Ilmoitukset

Tervetuloa Sosiologia-lehden uusille sivuille! Täältä voit lukea vuodesta 2010 alkaen kaikkia lehdessä julkaistuja artikkeleita ja muita kirjoituksia. 

Sosiologiassa on käytössä neljän kuukauden embargo, jonka jälkeen julkaisemme lehden kirjoitukset näillä sivuilla. Tiedotamme uudesta numerosta aina heti paperilehden tultua painosta, ja julkaisemme uuden pääkirjoituksen välittömästi. 

 

  • Call for papers: the 2024 English issue of Sosiologia  

    2024-01-22

    Sosiologia, the Finnish journal of sociology published by the Westermarck Society, calls for papers for its forthcoming issue in English. Sosiologia is the leading journal for sociological research and debate in Finland. It reaches an extensive readership both in print form and online at https://journal.fi/sosiologia. Articles published in Sosiologia are openly accessible online after an embargo period of four months. All submitted manuscripts go through a double-blind peer review process. 

    We warmly welcome article submissions of various kinds – empirical, methodological, and theoretical. It is preferable that the articles relate to the Finnish society, though manuscripts will not be selected primarily on this basis, but rather based on academic quality. 

    The call for papers is open for all. However, we encourage submissions in particular from non-native-Finnish faculty, researchers, and PhD students working in Finland – you who generally do not have access to Sosiologia due to its language selection. The fourth English issue is planned for publication in 2024. 

    Please send your manuscript (up to 9000 words, including references) 

    by 30 March 2024, to sosiologialehti@gmail.com and cc in the editors (email addresses below).  

    NB: Please use the APSA style in your manuscript: http://www.apsanet.org/files/APSAStyleManual2006.pdf 

    For further information, please contact the editor in chief Johanna Nurmi, (johanna.m.nurmi@utu.fi) or the managing editor Anna Kuusela (anna.a.kuusela@utu.fi).

    Lue lisää nimikkeestä Call for papers: the 2024 English issue of Sosiologia  

  • Hae Sosiologia-lehden toimituskuntaan – Hakuaikaa pidennetty!

    2024-01-17

    Sosiologia-lehden toimituskuntaan haetaan 2–3 uutta jäsentä. Lehden Westermarck-seuran johtokunnan hyväksymän johtosäännön mukaisesti toimituskunnassa avautuu päätoimittajakauden vaihtuessa paikkoja avoimesti haettavaksi. Valinnan suorittavat väistyvä ja uusi päätoimittaja sekä Westermarck-seuran johtokunta.

    Toimituskunnan jäsenet toimivat Sosiologia-lehdessä vertaisarvioitsijoina. He kirjoittavat lausuntoja lehdelle tarjotuista käsikirjoituksista ja osallistuvat julkaisupäätösten tekemiseen sekä muihin lehden sisältöä ja toimittamista koskeviin keskusteluihin. Toimituskunta kokoontuu tyypillisesti 4–5 kertaa vuodessa. Työmäärä on riippuvainen käsikirjoitustarjonnasta. Laadittavien vuosittaisten lausuntojen määrä on keskimäärin 5–10.

    Toimituskunnan jäsenen tulee olla hyvin perehtynyt sosiologiseen tutkimukseen. Arvostamme myös rakentavaa otetta ja kokemusta vertaisarvioinnista. Tehtävästä ei makseta palkkiota, mutta kulut kokouksiin osallistumisesta korvataan.

    Vapaamuotoinen hakemus, josta käy ilmi hakijan oppiarvo, sosiologinen asiantuntemus ja tutkimukselliset kiinnostuksen kohteet, osoitetaan lehden päätoimittajalle Johanna Nurmelle (johanna.m.nurmi@utu.fi).

    Hakuaika päättyy 26.1.2024.

    Lue lisää nimikkeestä Hae Sosiologia-lehden toimituskuntaan – Hakuaikaa pidennetty!

  • Hae Sosiologia-lehden toimituskuntaan

    2024-01-02

    Sosiologia-lehden toimituskuntaan haetaan 2–3 uutta jäsentä. Lehden Westermarck-seuran johtokunnan hyväksymän johtosäännön mukaisesti toimituskunnassa avautuu päätoimittajakauden vaihtuessa paikkoja avoimesti haettavaksi. Valinnan suorittavat väistyvä ja tuleva päätoimittaja sekä Westermarck-seuran johtokunta.

    Toimituskunnan jäsenet toimivat Sosiologia-lehdessä vertaisarvioitsijoina. He kirjoittavat lausuntoja lehdelle tarjotuista käsikirjoituksista ja osallistuvat julkaisupäätösten tekemiseen sekä muihin lehden sisältöä ja toimittamista koskeviin keskusteluihin. Toimituskunta kokoontuu tyypillisesti 4–5 kertaa vuodessa. Työmäärä on riippuvainen käsikirjoitustarjonnasta. Laadittavien vuosittaisten lausuntojen määrä on keskimäärin 5–10.

    Toimituskunnan jäsenen tulee olla hyvin perehtynyt sosiologiseen tutkimukseen. Arvostamme myös rakentavaa otetta ja kokemusta vertaisarvioinnista. Tehtävästä ei makseta palkkiota, mutta kulut kokouksiin osallistumisesta korvataan.

    Vapaamuotoinen hakemus, josta käy ilmi hakijan oppiarvo, sosiologinen asiantuntemus ja tutkimukselliset kiinnostuksen kohteet, osoitetaan vuoden 2024 alusta aloittavalle lehden uudelle päätoimittajalle Johanna Nurmelle (johanna.m.nurmi@utu.fi).

