Tieteen autonomia somen alttarilla

Kirjoittajat

Avainsanat:

tiedepolitiikka, tieteen autonomia, sosiaalinen media, työn muutos

Abstrakti

Syyskuun 2021 alussa Twitterissä ilakoitiin #minätutkin-aihetunnisteella, jota käyttäen tuhannet suomalaiset tutkijat jakoivat 280 merkin kuvauksia tutkimusaiheistaan. Kampanjaa tulkittiin tutkimuskentän moninaisuuden juhlimiseksi ja tieteen vapauden puolustamiseksi vastareaktiona sitä edeltäneeseen, vähemmän kunniakkaaseen episodiin, jossa Suomen Akatemian rahoitusta saanut yksittäinen tutkija nostettiin ivallisesti tikunnokkaan ja maalituksen kohteeksi. Rahoituspäätösten läpikäyminen näyttää jo aiemmin vakiintuneen osaksi populistisen tiedevastaisuuden työkalupakkia. Kontekstistaan irrotettuna kummallisilta vaikuttavien – tai kummallisiksi kehystettyjen – tutkimushankkeiden julkista ihmettelyä käytetään tapana sanoa, että veronmaksajien rahoilla kustannetaan turhia tai ainakin sanojan mielestä vääränlaisia tutkimusaiheita.

Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

2021-12-08

Viittaaminen

Venäläinen, J. (2021). Tieteen autonomia somen alttarilla. Kulttuurintutkimus, 38(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kulttuurintutkimus/article/view/112385