Neuere Futterpflanzen in der Deutschen Futterproduktion

  • A. Stählin Justus Liebig-Universität, Giessen, Deutschland

Abstract

Rehuksi viljeltävien kasvien lajikoostumus on melkoisesti muuttunut Saksassa sodan jälkeen. Toisaalta on kokeiltu ja otettu käyttöön lukuisia kokonaan uusia lajeja, toisaalta on moni jo aikaisemmin Saksassa viljelty laji saanut uutta merkitystä, kun on kehitetty uusia, oloihin paremmin soveltuvia jalosteita ja viljely- ja korjuumenetelmät ovat kehittyneet. Niinpä esim. maissi, jota on Saksassa viljelty jo toistasataa vuotta, on saavuttanut huomattavan viljelylaajuuden etenkin vihantarehukasvina (vuosittain n. 40000 – 50000 ha) sen jälkeen kun on ryhdytty viljelemään amerikkalaisia lajikkeita ja vastikään jalostettuja eurooppalaisia hybridejä. Korjuun koneistuminen on myös edistänyt maissin tuotantoa. Ilmastollisesti epäsuotuisilla alueilla ja happamilla mailla viljellään maissin sijasta kauraa, jonka viljely kypsäksi rehuviljaksi on nopeasti taantunut, mutta vihantarehukasvina voimakkaasti lisääntymässä. Kaikki kauralajikkeet, lukuunottamatta kaikkein lyhytkortisimpia ja vähälehtisimpiä leikkuupuintikauroja, soveltuvat tähän tarkoitukseen. Uusia lehteviä jalosteita on saatu italialaisesta raiheinästä ja kevätrapsista, ja myös mustasinappia (Brassica nigra) jalostetaan rehuominaisuuksia silmälläpitäen, öljyretikka (Raphanus sativus oleiformis) on saanut vankan jalansijan Saksan rehunviljelyssä, koska lajin verraten alhainen sinappiöljypitoisuus Sinapis- ja Brassica-lajeihin verrattuna on eduksi sekä karjan terveydelle että maidontuotannolle. Giessenissä on onnistuttu jalostuksella parantamaan öljyretikan laonkestävyyttä. Jo vanhastaan harjoitettu rehunauriinviljely on saamassa entistä tärkeämmän merkityksen uusien lehtevien jalosteiden ansiosta. Korjuumenetelmissä tapahtunut kehitys on lisännyt nauriin viljelyä säilörehuksi. Myös rehukaalin jalostus on tuottanut hyviä tuloksia. Aivan uusi rehukasvilaji, joka sodan jälkeen on saavuttanut Saksassa melkoisen viljelylaajuuden, on Aleksandrian apila (Trifolium alexandrinum), jota viljellään esim. seoksina italialaisen raiheinän kanssa. Kokeiltavina ja jalostettavina Giessenissä ovat myös Persian apila (Trifolium resupinatum), josta odotetaan kilpailijaa Aleksandrian apilalle, valkomesikkä (Melilotus albus), jonka rehuominaisuuksia pyritään parantamaan, sekä useat Lupinus- ja Lathyrus- lajit. Erilaiset hirssilajit ovat osoittautuneet niin paljon lämpöä vaativiksi, että niitä voidaan viljellä vain kaikkein lämpimimmillä seuduilla. Samoin on laita öljykurpitsan (Cucurbita pepo styriaca), joka viihtyy viininviljelyalueilla. Siitä samoin kuin auringonkukasta (Helianthus annuus) on Giessenissä myös kehitetty uusia lajikkeita.

Downloads

Download data is not yet available.
Section
Articles
Published
Jan 1, 1964
How to Cite
Stählin, A. (1964). Neuere Futterpflanzen in der Deutschen Futterproduktion. Agricultural and Food Science, 36(1), 22-37. https://doi.org/10.23986/afsci.71614