    Hakuaika päättyy 15.1.2024.

    Lue lisää nimikkeestä Hae Sosiologia-lehden toimituskuntaan

  • Eteenpäin suomenkielinen sosiologia! -kirjoittajatyöpaja

    2023-04-26

    Tökkiikö suomenkielisen tekstin kirjoittaminen? Pursuaako kielesi anglismeja? Jääkö suomenkielinen tekeleesi pöytälaatikkoon pölyttymään kansainvälisissä lehdissä julkaisemisen paineessa? Jos tunnistat näitä haasteita, tule mukaan Sosiologia-lehden kirjoittajatyöpajaan ja löydä suomenkielisen, yhteiskuntatieteellisen kirjoittamisen liekki uudelleen!

    Sosiologia-lehti järjestää kirjoittajatyöpajan suomenkielistä yhteiskuntatieteellistä artikkelia kirjoittaville tai kirjoittamista suunnitteleville tutkijoille akateemisen uran eri vaiheissa. 

    TYÖPAJAN OHJELMA JA KÄYTÄNNÖT

    Työpaja on kolmivaiheinen:

    1) Kirjoittajatyöpajan aloitus 30.8. klo 10-16 Tieteiden talolla Helsingissä (https://www.tieteidentalo.fi/). Myös etänä osallistuminen on mahdollista. Ohjelmassa ensimmäisellä kerralla:

    • Kuinka saan tekstini julkaistuksi -paneelikeskustelu;
    • asiantuntijoiden luennot: Sanni Tengvall (Gaudeamus) kertoo kielenhuollosta, argumentaation sujuvoittamisesta ja tekstin rakenteen parantamisesta; Hanna Guttorm (HY) pohtii kuinka kirjoittaa akateemisista konventioista poiketen. (Ks. puhujien esittelyt ilmoituksen lopussa);
    • osallistujien ideapaperien käsittelyä pienryhmissä.
    • Päivä sisältää lounastauon (omakustanteinen) sekä kahvitauon (tarjoamme kahvit).

    2) Vertaistuen ja -palautteen aamupäivä 3.11.2023 (etä). Päätoimittajan preppauspuhe sekä pienryhmissä tekstien ja oman kirjoitusprosessin käsittelyä ohjeistetusti.

    3) Viittä vaille valmis -työpaja 19.1. (etä). Pienryhmän vetäjät kommentoimassa tekstejä, tehdään suunnitelmat, miten teksti saadaan valmiiksi.

    Osallistujilta odotetaan sitoutumista työpajatyöskentelyyn. Tohtoriopiskelijat saavat osallistumisesta 2 op.

    Sosiologia-lehden toimituskuntalaiset toimivat ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla pienryhmien kommentaattoreina, joten tekstejä kommentoidaan erityisesti sosiologisesta ja julkaisukuntoon saattamisen näkökulmasta. Kirjoittajapajan paikat täytetään hakijan suunnitelman toteutettavuuden ja aiheen sosiologisen relevanssin perusteella.

    Westermarck-seura tukee niitä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ensimmäiseen tapaamiskertaan matkustavia, joilla ei ole mahdollisuutta laskuttaa matkakustannuksiaan esim. yliopistoltaan. Matkatuen yläraja on 60 euroa ja se maksetaan toteutuneita kuluja (kuitti, junalippu, tms.) vastaan.

    ILMOITTAUTUMINEN

    Ilmoittaudu lähettämällä sähköpostia Sosiologia-lehden sähköpostiosoitteeseen sosiologialehti@gmail.com sekä päätoimittajalle (elina.paju@helsinki.fi) 18.8.2023 mennessä.  Kerro viestissäsi

    • lyhyesti tekstistä, jota sinulla olisi tarkoitus työstää kirjoittajapajassa (aihe tai idea, aineisto ja mahdollinen teoreettinen viitekehys, tekstin vaihe tällä hetkellä)
    • miten kirjoittajapajaan osallistuminen hyödyttäisi tekstisi edistymisessä ja mihin erityisesti kaipaisit apua
    • mikä on uravaiheesi ja tarvitsetko opintopisteitä osallistumisestasi
    • osallistutko paikan päällä vai etänä 30.8.
    • tarvitsetko tukea matkakuluihin 30.8. ja arvio kuluista (pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat)

    Tervetuloa mukaan!

    Sosiologian toimitus & toimituskunta

     

    PUHUJAT

    Kustannustoimittaja Sanni Tengvall toimii Gaudeamuksen kustannustoimittajana. Hänellä on useamman vuoden kokemus suomenkielisen tieteellisen kielen hiomisesta ja tieteellisen tekstin saattamisesta julkaisukuntoon.

    FT Hanna Guttorm on väitöskirjassaan (2014) ja sen jälkeisessä tutkimuksessaan kokeillut ja etsinyt erilaisia ja vaihtoehtoisia tieteellisen kirjoittamisen tapoja kotimaisissa ja kansainvälisissä julkaisuissa. Tällä hetkellä Hanna tutkii parantavia tutkimusmetodologioita alkuperäiskansatutkimuksen parissa ja haaveilee kirjoittamisesta, joka kutsuu lukijoita kestävyysmurrokseen ja solidaarisuuteen.

    Lue lisää nimikkeestä Eteenpäin suomenkielinen sosiologia! -kirjoittajatyöpaja

  • Arvottamisen sosiologia ja viihdyttävät ja kiihdyttävät naisartistit

    2023-04-04

    Tämä kirjoitus on julkaistu Sosiologia-lehden numerossa 1/2023.

