Alistamista ja yhteistyötä: Miten Suomen ortodoksinen kirkko käyttää sanan valtaa kolttasaamelaisiin

Kirjoittajat

• Teuvo Laitila

DOI: https://doi.org/10.24291/uskonnontutkija.148098

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan Suomen ortodoksisen kirkon tapoja puhua kolttasaamelaisista ja käyttää puheessaan sanojen valtaa. Lähteinä ovat jumalanpalvelustekstit ja kirkon edustajien avoimesti saatavissa olevat aihetta koskevat julkaisut sekä kaksi näyttelyluetteloa. Lähestymistapa on jälkikoloniaalinen eli tekstejä luetaan vallankäytön muotoina, mutta vallankäyttöä ei oleteta yksipuoliseksi: kirkko ei pyri automaattisesti alistamaan eivätkä kolttasaamelaiset ole vain vallankäytön objekteja, vaan heillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Lähteistä nousi esille kolme toisiinsa liittyvää vallankäytön muotoa: (1) jumalanpalvelustekstien ”ajaton” ja muuttumaton vallankäyttö, jossa kirkko on kolttasaamelaisten (v)alistaja; (2) historiankirjoituksen muuttuva vallankäyttö, jossa kolttasaamelaisten kuvaus muuttuu osana kirkon yleistä oman identiteetin tulkitsemista suhteessa ei-ortodoksiseen valtakulttuuriin; ja (3) ”yhteistyö”, jossa kirkolle ja kolttasaamelaisille etsitään yhteisiä tavoitteita suhteessa ei-ortodoksiseen valtakulttuuriin, kuten vähemmistökielen turvaaminen. Johtopäätös on, että suomalaisena vähemmistönä kirkko käyttää sanallista valtaa omaan vähemmistöönsä sekä dogmaattisesti (jumalanpalvelustekstit) että pragmaattisesti (historiankirjoitus), mutta pyrkii samalla vahvistamaan ortodoksisuutta suhteessa ei-ortodoksiseen valtakulttuuriin ja luomaan yhtenäistä ortodoksista kirkkoa (omakielisyyden tukeminen).