Eeppisen runolaulun skeema, aihelmat ja uutta luova muuntelu

Kirjoittajat

• Venla Sykäri Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0002-2487-8657

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.143850

Avainsanat:

runolaulu, luovuus, skeemat, aihelmat, kertomarunot , suullinen kompositio

Abstrakti

Elias Lönnrot loi Kalevalan kertomusrungon pohjoisilta karjalais-suomalaisilta alueilta tallennetun eeppisen runolaulun pohjalta. Myöhemmin runsaaksi muodostuneen aineiston tutkimukseen syntyi suomalainen koulukunta, jonka analyysin ytimessä oli variaatio. Variaatio käsitettiin yleensä mekaaniseksi, eikä laulajien luovaa toimintaa pyritty dokumentoimaan tai tutkittu. Laaja aineisto on myöhemmin mahdollistanut runolaulututkimuksen yhä uusista näkökulmista. Eeppisen komposition perusteita on kuitenkin vertailevasti tutkittu lähinnä paremmat lähdetiedot sisältävillä Länsi-Inkerin aineistolla (Kuusi 1983; Harvilahti 1992).

Tässä artikkelissa jatkan suullisen komposition perusteiden analyysiä aineistonani pohjoisten runoalueiden eeppinen runolaulu. Tarkastelen kertomusten rakennetta, variaatiota ja luovaa muuntelua Anna-Leena Siikalan (1984) ja Lauri Harvilahden (1992) tapaan skeemateorian valossa. Havainnollistan skeeman käsitettä ja eeppisen skeeman toteutuksessa olennaisia sisältöyksiköitä, aihelmia, esimerkkiaineistolla Vienan Arhippa Perttusen ja Aunuksen Simana Kyöttisen Kilpalaulanta-runoista. Aihelmat ovat tyypillisesti kahden–kuuden säkeen yksiköitä, jotka perustuvat kiteytyneeseen ainekseen, mutta mahdollistavat laajan variaation. Käsitettä on käytetty loitsujen ja lyriikan analyysissä (Siikala 1992; Timonen 2004). Näissä lajeissa runon temaattinen sisältö koostuu aihelmista ilman kerronnallista runkoa. Esitän, että aihelmat toimivat myös epiikan sisältöyksikköinä – sillä erolla, että niiden johdantona on usein kerronnan rakenteita, kuten puheenvuoron ilmauksia. Rakenneyksikön ylirajaisuus mahdollistaa runolaululle tyypillisen aihelmien ja formulaisen aineksen liikkeen lajien rajojen yli. Artikkelin kolmantena teemana on luova muuntelu, jossa runon skeema olennaisesti muuttuu. Tällaisena tapauksena analysoin Kyöttisen Kilpakosinta-runoissaan toteuttamaa uuden aineksen sulauttamista.