    Sosiologian tekeminen erilaisilla tavoilla – lukemalla, ajattelemalla, tarkkailemalla, tutkimustyöllä – herkistää katsomaan ympäröivää elämää erityisellä tavalla. Sosiologia ei ole siten vain pelkän tutkimustyön, vaan laajemminkin maailman ymmärtämisen väline. Sosiologinen asenne haastaa kysymään ja kyseenalaistamaan, huomaamaan erontekoja, ulossulkemisia, hierarkioita. Sosiologia on historiansa aikana käsitellyt arvottamista – arvon muodostumista, sen antamista ja kiistämistä – useista näkökulmista (Lamont 2012). Tässä pääkirjoituksessa käsittelemme arvottamista, suomalaista laulajaa Kikkaa sekä Portion Boys -yhtyeen jäsenen JaloTiinan ympärille kehittynyttä some-kohinaa ennen vuoden 2023 Uuden Musiikin Kilpailua.

    Aloittaessamme Sosiologia-lehden toimitustyön tiimityöskentelyn huomasimme, että meitä, päätoimittajaa ja toimitussihteeriä, yhdistää myös rakkaus edesmennyttä laulajaa Kikkaa kohtaan. Kikka on ollut viime aikoina jälleen pinnalla hiljattain julkaistun Kikka! -elokuvan myötä, jossa niin usein halveksittua ja vähäteltyä artistia oli pyritty katsomaan lempeämpien 2020-luvun linssien läpi. Kikkaan kohdistuva arvottaminen tuli Elinalle ilmeiseksi teini-iässä 1990-luvulla feministiäidin avoimessa halveksunnassa laulajaa kohtaan. Politiikasta-verkkolehden kirjoituksessaan Laura Mankki ja Tiina Sihto (2018) analysoivat Kikan toimijuutta, mutta Elinan äidin suhtautumisessa Kikka ja kikkamaisuus oli kaiken feministisen taistelun romahduttaja. Kikka ei ollut toimija, joka olisi taistellut naisten vapautuksen ja tasa-arvoisen kohtelun puolesta, vaan asettui passiivisesti mieskatseen kohteeksi. Paula muistaa, kuinka 2000-luvun alun teini-ikäiselle Kikka symboloi hauskaa, vallatonta ja rohkeaa naiseutta, jota ei kuitenkaan voinut varauksetta ottaa omakseen. Kikkaa sai kuunnella ja laulaa mukana – kunhan teki selväksi, että tekee sen ironisesti. Kikka kuitenkin edusti sellaista kevyttä seksuaalisuutta ja pinkkiä feminiinisyyttä, johon oli hyvä tehdä pesäeroa, jos ei halunnut olla pissis.   

    Kikka soveltuisi esimerkillisesti Beverley Skeggsin (esim. 2005, 2014) tutkimuskohteeksi, jos hän joskus päättäisi tutkia sukupuolen ja luokan representaatiota ja arvottamista suomalaisessa kontekstissa. Mankki ja Sihto (2018) toteavat osuvasti, kuinka Kikan imago istui lama-Suomen historialliseen ja sosiaaliseen kontekstiin, ja edusti Skeggsin analysoimaa työväenluokkaista naiseutta. Kikan habitus korostetun ja äärimmilleen viedyn feminiinisyyden ilmentäjänä vertautuu Skeggsin analysoimaan työväenluokkaiseen naiseuteen. Oleellista tässä feminiinisyyden kuvastossa on liiallisuus ja liioittelevuus: hiukset ovat vielä vähän isommat, ripset vielä hiukan pidemmät ja tuuheammat, asu vielä astetta paljastavampi ja huulet vielä kirkkaammin pinkit kuin olisi ”yleisten”, eli keskiluokkaisten, kauneusihanteiden näkökulmasta sopivaa, kaunista ja hyvän maun rajoihin istuvaa. Emme ole ainoita, jotka ovat huomanneet Kikan ja kikkamaisuuden syvän sosiologisuuden. Teatteri Jurkassa Helsingissä vuonna 2018 esitetty Kikka Fan Club -esityksessä kuvitteellinen Kikka piti monologin Pierre Bourdieun (1984) symbolisen pääoman käsitteestä (Mankki & Sihto 2018). Näytelmän Kikka ymmärsi, että symbolinen pääoma on vallan muoto, joka määrittelee asiat ja ihmiset hyvän ja huonon maun akselilla. Suomalaisessa kulttuurihistoriassa Kikka on pääsääntöisesti määritelty, kuten Skeggsin tutkimat työväenluokkaiset naiset, huonon maun kategoriaan.

    Skeggsin työssä korostuu arvottamisen ruumiillisuus. Deleuziltä ja Guattarilta (1972/2007) inspiraation saaneella kirjaamisen käsitteellä hän viittaa siihen, miten ruumiita hallinnoidaan ja hyödynnetään luokittelujen kautta. Kirjaamisessa ruumiiseen kiinnitetään arvoa, se merkitään. Kirjaamisessa ruumis määrittyy siis jonnekin arvottoman ja arvokkaan akselilla. Arvottamiselle on nimenomaan tyypillistä eri asioiden ja ihmisten luokittelu ja rajojen luominen arvotettujen asioiden välille (Lamont 2012). Työväenluokkaiseksi naisellisuudeksi kirjatut ruumiit arvottuvat vulgääreiksi ja liiallisiksi – ja arvottomiksi.

