Die Entwicklung der Rationalisierung der Landwirtschaft in den letzten 15 Jahren in Finnland

Authors

• Martti Sipilä Työtehoseura (Verein zur Rationalisierung der Arbeit), Helsinki

DOI: https://doi.org/10.23986/afsci.71658

Abstract

Kausi 1950-luvun alusta nykypäiviin on ollut maataloudessamme voimakasta uusien linjojen etsinnän aikaa. Se on ollut samalla teollisen yhteiskunnan esiinmarssia, mikä on pakottanut maatalouden määrittämään omat mahdollisuutensa myös tulevaisuudessa. Tälle jaksolle on ollut oleellista voimakas koneistuminen, maatalousväestön määrän väheneminen, pyrkimys voimaperäisempään viljelyyn, karjataloustuotteiden lähinnä maidon ylituotanto, tuotannon hintapoliittinen ohjaus, myös alueelliset näkökohdat huomioon ottaen sekä pyrkimys neuvonnan, viime vuosina varsinkin taloudellisen ja maatilatalouden kokonaisuutena näkevän neuvonnan, voimakkaaseen korostamiseen. Koneellistaminen on maatiloillamme tapahtuneen kehityksen olennaisimpia piirteitä. Vetovoimassa on tapahtunut muutoksia siten, että traktorien määrä on lisääntynyt kahdeksankertaiseksi ja yhden uuden traktorin käyttöönotto on korvannut n. 1.3 hevosta. Maatalouden juoksevaa traktorityötä oli v. 62/63 hehtaaria kohti 20 t. ja hevostyötä 23 t. Keskim. käyttömäärä traktoria kohti oli 521 t. Tällä hetkellä on maataloudessa toimivaa traktoria kohti peltoa 22 ha ja leikkuupuimuria kohti 180 ha. Sotien seurauksena menetettiin n. 1/10 maamme peltoalasta, mutta voimakkaan asutustoiminnan seurauksena uutta on raivattu niin, että sodan edellinen pinta-ala on saavutettu. Yli 2 ha:n tilojen määrä on 1950 luvusta lähtien lisääntynyt n. 10 %:lla, keskipinta-ala pysynyt likimain samana, 8,9 ha, alueellisia eroavuuksia on kuitenkin runsaasti. Ihmistyön käytössä on tapahtunut 1950-luvulla suuria muutoksia varsinkin palkkaväen ja avustavien perheenjäsenten kohdalla. Palkkaväen suorittamien työpäivien määrä putosi yli 50 %, koko työpanoksen pienenemisen ollessa 18.8 %. 1960-luvulla jatkuu työpanoksen pieneneminen n. 1.6 %:n vuosivauhtia. Eniten on vähentymistä tapahtunut ikäluokassa 17–34. Pellon käytössä ei ole tapahtunut suurempia muutoksia, viljan osuus on jonkin verran lisääntynyt, rukiin määrässä on kuitenkin tapahtunut vähentymistä. Lannoitteiden käyttö on lisääntynyt 1950-luvun alusta n. 3-kertaiseksi, ja viljelysmenetelmät ovat parantuneet. Satotasossa ei kuitenkaan ole tapahtunut odotettua parannusta. Osasyynä tähän ovat olleet 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun keskimääräistä huonommat sääsuhteet, 1950-luvulla on satotaso kohonnut, mutta vasta nyt on saavutettu vuosien 1938—39 taso. Kotieläintuotossa on tapahtunut huomattavaa nousua. Maidontuotos on kohonnut ennen sotia vallinneesta tasosta n, 60 % ja v. 1950 lähtien n. 35 %. Rationalisointitoiminnan ja yleensä tuotantomenetelmien kehittäminen on kuitenkin oloissamme kotieläintaloudessa erittäin vaikeaa johtuen pienestä tilakoosta ja pienistä karjayksiköistä. V. 1959 oli yli 10 lehmää käsittävien karjojen osuus koko karjatilamääristämme ainoastaan 2.7 %, yleisimmän karjakoon ollessa 3–4 lehmää. Maatalouden tuotto on noussut v. 1951/52 lähtien käytettäessä kiinteitä hintoja n. 38 %, kustannukset n. 51 %. Suhteellisesti eniten ovat kohonneet nestemäisten polttoaineiden, väkilannoitteiden ja kaluston hinnat, kun taas palkkamenot ovat pienentyneet, vaikka palkkataso on kohonnut, palkkaväen määrän pienentymisen johdosta.