Muutosmallit Helsingin puhekielessä

Författare

• Olli Kuparinen
• Liisa Mustanoja
• Jaakko Peltonen
• Jenni Santaharju
• Unni Leino

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.80056

Nyckelord:

muutosmallit, kielenmuutos, Helsingin puhekieli

Abstract

Artikkeli soveltaa William Labovin kehittämää ja sosiolingvistisessä tutkimuksessa keskeiseksi noussutta muutosmalliteoriaa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpukseen, joka koostuu haastatteluista 1970-, 1990- ja 2010-luvuilta. Artikkeli tutkii, muuttuvatko Helsingin puhekielen piirteet muutosmallien mukaisesti. Samalla tarkastellaan muutosmallien teorian taustaoletuksia ja ongelmakohtia.

Tutkimus osoittaa, että Helsingin puhekielestä löytyy vähintään yksi yhteensopiva piirre kaikkiin muutosmalleihin. Osa malleista näyttää kuitenkin esiintyvän hyvin spesifeissä tilanteissa. Kaikkein yleisimmältä muutosmallilta vaikuttaa sukupolvittainen muutos, jota onkin pidetty tavallisena muutoksen tapana. Samalla havaitaan, että muutosmallien ja muutoksen vaiheen välillä näyttää olevan yhteys: esimerkiksi sukupolvittainen muutos vaikuttaa tavalliselta muutoksen tavalta tilanteissa, joissa piirre on yksinomaistumassa tai katoamassa käytöstä.

Artikkeli osoittaa myös, että yksittäinen muutosmalli toteutuu harvoin yli kolmen aikapisteen. Kahden aikapisteen välillä yhdeltä muutosmallilta näyttänyt tendenssi saattaakin kolmannessa aikapisteessä pysähtyä, kääntyä tai harpata eteenpäin. Labovin alkuperäisen ajatuksen mukaan näennäisaikamenetelmä ei voi erottaa toisistaan muutosmalleja. Tämä tutkimus osoittaa, että myös kahden aikapisteen reaaliaikatutkimus on altis tulkintavirheille.

Tutkimus tuottaa myös uutta tietoa Helsingin puhekielen nykyvariaatiosta. Muutosmallien teorian tarkastelun yhteydessä havaitaan esimerkiksi, että yleiskielen ts:n vastineeksi on Helsingin puhekielen aineistossa vakiintumassa astevaihtelu tt ~ t, ja että paikallissijojen loppuheitto näyttää tasaisen variaation piirteeltä, jossa ei ole meneillään muutosta.