    Viime vuonna ensi-iltansa saanut Kikka! -elokuva kontekstualisoi Kikan tarinaa suhteessa musiikkimaailmaan ja sen sisältämään sukupuoliin liittyvään hierarkkisuuteen. Elokuvassa annetaan ymmärtää, että 1980-luvun lopulla Suomen musiikkiteollisuus radiosta musiikintekijöihin oli vielä vahvasti miesvaltainen. Kikan arvottaminen hänen aktiiviuransa aikana tapahtui siis paitsi yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kontekstissa, myös silloisen musiikin maailman kontekstissa.

    Ajallisen etäisyyden kautta Kikkaa on voitu tarkastella taiteessa analyyttisesti ja kontekstualisoiden suhteessa naiskuvaan, musiikkiteollisuuteen ja aikansa normatiiviseen naiskuvaan ja musiikkiteollisuuden arvostuksiin. Kikka! -elokuvan ja Teatteri Jurkan Kikka Fan Club -esityksen kaltaiset taiteelliset tulkinnat saavat uskomaan, että olemme kehittyneet ajattelutavoista ja arvottamisen malleista, jotka Kikan eläessä vielä vallitsivat. Helmikuussa 2023 Uuden Musiikin Kilpailun sivutuotteena syntynyttä, kilpailuun osallistuneen Portion Boys -yhtyeen jäseneen JaloTiinaan kohdistunutta some-maalittamista seuratessa valitettavasti huomaa, että sama laulu jatkuu edelleen. Portion boys -yhtye koostuu neljästä miehestä ja yhdestä naisesta. Yhtyeen ainoan naisartistin pelkistämistä sukupuolielimeksi tai oletuksia, joiden mukaan hänen kontribuutionsa yhtyeelle on seksuaalisia palveluksia, voi analysoida muunakin kuin internet-trollien riehaantumisena. Naisjäsen miesvaltaisessa yhtyeessä, edelleenkin ilmeisesti miesvoittoisessa musiikkimaailmassa, suorastaan kutsuu ruumiiseen ja seksuaalisuuteen käyvää arvon alentamista. Sosiaalisen median ”keskusteluissa” JaloTiinan rooli yhtyeensä olennaisena jäsenenä on kyseenalaistettu, ja huomio suunnattu ulkoiseen olemukseen ja seksuaalisuuteen. JaloTiinan ruumis on siis kirjattu arvottomaksi.

    Sosiaalisen median keskustelut on helppo ohittaa olankohautuksella. Ajattelemme kuitenkin, että arvottamisen näkökulmasta JaloTiinaan kohdistuneessa some-kommentoinnissa on jotain olennaista nimenomaan siksi, että se on tapahtunut sosiaalisessa mediassa. Skeggs (2005) esittää, että liialliseksi, vastenmieliseksi, moraalittomaksi ja ällöttäväksi jonkun henkilön tai asian määrittäminen on kollektiivista, affektiivista toimintaa. Tämän toiminnan kautta rakennetaan yhteistä kokemusta kollektiivisuudesta ja jaetusta arvottamisen kokemuksesta. JaloTiinan tai Kikan moraalittomaksi tekemisen kohdalla vastenmielisyys on jaettu affekti, jolla pidetään yllä rajanvetoa kunnollisen, hyvän, oikean ja väärän, epäkelvon, pahan välillä. Kollektiivi – vaikkapa JaloTiinan some-arvostelijat – pitää näin yllä symbolista järjestystä.

    Kiinnostava ulottuvuus tässä naisartistien affektiivisessa arvottamisessa on kytkös luokkaan. Skeggsille tämä on historiallinen selviö: työväenluokan naisen ruumis on aina ollut aivan erityisen vahvan arvon alentamisen kohde. Ottamatta kantaa JaloTiinan henkilökohtaiseen luokkaidentiteettiin, Portion Boys -yhtyeenä ammentaa niin nuuskaan viittaavassa nimessään kuin laulujensa sanoituksissa ja musiikkivideoidensa estetiikassa työväenluokkaisiksi koodattavista piirteistä. Kuten Skeggs (2005) huomauttaa, eri subjekteilla on erilaiset mahdollisuudet hyödyntää tällaisia yleisesti arvottomiksi koodattuja piirteitä. Portion boys voi yhtyeenä kapitalisoida käyttämällä työväenluokkaisia piirteitä musiikissaan, esiintymisessään ja bändinsä imagossa, mutta yhteen miehet ja nainen ovat tässä epätasa-arvoisessa suhteessa.

    Arvottamisen kohdalla sosiologi voi katsoa ja analysoida muiden tekemää arvottamista. Sosiologian antamat taidot mahdollistavat myös oman elämän ymmärtämisen. Elina voi katsoa takaisinpäin hetkeen, jolloin hän äidiltä salaa kelasi VHS-kasetille nauhoittamiaan Kikan musiikkivideoita ja ihmetteli Kikan samanaikaista kiehtovuutta ja ilmeisen vääränlaisen naiseuden yhteenkietoutumaa. Paula voi tarkastella kriittisellä perspektiivillä aikaa, jolloin pissikseksi leimautuminen oli sosiaalisesti pahinta mitä teini-ikäisille tytöille voi tapahtua. Meidän on mahdollista sosiologian vapauttamina ymmärtää, päästää irti ja muuttaa arvottamisemme tapoja. Skeggs ja Loveday (2012) esittävät, että voisimme alkaa suhtautua arvoon toisten kohtaamisen ja sosiaalisuuden eetoksena. Me ajattelemme, että meidän on mahdollista muokata kohtaamisemme tapoja. Voimme unohtaa arvostelun ja aloittaa arvostamisen.

