niiden hämärtämisen tematiikkaan. Katja Kettu sisällyttää pohjoisen puheen kuvaukseen uusia ominaisuuksia ja voi teoksillaan vaikuttaa lukijoiden käsityksiin pohjoisesta murteesta, sen puhujista ja pohjoisesta paikkana.