Atomipapisto, ydinjätevaaran semiotiikka ja Suomi
Ydinjätehuollon tulevaisuusajattelun reunoilla
Abstrakti
Ydinjätehuollon ammattilaiset ovat pitkään keskustelleet siitä, että tuleeko tulevaisuuden ihmisiä varoittaa ydinjätteiden sijoituspaikoista ja kuinka toteuttaa aikaa kestävät varoitukset. Yksi varhainen vastaus kysymykseen oli atomisemiotiikka ja ajatus perustaa atomipapisto säilömään tietämystä ydinjätteen vaaroista. Tutkimuksessa selvitettiin erilaisista julkaistuista aineistoista ja haastatteluin, kulkeutuivatko atomisemiotiikan ja sen keksijän Thomas Sebeokin ajatukset Suomeen, kuinka ne otettiin täällä vastaan ja voiko niillä sanoa olleen jotakin vaikutusta. Semiootikko Thomas Sebeok esitteli ajatuksiaan Suomessa tuoreeltaan vuonna 1981. Ne eivät saaneet täällä aikaan reaktioita tai jatkotyötä millään alalla. Ydinjätehuollon tutkijat pitivät niitä tuolloin vähemmän relevantteina. Vuonna 1986 Heikki Niini avasi geologian perustalta lähtenyttä tulevaisuusajattelua käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta, eikä siinä tarvittu varoituksia loppusijoituspaikoista kertomaan. Myöhemmin atomisemiotiikan ajatuksia toi Suomessa vaikutusvaltaisesti esiin Michael Madsenin elokuva Into Eternity vuonna 2010. Suomalaisen ydinjätehuollon parissa atomi- tai ydinsemiotiikan ajatukset ovat jääneet marginaaliin nykypäivään asti. Rajaus on hyvä tunnistaa, sillä Suomessa saatetaan muutaman vuoden kuluessa aloittaa korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitus ensimmäisenä maailmassa.
Julkaistu
Viittaaminen
Copyright (c) 2022 Petri Paju
Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.