Erityistä ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymistilanne ammatillisesta koulutuksesta valmistumisen jälkeen

Författare

  • Heidi Kotiranta
  • Sinikka Hiekkala

Nyckelord:

ammatillinen koulutus, erityinen ja vaativa erityinen tuki, siirtymävaihe, työllistyminen

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää erityistä ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten arkea, kyvykkyyksiä ja työllistymistilannetta puoli vuotta ammatillisesta koulutuksesta valmistumisen jälkeen. Tutkimus tehtiin osana ESR-rahoitteista Tulevaisuuden työelämän starat -hanketta (2019 - 2022). Nuoret jakautuivat interventioryhmään (n = 23) sekä verrokkiryhmään (n = 19) sen perusteella, olivatko he osallistuneet hankkeessa kehitettyihin, työelämälähtöisiin oppisisältöihin. Nuoret vastasivat kahteen sähköiseen kyselyyn, josta ensimmäinen täytettiin valmistumisen kynnyksellä ja toinen noin puolen vuoden kuluttua valmistumisesta. Kysely muodostettiin taustakysymyksistä, esimerkiksi ikä ja koulutusala, oppisisältöihin liittyvistä kysymyksistä, esimerkiksi opintoihin kuuluneet oppisisällöt sekä Kykyviisarin ja Elämäntilanteen selvittämisen ympyrän kysymyksistä.

Interventio- ja verrokkiryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa puolen vuoden kuluttua valmistumisesta kyvykkyyksissä, elämäntilanteessa tai työtilanteessa. Pitkittäistarkastelussa tapahtui positiivinen muutos toimeentulossa ja rahankäytössä, muutoin tilastollisesti merkitseviä eroja ei ollut ensimmäisen ja toisen kyselyn välillä. Nuoret kokivat työelämässä oppimisen kehittäneen heidän työskentelytaitojaan ja auttaneen arvioimaan itseä työntekijänä muiden työntekijöiden kanssa työskentelyn kautta. Lisäksi työpaikkaohjaajan ja/tai opettajan tuki työpaikalla auttoi nuorta suoriutumaan paremmin.

Sektion
Katsaukset ja analyysit

Publicerad

2022-12-14

Referera så här

Kotiranta, H., & Hiekkala, S. (2022). Erityistä ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymistilanne ammatillisesta koulutuksesta valmistumisen jälkeen. Kuntoutus, 45(4), 51–62. https://doi.org/10.37451/kuntoutus.125400