Die Entwicklung des Finnischen Pflanzenbaus nach dem zweiten Weltkrieg

Authors

• Otto Valle Landwirtschaftliches Forschungsinstitut, Abteilung für Pflanzenbau, Tikkurila

DOI: https://doi.org/10.23986/afsci.71421

Abstract

Toisen maailmansodan jälkeen on Suomen kasvintuotanto ollut merkittävien muutosten alainen (taul. 1). Maan leipäviljaomavaraisuus on huomattavasti heikentynyt erityisesti 1950-luvulla ja sekä rukiin että vehnän tuontitarve on lisääntynyt. Jotta Suomi olisi rukiissa omavarainen, voitaisiin rukiin viljelyalaa lisätä n. 70 000 ha:lla. Jotta taas vehnässä saavutettaisiin 75 % omavaraisuus, voitaisiin vehnän viljelyalaa lisätä n. 100 000 ha:lla. Ohran viljelyala on 1950-luvulla voimakkaasti kasvanut johtuen sen aikaisesta tuleentumisesta ja viljelyvarmuudesta muihin kevätviljoihin verrattuna. Kauran viljelylaajuus on ollut sama kuin muiden viljalajien yhteensä. Vuosina 1950 ja 1955 on selvitetty eri vilja- ja hernelajikkeiden levinneisyyttä Suomessa (taul. 2). Vilja- ja hernealasta oli 1955 Tammiston jalosteiden kasvussa 52 %, Svalövin jalosteiden osuus oli 23 %, Jokioisten 8 % ja Weibullsholmin 7 %. Rehukasvien viljelyssä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tärkeimmän palkokasvin, puna-apilan, siementuotannossa on ollut suuria vaikeuksia. Laidunheinistä on nurminadan ja koiranheinän merkitys lisääntynyt. Teollisuuskasveista on sekä syysrypsiä että sokerijuurikasta viljelty n. 17 000 ha:n alalla (kuva 1 ja 2).