Luonnonlain luonne

Authors

  • Arto Annila

Keywords:

luonnonlaki, fysiikka, luonnonfilosofia, luontokäsitys, luonnon järjestys, Maupertuis, Maupertuis’n liikeyhtälö, Samuel König, Émilie du Châtelet, pienimmän vaikutuksen periaate, luonnonvalinta, liike-energia

Abstract

Yksinkertaisen ja kaikenkattavan luonnonlain idea on kiehtonut ihmisiä kautta aikain. Myös nykyfysiikka etsii kaiken teoriaa, joka selittäisi ja yhdistäisi kaikki fysikaaliset ilmiöt sekä ennustaisi minkä tahansa kokeen tuloksen. Tosin monet tutkijat epäilevät, onko ylipäätään perusteita olettaa, että jokin yksittäinen teoria voisi selittää kaiken. Ennen oli toisin. 1600- ja 1700-luvun taitteen luonnonfilosofisen, kokonaisvaltaisen katsantokannan mukaan oli vain luonnollista, ei lainkaan tavatonta, selittää yksi jos toinenkin tapahtumainkulku yhden ja saman periaatteen ilmentymänä, sillä tuolloin tieteenalojen eriytyminen oli vasta alullaan ja selitysten kirjo vielä tulollaan. Paljolti erillisiksi oppiaineiksi erikoistunut nykytiede voisi kenties ammentaa arvokasta näkemystä vanhasta kaikenkattavasta ajattelutavasta kohdatessaan käsitteellisiä ongelmia ja tulkitessaan uusia havaintoja yhä uusin selityksin.

Section
Artikkelit

Published

2014-02-19

How to Cite

Annila, A. (2014). Luonnonlain luonne. Tieteessä tapahtuu, 32(1). Retrieved from https://journal.fi/tt/article/view/40854