    *************************************************************************

    Tämän numeron artikkeleissa sivutaan myös arvottamisen kysymyksiä, vaikka tekstit eivät suoraan otakaan arvon luomista tai kiistämistä kohteekseen. Sanna Rikala, Antti Wallin ja Jonas Sjöblom tarkastelevat ruohonjuuritason toimijoiden roolia kaupunkien sosiaalisen kestävyyden vahvistamisessa ja nostavat analyysistään esiin yhteisöllisyyden, inkluusion ja osallistuvan kaupunkikehittämisen käytäntöjä. Ruohonjuuritason toimijoiden panosta kaupunkitilojen elävöittämisessä ja kestävyyden käytäntöjen luomisessa arvostetaan, kun rakennetaan uusia niin kutsuttuja ekokaupunginosia. Kirjoittajat osoittavat kuitenkin myös ristiriidan ja huomauttavat, että ruohonjuuritason toimijoilla ei useinkaan ole mahdollista jäädä pysyvästi osaksi uusia ekokaupunginosia, kun niiden tilat valmistuessaan tulevat markkinahintaisiksi. Ruohonjuuritason toimijat myös usein tavoittelevat kunnianhimoisempaa sosiaalista kestävyyttä, mitä taloudelliseen kasvuun tähtäävä kaupunkisuunnittelu lopulta heiltä odottaa. Artikkeli herättää pohtimaan, miten sosiaalista kestävyyttä arvotetaan suhteessa taloudellisiin tavoitteisiin.

    Katariina Löfblom lähestyy metodologisessa artikkelissaan minäkäsityksen rakentumista ja itseä koskevaa kerrontaa narratiivisessa haastatteluvuorovaikutuksessa nojaten George Herbert Meadin minäkäsitykseen. Hän analysoi haastateltavan puheen minäkerrontaa, jonka kautta hän nostaa esille identiteetin muodostumisen prosessinomaisuuden. Löfblomin artikkeli tuo hienosti esiin, miten olemme tutkijoina osa maailmaa ja tarinaa, joita tutkimme, ja miten vaikutamme toisiin ja vaikutumme toisista. Tämä tuo mukanaan eettisen vastuun, kuten Löfblom itsekin toteaa: ”Haastattelijan roolissa olevalle tilanne asettaa eettisen velvollisuuden tiedostaa oma asemansa toisen minäkäsitystä ja minäkerrontaa tuottavana tekijänä.”

    Käsillä oleva numero on jälleen esimerkki siitä näkökulmien ja tutkimuskohteiden laajuudesta, mistä sosiologia ja Sosiologia ammentaa. Tässä numerossa on edeltä mainittujen tutkimusartikkeleiden lisäksi mukana kaksi erittäin kiinnostavaa keskustelunavausta. Risto Eräsaaren esseen sosiologisena aiheena on ymmärtämättömyys. Eräsaari pohtii tietämisen, ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden kysymyksiä ja osoittaa, että ne ovat oleellisia sosiologisen ajattelun kannalta. Tässäkin voi ajatella olevan kyse arvottamisesta: miten ymmärrämme tietämisen ja millainen tieteen sisäinen diskurssi sitä koskien kulloinkin on vallalla. Lena Näreen puheenvuoro analysoi ajankohtaisia kiistoja identiteettipolitiikasta yliopistomaailman kontekstissa. Näre erottaa toisistaan intersektionaalisen identiteettipolitiikan, jonka tavoitteena on muun muassa haastaa syrjiviä rakenteita, ja identiteettipopulismin, joka lainaa vääristäen ja muuttaen aineksia intersektionaalisesta teoriasta ja identiteettipolitiikasta. Intersektionaalisen identiteettipolitiikan keskeiset kysymykset, kuten kenen kokemukset yleistetään kaikkien kokemuksiksi, keillä on oikeus tulla yhteiskunnassa kuulluksi ja huomioiduksi, ja keiden kokemukset ovat ohitettavissa merkityksettömänä valituksena, muuttuvat identiteettipopulistisessa käsittelyssä irvokkaiksi. Identiteettipopulismin voi siten tulkita yhdeksi arvottamisen – ja erityisesti arvon riistämisen – keinoksi. Kirja-arviopalstalla on tällä kertaa arvioituna valikoima kotimaiseen sosiologiseen tutkimukseen pohjaavia uutuusteoksia. Toivotamme nautinnollisia lukuhetkiä tekstien parissa!

    Elina Paju & Paula Merikoski

     

    KIRJALLISUUS

    Bourdieu, Pierre. 1984. Distinction: a Social Critique of the Judgement of Taste. Cambridge, Mass.: Cambridge University Press.

    Deleuze & Guattari. 1972/2007. Anti-Oidipus. Kapitalismi ja skitsofrenia. Helsinki: Tutkijaliitto.

    Lamont, Michèle. 2012. “Toward a Comparative Sociology of Valuation and Evaluation.” Annual Review of Sociology 38: 201–21.

    Mankki, Laura & Sihto, Tiina. 2018. ”Kuinka muistella feministisesti? Viihdetaitelija Kikka ja seksuaalisen toimijuuden mahdottomuus.” Politiikasta 24.8.2018. https://politiikasta.fi/kuinka-muistella-feministisesti-viihdetaiteilija-kikka-ja-seksuaalisen-toimijuuden-mahdottomuus/ (Luettu 27.2.2023.)

    Skeggs, Beverley. 2014. Elävä luokka. Tampere: Vastapaino.

