Tiede kriisissä – tieteen kriisi?

Kirjoittajat

  • Jaakko Kuorikoski

Abstrakti

Koronakriisi on nostanut tieteellisen tiedon julkisen ja virallisen huomion keskipisteeseen. Tiedeyhteisöltä odotetaan nyt paljon, ja uutta aiheeseen liittyvää tutkimusta onkin julkaistu valtavia määriä ennennäkemättömän nopealla tahdilla. Nopeassa tieteessä piilee kuitenkin omat ongelmansa. Epidemian hallinta väestötasolla edellyttää kestäviä ratkaisuja, jotka ottavat huomioon myös rajoitustoimien pitkäaikaiset vaikutukset – ennen kaikkea väestön pitkän aikavälin reagoimisen käytettyihin toimenpiteisiin. Vastaavasti tieteellisen tiedon muodostamista, levittämistä ja käyttöä pitäisi nyt muistaa arvioida myös tiedollisen kestävyyden tai resilienssin näkökulmasta. Tiedollisella kestävyydellä tarkoitan sitä, että tieto on tuotettu tavalla, joka ei rapauta oman luotettavuutensa perusteita, ja sitä levitetään ja käytetään siten, että kansalaisten ja päättäjien luottamus tieteeseen säilyy.

Osasto
Tieteenalat dialogissa

Julkaistu

2020-11-12

Viittaaminen

Kuorikoski, J. (2020). Tiede kriisissä – tieteen kriisi?. Tieteessä tapahtuu, 38(5). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/99592