Digitaalisten kulttuurikäyttöliittymien piilevä normatiivisuus — Kirjallisuuden muuttuva poetiikka
Abstrakti
Artikkeli ottaa lähtökohdakseen sen hypoteesin, että digitaaliset kulttuurikäyttöliittymät, kuten striimauspalvelut, verkkokaupat, sosiaalinen media, kulttuuriuutiset ja -lehdet verkossa ovat muodostuneet merkittäväksi osaksi sitä ympäristöä, jossa kohtaamme kulttuurituotteita ja ajatuksia. Samalla kun digitaalisten kulttuurikäyttöliittymien rooli ikkunana kulttuuriseen maailmaan kasvaa, sen muodot ja käytännöt normalisoituvat ja muuttuvat kulttuuriympäristön “ei-ajatelluiksi ehdoiksi” (Piippo & Roine 2020). Ei-ajatellut ehdot katoavat näkyvistä, mutta ehdollistavat toimintaa ja siihen kytkeytyviä arvoja.
Artikkelin alussa ponnistan Antoinette Rouvroyn ja Thomas Bernsin (2013) immanentin normatiivisuuden – jota kutsun tässä suomeksi piileväksi normatiivisuudeksi – ajatuksesta sekä Michel Foucault’n vallan ja hallinnan käsitteistä esittääkseni, että juuri ympäristön ja siihen kytkeytyvien käytäntöjen normalisoituminen mahdollistaa digitaalisenkin ympäristön piilevän normatiivisuuden. Piilevän normatiivisuuden kautta syntyy arvoja, jotka alkavat vaikuttaa luonnollisilta ja kyseenalaistamattomilta, ja jotka rohkaisevat tietynlaiseen kulttuuriseen poetiikkaan.
Tarkastelen digitaalista ympäristöä lähemmin sen kulttuurisen poetiikan hypoteesien avulla ja esitän, että poetiikka syntyy digitaalisten kulttuurikäyttöliittymien kulttuurisen logiikan sekä tarjoumien seurauksena. Hypoteesini ovat, että digitaalisten käyttöliittymien poetiikkaan kuuluvat ainakin 1) nopea tunnistettavuus, 2) selvärajainen ja korostunut affektiivisuus 3) ilmiön kompleksisuuden ja ”hälyn” korkea kompressoituminen sekä 4) laskennallisuuden ja vertaisvahvistuksen korostuva vaikutus.
