Wilhelm Horsma vastaan kaikkitietävyys

Kaksi kertojaa Aapelin romaanissa Siunattu hulluus

  • Sari Johanna Salin Helsingin yliopisto

Wilhelm Horsma vastaan kaikkitietävyys.


Kaksi kertojaa Aapelin romaanissa Siunattu hulluus


Artikkelissani tarkastelen Aapelin (Simo Puupposen) esikoisromaanin Siunattu hulluus (1948) kahta kertojaa, epäluotettavaa minäkertojaa ja "kaikkitietävää" (heterodiegeettistä, tarinan tapahtumien ulkopuolista) kertojaa, pohdin narratologista käsitettä "kaikkitietävyys", vertailen kertojien tietämystä ja maailmankatsomusta sekä osoitan, että kertojien välille rakentuu eettinen kontrasti.


Siunattu hulluus kertoo Rummukaisen veljesten hullujenhuonematkasta. Siinä tutkitaan erilaisia näkemyksiä hulluuden olemuksesta henkilöiden dialogin ja sisäkertomusten kautta. Myös ylemmän tason kaksi kertojaa liittyvät tähän hulluudesta käytyyn keskusteluun. Ensimmäinen kertoja on teoksen kehyskertomuksen päiväkirjaansa kirjoittava yläkansakoulunopettaja Wilhelm Horsma. Toinen kertoja on tarinan tapahtumien ulkopuolinen, tiedoiltaan ja viisaudeltaan ylivoimainen kertoja, joka kertoo veljesten seikkailuista. Horsma ei tunne kaikkia tapahtumia muuten kuin kuulopuheelta, ja hän on muutenkin ironisoituva ja epäluotettava. Kaikkein epäluotettavin hän on eettisessä mielessä, sillä hän määrittelee Rummukaisen veljekset, eritoten Elmerin, joka on hänen mukaansa "vähäjärkinen" ja "löysäpäinen". Erityisen epäeettistä Horsman toiminta on siksi, että hän on "kansankynttilänä" yhteisönsä arvostama vallankäyttäjä. "Kaikkitietävä" kertoja sen sijaan pidättäytyy tiedostaan huolimatta luonnehtimasta veljeksiä millään tavalla. Kieltäytyessään määrittelemästä veljeksiä se saavuttaa eettisen auktoriteetin aseman romaanissa. Se on humaani ja viisas kertojanääni, jota haluaisin nimittää kaikkitietäväksi.


Vaikka "kaikkitietävyys" kuulostaa vanhanaikaiselta käsitteeltä, läheskään kaikki tutkijat eivät ole halukkaita luopumaan siitä. Narratologisessa teoriaosuudessa pohdin "kaikkitietävyyden" käsitteen problematiikkaa ja erilaisia tulkintoja sen merkityksestä. Kysyn, miksi "kaikkitietävyys" laitetaan niin usein lainausmerkkeihin? Onko kertojan mahdollista olla kaikkitietävä ja mitä se niin ollen voisi tarkoittaa? Viittaan Narrative-lehdessä käytyyn keskusteluun, johon ovat ottaneet osaa mm. Jonathan Culler (2004), William Nelles (2006), Meir Sternberg (2007), Paul Dawson (2009) ja Barbara K. Olson (2007). Esittelen myös lyhyesti Paul Dawsonin teosta The Return of the Omniscient Narrator (2013).


Etenemisjärjestys on seuraava: 1) Aapelin teoksen esittely 2) kertojien esittely 3) narratologinen osuus ja 4) eettisen kontrastin osoittaminen kahden kertojan välillä ja 5) loppupäätelmät

Osasto
Artikkelit
Julkaistu
joulu 16, 2018