Maahanmuuttajien representaatioita Venäjän itsenäisten taiteilijoiden musiikkivideoissa: autenttisuuden rakentamisen kolme strategiaa
Avainsanat:
Venäjä, työperäiset maahanmuuttajat, Keski-Aasia, Etelä-Kaukasia, musiikkivideo, Shortparis, Manizha, FardiAbstrakti
Tämä artikkeli erittelee taiteellisia keinoja, joiden avulla venäläiset riippumattomat pop-artistit konstruoivat musiikkivideoissaan Venäjälle saapuneiden maahanmuuttajien hahmoja. Työperäinen maahanmuutto on vielä suhteellisen marginaalinen aihe Venäjän taiteissa ja myös populaarikulttuurissa. Artikkeli analysoi kolmea musiikkivideota, joissa tämä teema on poikkeuksellisesti keskeinen: Shortparis-yhtyeen ”Pelottaa” (”Strašno” 2018), Manižan ”Vajaasti slaavilainen nainen” (”Nedoslavjanka” 2019) ja Fardin ”IVY” (”SNG” 2020). Vaikka nämä videot eivät edusta mainstream-taidetta, niiden analyysi avaa ensinnäkin maahanmuuttajien representaation ainutlaatuisuutta verrattuna Venäjällä vakiintuneisiin mediamalleihin. Toiseksi näiden kolmen musiikkivideon keskinäinen vertailu antaa mahdollisuuden havaita itsemäärittelyn erilaisia strategioita maahanmuuton aihetta hyödyntävillä artisteilla. Artikkeli lähtee liikkeelle Diane Railtonin ja Paul Watsonin rakentamasta musiikkivideotypologiasta määrittäen kunkin analysoidun musiikkivideon genren. Se tarkastelee myös miten kussakin videossa muusikot rakentavat autenttisuuttaan kuvaamiensa maahanmuuttajahahmojen kautta.
This article examines different artistic means used to construct images of immigrants in music videos by Russian independent pop artists. The topic of labour migration remains relatively marginal in Russian art and popular culture. The article analyses three music videos in which this topic is discussed: “Scary” (“Strashno”) by Shortparis (2018), “Insufficiently Slavic Woman” (“Nedoslavianka”) by Manizha (2019), and Fardi’s “CIS” (“SNG”) (2020). The works are not part of the mainstream, but their analysis is nevertheless important, firstly, because it allows us to recognise their originality in the representation of migrants compared to established media patterns. Secondly, comparing these videos reveals different strategies of self-positioning employed by the artists who have turned their attention to labour migration. Drawing on the conceptual framework proposed by Diane Railton and Paul Watson, this article identifies the genre of the analysed music videos and further demonstrates how, within each video, the artists construct their own authenticity through their engagement with immigrant imagery.