    Skeggs, Beverley. 2005. “The Making of Class and Gender through Visualizing Moral Subject Formation.” Sociology 39(5): 965–982.

    Skeggs, Beverley & Loveday, Vik. 2012. “Struggles for Value: Value Practices, Injustice, Judgement, Affect and the Idea of Class.” The British Journal of Sociology 63(3): 472–490.

    Muut inspiraation lähteet:

    Kikka! -elokuva (ohjaus Anna Paavilainen)

    Kikka Fan Club, teatteri Jurkka (ohjaus Sini Pesonen)

    sekä Kikan biisit!

     

     

    Lue lisää nimikkeestä Arvottamisen sosiologia ja viihdyttävät ja kiihdyttävät naisartistit

  • Sosiologia – ajattelua laatikon ulkopuolelta

    2022-12-19

    Tämä pääkirjoitus on julkaistu Sosiologia-lehden numerossa 4/2022.

    Sosiologia ”tutkii mitä tahansa yhteiskunnan ja yksilön välillä” ja se on ”yhteiskunnan ymmärtämistä monella eri tasolla”. Siitä tulee mieleen psykologia, mutta siinä on ”enemmän filsaa ja vähemmän bilsaa.” Muun muassa näin hahmottelivat sosiologian johdantokurssin opiskelijat Helsingin yliopistossa syksyllä 2021 ensimmäisellä luennolla vastausta kysymykseen, mitä sosiologiasta tulee mieleen. Tässä pääkirjoituksessamme pureudumme opiskelijoiden käsityksiin – mutta miksi teemme näin? Miksi käsittelemme opiskelijoiden ajatuksia sosiologiasta? Ajattelemme, että sosiologisen itseymmärryksen kannalta on oleellista tarkastella sitä, millainen kuva sosiologiasta on niillä, joista ehkä tulevaisuudessa tulee itsestään sosiologeja.
    Yksi kurssin opiskelijoista määritteli sosiologian merkityksen seuraavasti: ”Sosiologia kehittää ’boksin’ ulkopuolelta ajattelevia ihmisiä”. Toisin ajattelemisen ohella kyseistä lainausta voi tarkastella toisestakin näkökulmasta, eli sosiologiasta itsestään. Miten sosiologia suhtautuu itsensä ulkopuoliseen, miten se luo rajoja ympärilleen ja kenet toivottaa tervetulleiksi? Millainen on sosiologian ”laatikon ulkopuoli”? Olli Pyyhtinen tarttuu tämän lehden puheenvuorossaan tärkeään aiheeseen, tieteenalan vieraanvaraisuuteen. Ottamalla opiskelijoiden näkemykset sosiologian määrittelystä ja sosiologian merkityksestä keskeiseksi osaksi tätä pääkirjoitusta ja keskusteluttamalla niitä lehden kontribuutioiden kanssa, pyrimme osaltamme luomaan tieteenalastamme vieraanvaraista. Näkemyksessämme Sosiologia on tieteellinen lehti, joka toivottaa tervetulleiksi kaikki sosiologiasta kiinnostuneet riippumatta siitä, mihin he akateemisessa hierarkiassa sijoittuvat.
    Useat opiskelijat paikansivat vastauksissaan sosiologian ihmisten, ryhmien, yhteiskunnallisten rakenteiden tai vuorovaikutuksen tutkimisen alueille. Näin opiskelijat pyrkivät hahmottamaan rajanvetoa muihin läheisiin tieteenaloihin. Lähitieteistä opiskelijat mainitsivat nimeltä yhteiskuntapolitiikan, josta sosiologiaa oli yhtäältä vaikea erottaa, mutta toisaalta sosiologian ajateltiin pureutuvan syvemmälle erilaisten ilmiöiden tarkastelussa kuin yhteiskuntapolitiikan. Muista lähitieteistä mainintoja saivat (sosiaali)psykologia ja (yhteiskunta)filosofia. Opiskelijoiden käsityksiä voi peilata tässä numerossa kirjoittavien Otto Pipatin ja Jouni Ahmajärven artikkeliin suomalaisen sosiologian institutionalisoitumisesta ennen toista maailmansotaa. Pipatti ja Ahmajärvi analysoivat sitä, miten sosiologia institutionalisoitui Suomessa ensimmäisten joukossa maailmassa omaksi tieteenalakseen. Opiskelijoiden mainitseman filosofian voikin nähdä sosiologian oppihistoriassa luonnollisena matkakumppanina, sijoittuihan sosiologia Suomessa aluksi käytännöllisen filosofian oppituolin alaisuuteen.
    Artikkelissaan Pipatti ja Ahmajärvi hahmottavat, miten Edward Westermarck oppilaineen 1900-luvun alussa määrittelivät sosiologian. Sosiologia oli heille ennen kaikkea sosiaalisten ilmiöiden syiden tutkimista. Sosiaaliset ilmiöt puolestaan viittasivat Westermarckin mukaan ihmisten väliseen toimintaan. Myös nykypäivän opiskelijoilta kysyttäessä usean syy yhteiskuntatieteiden opiskelun aloittamiselle oli nimenomaan kiinnostus ihmisten toimintaan. Voikin ajatella, että opiskelijat ovat näin löytäneet sosiologian juurille.
