Tieteellinen julkaiseminen eilen, tänään, huomenna

Författare

  • Johanna Lilja

Nyckelord:

Johanna Lilja, tieteellinen julkaiseminen, tieteelliset lehdet, tieteelliset seurat, julkaisuvaihto, avoin saatavuus, vertaisarviointi, verkkojulkaiseminen, vihreä tie, kultainen tie, Elektra

Abstract

Tieteelliset lehdet syntyivät kokeellisen tutkimuksen yleistyessä 1600-luvulla. Niitä alkoivat julkaista sekä tieteelliset seurat että kaupalliset kustantajat. Tiedeyhteisön perinteet ovat tukeneet julkaisujen ei-kaupallista välitystä, jota 1700-luvulta alkaen toteutettiin lahjojen ja julkaisuvaihdon kautta. Kiristyvä tieteellinen kilpailu puolestaan on 1800-luvulta alkaen vahvistanut kaupallisten julkaisijoiden asemaa. Varsinkin luonnontieteessä monet keskeiset lehdet ovat siirtyneet kansallisilta seuroilta ylikansallisiin kustannustaloihin. Sähköisen julkaisemisen aikakaudella käynnistynyt keskustelu avoimen saatavuuden (Open Access) kannattajien ja kaupallisen julkaisutoiminnan välillä heijastelee osittain samaa vastakkainasettelua, mutta on luonut myös uusia kysymyksiä. Tässä artikkelissa, joka osin perustuu vuonna 2012 julkaistuun väitöskirjaani Challenging the Matthew effect ja osin 2000-luvulla käytyyn keskusteluun avoimesta saatavuudesta, tarkastelen tieteellisen julkaisemisen historiaa, nykytilannetta ja tulevaisuutta sekä kansainvälisestä että suomalaisesta näkökulmasta.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2013-03-28

Referera så här

Lilja, J. (2013). Tieteellinen julkaiseminen eilen, tänään, huomenna. Tieteessä tapahtuu, 31(2). Hämtad från https://journal.fi/tt/article/view/7852