"Se ei olekaan pieni ihminen, vaan pieni eläin."
Ihmisen lajin lukeminen kotimaisen nykykirjallisuuden lapsikuvauksissa
Abstrakti
Artikkeli käsittelee kotimaisessa kirjallisuudessa toistuvaa piirrettä kuvata ihmislapsia toislajisina eläiminä. Artikkeli pohtii eläinkuvausten lukemisen mahdollisuuksia neljässä, keskenään erilaisessa 2000-luvulla julkaistussa teoksessa. Anu Silfverbergin esseekokoelmaaÄitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä(2013), Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin päiväkirjamuotoista teosta Nollasta ykköseksi(2007) sekä Pauliina Rauhalan romaania Taivaslaulu(2013) ja Riina Katajavuoren romaania Lahjat(2004) yhdistää niissä toistuva ihmisvauvojen ja -lasten kuvaaminen monenlaisina eläiminä, susista silkkiuikkuihin ja kolibreista sammakoihin. Perinteinen representaatiokeskeinen tulkintakehys tarjoaa eläinkuvausten lukemiselle selkeän kehikon, joka kuitenkin saattaa jättää eläinkuvauksissa olennaisen ihmiskäsityksen haurauden lukematta keskittyessään toislajisiin eläimiin kuvaajan ja kuvattavan eron symboleina. Posthumanistinen, toislajisten eläinten materiaalisuuteen ja vaikuttavuuteen keskittyvä lukemisen metodi ei myöskään sovellu eläinkuvausten lukemiseen, sillä teoksissa ei todella kuvata konkreettisia, toislajisia eläimiä. Artikkelissa esitetään, että ihmislasten kuvaaminen eläiminä on merkityksellistä tehdessään näkyväksi ihmisyyteen ja sen kriteereihin sisältyvää haurautta ja ongelmallisuutta. Lasten kuvaaminen toislajisina eläiminä on teoksissa keino käsitellä hämmennystä, jonka vauvojen ja lasten ihmisyys ja lajius heistä kirjoittavissa ihmisissä aiheuttavat.
