Hiljaisuuden voima Marguerite Durasin kirjoituksessa
Abstrakti
Uransa loppupuolella tehdyissä, elämäntyötään ja estetiikkaansa valottavissa haastatteluissa ranskalainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Marguerite Duras (1914–1996) palaa toistuvasti hiljaisuuden teemaan. Hiljaisuus toimi Durasin luomistyön käyttövoimana ja hänen teostensa ravinteena – laajemmin ajateltuna hänen estetiikkansa sydämenä.
Tutkin durasilaista hiljaisuuden problematiikkaa ja sen eri tulkintatraditioita. Hiljaisuus toteutuu Durasin teoksissa monella eri tasolla: kielellisesti, tyylillisesti ja temaattisesti, mutta myös sosiokulttuurisesti naistekijyyden määrittyessä ranskalaisessa kirjallisuushistoriassa lähes kokonaisvaltaisesti poissaolona. Täydennän ensi sijassa feminististä tulkintatraditiota kontekstualisoimalla aihetta feministiseen kirjallisuudenhistoriaan ja analysoimalla hiljaisuuksia stilistisellä lähiluvulla proosateoksessa L’Amant (1984, suom. Rakastaja 1985). Lopuksi kysyn, millaista tietoa hiljaisuuden avulla voidaan saada.
Duras-tutkimuksessa hiljaisuuksia on tulkittu usein negaation kautta ja nähty niiden ilmentävän esimerkiksi passiivisuutta tai tyhjyyttä. Kurkotan kohti tulkintoja, joissa hiljaisuudet muodostavat keskeisen, aktiivisen osan merkityksenantoa. Analysoimalla erilaisista taustoista tulevien rakastavaisten välistä ei-kielellistä kommunikaatiota teoksessa Rakastaja osoitan, että hiljaisuudet ovat Durasin kirjoituksessa keskeinen osa latautunutta intohimon kieltä, joka kykenee ilmaisemaan järjestelmälle marginaalisia tai sille vieraita kokemuksia.
