Meidän ja muiden muuttuvat rajat kirjallisuudentutkimuksessa
DOI:
https://doi.org/10.30665/av.66175Abstrakti
Suomi viettää itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa vuonna 2017. Luvassa on tapahtumia kaikilla mahdollisilla aloilla, niin myös kirjallisuudessa. Esimerkiksi Yle on tehnyt Kirjojen Suomi -nimisen ohjelmakokonaisuuden, jossa on ilmestynyt muun muassa radio-ohjelmasarja 101 kirjaa. Se esittelee yhden suomalaisen kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Mukana on paitsi itsestään selviä merkkipaaluja myös vähän yllättävämpiä nimiä, mikä on jo ehtinyt herättää kysymyksiä siitä, miksi tietyt kirjat on valittu ja toiset, kenties olennaisemmat, taas on sivuutettu. Millaista käsitystä kansallisesta kirjallisuudesta yleisradioyhtiö 2010-luvun lukijoille tarjoaa? Ylen aihetta koskevan internet-artikkelin otsikkoa mukaillen voidaan myös kysyä, minkälainen kuva Suomesta tämän kirjavalikoiman pohjalta syntyy.
Tiedostolataukset
Julkaistu
Numero
Osasto
Lisenssi
Jättäessään käsikirjoituksen kirjoittajat myöntävät luvan paperiversion lisäksi myös verkkojulkaisuun ja artikkelin metatietojen rekisteröinnin palveluun. Lisäksi elokuusta 2024 eteenpäin käsikirjoituksen jättäessään kirjoittajat hyväksyvät sen, että julkaistua tekstiä koskee käyttölisenssi CC-BY-SA (Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen/Attribution-ShareAlike 4.0 International: https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/). Tekstien tekijänoikeus säilyy kirjoittajilla ja julkaistun version rinnakkaistallennus on sallittua. Esimerkiksi väitöskirja-artikkelien kohdalla näistä rajauksista voidaan tarvittaessa neuvotella kirjoittajan kanssa erikseen.
Avaimen sisällön käyttölisenssi on elokuusta 2024 eteenpäin julkaistun sisällön osalta CC-BY-SA. Myös ennen elokuuta 2024 julkaistujen tekstien tekijänoikeus säilyy kirjoittajilla ja rinnakkaistallennus on sallittua. Kaikissa tapauksissa, jos teksti julkaistaan myöhemmin samassa muodossa tai muokattuna toisaalla, on kuitenkin mainittava, että se on alun perin julkaistu Avaimessa.
Julkaistujen artikkeleiden metadataa koskeva käyttölisenssi on CC0 1.0 Universal (https://creativecommons.org/publicdomain/zero/1.0).
Avaimen tekijänoikeustietojen yksityiskohdat löytyvät myös SHERPA/RoMEO -tietokannasta