Jäljittelyn ja muuntelun dynamiikkaa Matthias Salamniuksen runossa Ilo-Laulu Jesuxesta
Abstrakti
Matthias Salamniuksen Ilo-Laulu Jesuxesta (1690) on kahdentuhannen säkeen laajuinen kertova runo, joka käsittelee Jeesuksen syntymää ja kuolemaa. Kalevalamittainen runo kuuluu varhaisen uuden ajan suomenkielisen kirjallisuuden merkittävimpiin teoksiin. Runo sai kanonisen aseman jo varhain, ja tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita sen yhteyksistä aikakauden suulliseen ja kirjoitettuun runouteen.
Artikkelissa tarkastelen runon lajiin, poetiikkaan ja tekstien välisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä 1600-luvun runoutta hallinneen imitaation käsitteen valossa. Varhaisen uuden ajan kirjallisuudessa imitaatio oli luonteeltaan monimuotoista ja dynaamista ja kannusti tunnetun aineksen ja tuttujen muotojen soveltamiseen ja muokkaamiseen. Näin jäljittelevä poetiikka myös edisti kansankielisen kirjallisuuden kehittymistä.
Tulkitsen teosta kristillisenä eepoksena, joka jäljittelyn tekniikoista nojaa etenkin parafraasiin. Pääasialliseksi parafraasin kohteeksi osoittautuu Mikael Agricolan laatima yhteensovitus neljän evankeliumin kärsimyshistoriasta (1549). Tarkastelun kohteena ovat lisäksi runon eeppiseen kerrontaan yhdistyvät opettavat kommentit, laajennukset ja lisäykset. Artikkeli osoittaa, kuinka raamatullinen epiikka avautuu Salamniuksen runossa kohti hartauskirjallisuutta.
