Pentti Linkola ja Signilskärin oppi

• Mikko Kallionsivu

DOI: https://doi.org/10.30665/av.107670

Avainsanat: elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus, ekokritiikki, luontokirjallisuus, Pentti Linkola, solastalgia, ympäristöahdistus

Abstrakti

Essee käsittelee edesmenneen Pentti Linkolan kokonaistuotannon solastalgisia ja affektiivisia piirteitä. Samalla se tarkastelee laajemminkin suomalaisen ekokritiikin ja luontokirjoittamisen genren välistä suhdetta. Esseessä tarkastellaan myös suomalaisten elämäkertojen tutkimuksellista nykymerkitystä ekokriittisestä näkökulmasta. Essee ottaa kantaa vihreän elämäkerrallisen tutkimuksen puolesta. Se havainnollistaa ennen kaikkea sitä, miten Linkola käsitteli kokemaansa haitalliseen ympäristönmuutokseen liittyvää ahdistusta niin henkilökohtaisessa elämässään kuin tuotannossaan ‒ ja miten nämä kaksi seikkaa ovat tutkimuksellisestikin erottamattomia.