    Toiminnan tutkimus on sosiologian institutionalisoitumisen ajoista kehittynyt, hienosyistynyt ja erikoistunut. Tässä numerossa Sanni Tiitinen ja Aija Logren analysoivat voimaantumisen rakentumista välityömarkkinoiden työvalmennuksessa. He tarkastelevat artikkelissaan etnometodologisesti, kuinka hyvinvointi, toimijuus sekä valta rakentuvat työllistymistä tukevan työpajatoiminnan ohjaajien ja ohjattavien vuorovaikutuksessa. Tiitisen ja Logrenin artikkelissaan käyttämä keskusteluanalyysi on yksi toiminnan mikrotason hahmottamisen menetelmistä. Keskustelunanalyysin pohja, etnometodologia, mainittiin myös useassa opiskelijan vastauksessa siihen, mitä sosiologiasta tulee mieleen. Tämä johtunee etnometodologian vuonna 2021 esitelleestä pääsykoekurssista, jonka osa sosiologian johdantokurssille osallistuneista oli käynyt. Voikin ajatella, että pääsykoekurssin opettajien valinnat kurssin joka keväisen sisällön suhteen ovat tekoja, jotka määrittävät tieteenalaa varsin vaikuttavasti. Ne ovat osaltaan tekemässä rajanvetoja sosiologian ja sen ulkopuolelle jäävän välille.
    Opiskelijoiden ajatukset sosiologiasta ja sen merkityksestä sekä perusteet yhteiskuntatieteiden opiskelun aloittamiselle käsittävät varsin laajoja ja osin ideologisia kysymyksiä. Tämän numeron Avauksia ja keskustelua -osuudessa kirjoittavat Karoliina Snell ja Olli Pyyhtinen avaavat sosiologian kenttää myös käytännöllisemmällä, arkisen tekemisen tasolla. Snell analysoi kirjoituksessaan sosiologisen tutkimuksen ajankohtaisia eettisiä haasteita. Tutkimusta ja sen tekemisen eettistä ohjeistusta ohjaa yhä vahvemmassa määrin ulkopuoliset säädökset. Esimerkiksi tietosuoja-asetus ohjaa tutkijoita pohtimaan etiikkaa nimenomaan tietosuojan näkökulmasta, mikä johtaa tutkimusetiikan oikeudellistumiseen ja formalisoitumiseen. Tällöin vaarana on, että tutkimusetiikka typistyy melko teknisiin kysymyksiin tietosuojasta, anonymiteetistä ja aineiston säilytyksestä. Kuitenkin yhteiskuntatieteissä etiikka liittyy kovin monenlaisiin näkökulmiinn, kuten vaikkapa siihen, miten yhteiskunnallisia ongelmia tutkimusasetelman tasolla konstruoidaan ja missä valossa tutkittavat ihmisryhmät esitetään. Kuten opiskelijoiden kommenteistakin kävi ilmi, yhteiskunnallisen tiedon tuottaminen on vaikuttavaa ja siihen liittyy valtaa ja vastuuta.
    Pyyhtinen taas kuvaa sitä, miten tullaan osaksi niin yliopisto- kuin sosiologiyhteisöä. Professoriluennossaan hän käsittelee käytäntöjä ja portinvartijoita, jotka professorin tehtävään valittavan tulee kohdata. Samalla teksti pohtii sitä, ketkä ovat sosiologiassa äänessä, ketkä ovat hiljaa. Kyse on vakituisen työpaikan omaavista, mutta myös muista tutkimuskeskusteluun osallistujista. Kuka puhuu? Ketä kuunnellaan? Kenen äänellä tai äänettömyydellä on merkitystä? Pyyhtinen mainitsee esimerkiksi naiset, rodullistetut ja vammaiset ryhminä, joiden on ollut vaikea saada ääntään kuuluviin sosiologian piirissä.
    Se, millaiseksi sosiologia muotoutuu, ei riipu kuitenkaan vain sen tekijöistä. Mitä rajaamme sosiologian tutkimuskohteiksi, on myös oleellinen kysymys, jonka Pyyhtinen nostaa esiin. Kuten Westermarck Pipatin ja Ahmajärven mukaan määrittelee, sosiologian ytimessä on ihmisten toiminnan tutkiminen. Se, kenet sosiologisissa tutkimuksissa määritellään ”ihmiseksi” – tai tutkimuksen kannalta kiinnostavaksi sellaiseksi – on sekin sosiologinen kysymys. Edustaako ihmistä sosiologiassa mies, nainen, transihminen, aikuinen, lapsi, vanhus, nuori, valkoinen, rodullistettu, keskiluokkainen tai työväenluokkainen? Onko sosiologisen tutkimuksen keskiössä oltava edelleen ihminen? Kuten yksi opiskelijoista osuvasti totesi, sosiologia on ”aikaan ja paikkaan sidonnainen tiede.” Sosiologia muokkautuu ajan kuluessa, mikä aika ajoin herättää sosiologeja määrittelemään uudelleen tieteenalan rajoja.
    Rajanvedot ja ulossulkemiset ovat osa sosiologian, kuten muidenkin tieteenalojen, itseymmärrystä. Ne kytkeytyvät siihen, kuinka rakennamme sosiologian oikeutusta tieteenalana muiden joukossa. Kuten Pipatti ja Ahmajärvi kuvaavat, irtautuessaan filosofiasta sosiologia institutionalisoitui alun perin nimenomaan empiiriseksi tieteenalaksi, jolla on selkeästi määriteltyjä tutkimuskohteita ja -ongelmia. Erään opiskelijan vastaus kysymykseen, mitä sosiologia on, sisältää monia tasoja: ”Hömppätiede?” Sosiologit joutuvat puolustelemaan tutkimuksensa hyödyllisyyttä ja tieteellisyyttä useammin kuin esimerkiksi luonnontieteilijät. Tämä näkyy myös tieteenalan sisäisissä debateissa koskien sitä, mitä on tarpeellista tutkia, mutta myös sitä, minkälaisin menetelmin ja minkälaisin