Kirjallisuuden ja sen tutkimuksen välineellisyys
Deweyn filosofia soveltavan kirjallisuustieteen perustana
Abstrakti
Artikkeli tarkastelee kirjallisuuden välineellisyyttä John Deweyn filosofian valossa ja pyrkii oikeuttamaan välineellisiä käytäntöjä kuten lääketieteen opiskelijoiden kirjallisuudenopetusta. Kirjallisuustieteessä on perinteisesti ajateltu, että kirjallisuus on päämäärä itsessään eikä sitä saa käyttää välineenä. Ajatus perustuu päämäärän ja keinon dualismiin, joka assosioituu mielen ja ruumiin sekä sivistyksen ja ammattikoulutuksen dualismeihin. Dewey purki nämä dualismit koska katsoi niiden edistävän yhteiskunnallisten ryhmien eriytymistä. Hän ei määritellyt itseisarvoa keinon ja päämäärän dualismin pohjalta, vaan puhui välittömästi koetusta arvosta (appreciation), joka voi luonnehtia myös välineellisiä käytäntöjä. Esimerkkinä tarkastellaan lääketieteen opiskelijoiden kirjallisuudenopetusta, jonka oppimistavoitteena on kognitiivinen empatia. Artikkelissa kritisoidaan abstraktioihin perustuvaa nykykeskustelua kirjallisuuden arvosta ja esitetään, että kirjallisuuden väitettyä arvoa, vaikkapa empatiakyvyn kehittymistä, voidaan arvioida vain kussakin konkreettisessa käytännössä, kysymällä toimisiko se hyvin toiminnan tavoitteena. Hyvä tavoite auttaa havainnoimaan nykytilanteessa piileviä mahdollisuuksia ja ohjaamaan toimintaa. Kirjallisuuden hyötyä koskevia väitteitä voidaan pitää ehdotuksina siitä, mihin kirjallisuudenopetuksessa pitäisi kiinnittää huomiota ja miten tekstejä pitäisi analysoida. Uudet välineelliset kirjallisuuskäytännöt muuttavat kirjallisuustieteen maisemaa, ja tieteenalan itseymmärryksen kannalta on tärkeää reflektoida kehitystä teoreettisesti.
