Erityisen tuen tarve ja toteutus ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Authors

  • Kaisa Räty Haaga-Helia ammatillinen opettajakorkeakoulu
  • Leena Selkivuori Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu

Keywords:

ammatillinen aikuiskoulutus, erityinen tuki, oppimisvaikeus, henkilökohtaistaminen, ohjaus

Abstract

Erityinen tuki on 2000-luvulla vakiintunut osaksi ammatillista aikuiskoulutusta ja ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännössä on huomioitu myös erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Erityispedagogista tutkimusta aihepiiristä on kuitenkin tehty vähän ja tehty tutkimus keskittyy paljolti oppimisvaikeuksiin. On osoitettu, että oppimisen vaikeudet vaikeuttavat oppimista vielä aikuisuudessa ja yhdenvertaisen aikuiskoulutuksen takaamiseksi tulee aikuisille tarvittaessa tarjota erityistä tukea. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat kokevat tarvitsevansa tukea oppimisvaikeuksien lisäksi enenevässä määrin opiskelun elämäntilanteeseen aiheuttamiin vaikeuksiin ja opiskeluympäristössä koettuun ulkopuolisuuteen (Selkivuori 2015). Kouluttajat, erityisen tuen toteuttajina, kuvasivat opiskelijoiden tuen tarpeita samalla tavoin. Erityisesti aikuisten elämänhallinnan ongelmat koettiin monimutkaisina ja vaikeasti hahmotettavina tuen tarpeina, jotka haastoivat kouluttajien osaamista (Räty 2016). Ammatillisen aikuiskoulutuksen säädösten mukaan opiskelijan erityisen tuen tarpeisiin vastataan opintojen henkilökohtaistamisella ohjauksen keinoin. Lisäksi opiskelijoille tarjotaan perinteistä erityispedagogista tukea, esimerkiksi erilaisia tukipajoja ja lisäopetusta. Opiskelijat kuvaavat tukea lähinnä positiivisesti, mutta nostavat esille myös tuen käänteisen, ulkopuolistavan merkityksen. Ammatillisen aikuiskoulutuksen erityisen tuen tarkastelu on tärkeää myös tulevan ammatillisen koulutuksen reformin näkökulmasta. Tulevia tukimuotoja muovattaessa tulee huomioida sekä nuorten että aikuisten erityispedagogiset tarpeet.
Section
Tiedeartikkelit

Published

2017-07-01

How to Cite

Räty, K., & Selkivuori, L. (2017). Erityisen tuen tarve ja toteutus ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Journal of Professional and Vocational Education, 19(2), 36–43. Retrieved from https://journal.fi/akakk/article/view/84787