Itseään rukoilevat koneet

Kirjaimellistuvat kielikuvat scifirunoa rakentamassa

Författare

  • Tomi Sirviö Jyväskylän yliopisto

Nyckelord:

intertekstuaalisuus , metafora, metonymia, novum, runous, spekulatiivinen fiktio, tieteisfiktio

Abstract

Tässä artikkelissa analysoin kolmea suomalaista scifiaiheista runoa. Runot ovat Markku Paasosen "Kone", Veera Antsalon "Play" ja Tomi Sonsterin "Tettiläinen". Jokainen tieteisfiktiivinen maailma on rakennettu novumin ympärille. Novum on jokin ilmiö tai keksintö, joka eroaa kirjoittajan omasta todellisuudesta ja joka on selitetty tieteellisesti. Carl Malmgrenin mukaan novumit voidaan nähdä ekstrapolatiivisina novumeina, jotka on tehty venyttämällä jokin asia tekijän omasta todellisuudesta, sekä spekulatiivisina novumeina, jotka tuovat lukijan keskelle täysin uusia todellisuuden lakeja. Nämä kaksi novumin päätyyppiä perustuvat runouden kielikuviin. Ekstrapolatiivinen novum perustuu metonymiaan ja spekulatiivinen novum metaforaan. Aluksi analysoin metaforaa ja metonymiaa novumeina, jotka konkretisoituvat runoissa. Sitten paikallistan teksteistä tieteiskirjallisuuden ja runouden yhteiset lajipiirteet. Seo-Young Chun mukaan nämä piirteet ovat 1) yksinpuhelu, 2) lyyrinen ajattomuus, 3) verbaalinen intensiivisyys, 4) musikaalisuus ja 5) poikkeavat tietoisuuden tilat. Analysoimani runot osoittavat, että koneiden hallitsema maailma on mielikuvitukseton ja tyhjä ja että nämä runot eivät toimi science fiction -runoina ilman intertekstuaalisia yhteyksiä muihin scifi-teksteihin. Ovatko nämä runot tieteiskirjallisuutta, on epäolennainen kysymys, koska scifiaiheisten runojen analysointi tieteisfiktion lajipiirteiden avulla lisää lukijan ymmärrystä oman todellisuutemme ongelmista.

Sektion
Artikkelit

Publicerad

2022-11-16

Referera så här

Sirviö, T. (2022). Itseään rukoilevat koneet: Kirjaimellistuvat kielikuvat scifirunoa rakentamassa. Kulttuurintutkimus, 39(3), 22–38. Hämtad från https://journal.fi/kulttuurintutkimus/article/view/113747