"Sitä palkintoo ei ehkä koskaan tule" : toimijuuden tunnustus ja maaseudun naisyrittäjät

Authors

  • Hanna-Mari Ikonen

Keywords:

maaseutu, sukupuoli, toimijuus, tunnustus, työ, yrittäjyys

Abstract

Tunnustuksen etsiminen muilta ihmisiltä on yleisinhimillistä mutta ei yksinkertaista. Erityisesti työssä tunnustuksen saaminen on tärkeää, ja siinä korostuu nykyteoreetikoiden mukaan tekemisen sijaan esittäminen. Kuitenkin näiden teoreetikoiden mukaan on olemassa myös tunnustuksesta vapaata käsityöläisyyden kaltaista työtä, jota tehdään sen itsensä vuoksi. Tämän artikkelin aineistona ovat maaseudulla toimivien pienyrittäjänaisten seurantahaastattelut. Kysyn, millaiselle toimijuudelle he haluavat ja voivat saada tunnustusta. Laadullinen analyysi osoittaa, että haastateltujen pienyrittäjänaisten työssä keskeistä on hyvin tekeminen eikä oman aseman korostus. Lisäksi haastateltavien arjessa on toistoa, muista huolehtimista ja asioiden yhteensovittamista, toisin sanoen naistapaisuutta. Taloudellinen selviytyminen kuitenkin edellyttää näkyvyyttä ja itsen esille tuontia, siis tunnustuksen hakemista. Päätuloksena esitän, että haastateltavat etsivät tunnustusta naistapaiselle pienelle toimijuudelle. Tällainen tunnustus vahvistaa toimijuuden tuntoa. Valtavirtayrittäjyyden kentillä toimittaessa haastateltavien toimijuus ei kuitenkaan välttämättä tule tunnustetuksi. Naistapaisessa yrittäjätyössä selviäminen ilman ulkoista tunnustusta näyttää hankalalta.

Downloads

Section
Artikkelit

Published

2018-06-01

How to Cite

Ikonen, H.-M. (2018). "Sitä palkintoo ei ehkä koskaan tule" : toimijuuden tunnustus ja maaseudun naisyrittäjät. Sosiologia, 55(2), 115–129. Retrieved from https://journal.fi/sosiologia/article/view/124348