tieteellisin käytännöin. Snell kuvaa osuvasti datapolitiikan ja eettisen tieteen keskusteluja, joissa tieteenteon lähtökohtana pidetään lähes poikkeuksetta luonnontieteellistä ja lääketieteellistä tutkimusta. Esimerkiksi etnografinen tutkimisen tapa ei istu ilman kahnausta lääketieteestä otetun tutkimuksen maliin, eikä etnografisesti kerätty tutkimusaineisto ole siten yksinkertaisesti sovitettavissa paljon puhuttujen avoimen tieteen päämäärien kanssa. On kiinnostavaa, että jo ennen opintojensa alkua opiskelijoilla on käsitys jaosta ”koviin” tieteisiin ja hömppätieteisiin. Näemme kuitenkin, että kysymysmerkki kyseisen kommentin perässä on oleellinen – ehkä kommentin kirjoittaja ei itsekään ole vielä päättänyt, miten suhtautua tähän dikotomiaan. Keskustelu siitä, mikä on hömppää ja toisaalta siitä, onko hömppä sama kuin arvoton, jatkunee niin kauan, kun tiedettä tehdään. Tämä keskustelu itsessään on sosiologisesti kiinnostava ja tärkeä.
    Lukiessamme ensimmäisen vuoden opiskelijoiden näkemyksiä sosiologiasta, sen tärkeydestä ja siitä, miksi he ovat tulleet opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, lähes läpitunkevasti erottuvat into, halu ja motivaatio puuttua eriarvoisuuteen yhteiskunnassa jollakin tavalla. Vaikka osalle opiskelijoista tässä vaiheessa oma ala on vielä hahmoton, useille yhteiskunnallinen ja globaali eriarvoisuus on asia, joka kaihertaa ja johon haluaa vaikuttaa. Eriarvoisuutta ei opiskelijoiden lyhyissä vastauksissa lähestytä viileästi tai etäältä, vaan se nimenomaan herättää tunteita. Yksi opiskelija toteaakin, että ”yhteiskunnallinen eriarvoisuus tuntuu väärältä”; toinen toteaa, että opiskelee yhteiskuntatieteitä, jotta voi perustella ja sanottaa eriarvoisuuteen liittyvää suuttumustaan ja kolmas toteaa lyhyesti, että ”eriarvoisuus kiukuttaa”. Useampi haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Siten sosiologiaa ei määrittele vain ketkä sitä tekevät ja keistä sitä tehdään, vaan myös se, mikä yleisö sosiologisilla keskusteluilla on. Sosiologian opinnot varmasti tarjoavat opiskelijoille välineitä herkistyä eriarvoisuuden ilmentymille ja mekanismeille, mutta tarjoavatko ne väyliä välittää tätä tietoa eteenpäin niin, että tarve vaikuttamiseen myös täyttyisi?
    Sosiologian merkityksellisyyden opiskelijat löysivätkin siitä, että sosiologia tarjoaa laajan pohjan ymmärtää yhteiskuntaa. Osalle opiskelijoista tämä itsessään oli oleellista. Osa mainitsi, miten yhteiskuntaa koskeva ymmärrys auttaa myös ihmistä, opiskelijaa, ymmärtämään itseään ja omaa paikkaansa maailmassa. Moni koki, että ymmärrys tarjoaisi mahdollisuuden muutokselle ja yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttamiselle. Erityisen tärkeänä sosiologiassa he pitivät sen sisäsyntyisesti kriittistä asennetta. Itsestään selvyyksien ja annettuna otettujen totuuksien analysointi, kritisointi ja reflektointi muodostivat opiskelijoiden mukaan yhden sosiologian keskeisen ytimen: sosiologia ”antaa käsitteistön ja työkalut itsestäänselvyyksien kyseenalaistamiselle.” Tästä itsestäänselvyyksiä kriittisesti tarkastelevasta asenteesta katsottiin ”hyötyvän myös muiden tieteenalojen ja yhteiskunnallisten tahojen”. Kyseenalaistaminen on siten opiskelijoille keskeinen osa sosiologiaa, se on kokoaikaista laatikon ulkopuolelta katsomista.
    Pyyhtinen toteaa vieraanvaraisuutta pohtiessaan, että vieraanvaraisuus muuttaa aina sitä yhteisöä, joka toivottaa uudet jäsenet, uuden aineksen tervetulleiksi. Voikin ajatella, että jos, kuten opiskelijoiden näkemys on, sosiologian keskeinen merkitys on sen kyseenalaistamisen kyvyssä, uusi ja tuntematon vieras on sosiologiaan tervetullut. Laatikon ulkopuolelta tulevien vastaanottaminen mahdollistaa meidän muutoksemme ja kykymme kyseenalaistamiseen.
    *********************************************************************
    Lämpimät kiitokset Sosiaaliset maailmat – johdatus sosiologiaan -kurssin osallistujille syksyllä 2021! Tähän tekstiin lainatut opiskelijoiden näkemykset on kerätty Flinga-keskusteluilla, joihin opiskelijat osallistuivat anonyymeinä. Elina Paju, joka toimi kurssin vastuuopettajana, pyysi opiskelijoilta lupaa saada käyttää Flinga-kommentteja Sosiologia-lehden pääkirjoituksen pohjana.

    Elina Paju & Paula Merikoski

    Lue lisää nimikkeestä Sosiologia – ajattelua laatikon ulkopuolelta