Ikääntyneiden aikuisten kuntoutusarki

Monialaisen gerontologisen kuntoutuksen perusteet IKKU-hankkeen toimintatutkimuksen kautta kuvattuna

Författare

  • Aila Pikkarainen

Abstract

Artikkeli perustuu Kelan IKKU-hankkeen (Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke 2009–2013) ja sen aikana toteutettuun kolmivuotiseen toimintatutkimukseen. Toimintatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa gerontologisen kuntoutuksen alkuvaiheen tilanne sekä edistää asiakaslähtöisen, tavoitteellisen sekä ryhmämuotoisen gerontologisen kuntoutuksen kehittämistä yhteistyössä eri hanketoimijoiden kanssa. Hankkeen aikana tutkijan havainnointiaineistosta ja moniammatillisten työryhmien fokusryhmäkeskusteluaineistoista rakentui asteittain nykyisen gerontologisen kuntoutuksen perusteet. Tuloksissa kuvataan primääristä ja sekundääristä vanhenemista gerontologisen kuntoutuksen ensimmäisenä peruslähtökohtana. Toiseksi esitetään, miten kuntoutustilanteissa ikääntyneiden kuntoutujien erilaiset ikäulottuvuudet lomittuivat, vuorottelivat ja neuvottelivat keskenään muodostaen gerontologista kuntoutusta syventävän
ja jäsentävän näkökulman. Kolmanneksi kuvataan ikääntyneiden kuntoutujien neljä kuntoutumisorientaatiota, joiden kautta gerontologista kuntoutusta tulee tulevaisuudessa kehittää niin sisältöjen kuin menetelmien osalta. Toimintatutkimuksen tulosten pohjalta monialainen gerontologinen kuntoutus voidaan määritellä ikääntyneen aikuisen ihmisen kokonaisvaltaiseksi kuntoutukseksi, jossa asiakaslähtöisen ja tavoitteellisen kuntoutuksen lähtökohtana ovat kuntoutujan aikaisempi elämänkulku, nykyinen elämäntilanne ja tulevaisuuden tarpeet.

Abstract
This article is based on three years of action based research carried out during the IKKU (The Research and Development Project of Co-operative Rehabilitation for Aged Rehabilitees 2009–2013) project organised by Kela (The Social Insurance Institution of Finland). The purpose of the study was to map out the situation during the early stages of gerontological rehabilitation as well as to promote the development of a customer-oriented, goal-oriented, and group-based gerontological rehabilitation process through cooperation between the different actors involved in the project. During the project, the researcher’s observation materials and multi-professional focus group discussion materials gradually formed the foundations for current gerontological rehabilitation. As the first basic premise, the results describe primary and secondary ageing in gerontological rehabilitation. Secondly, it will be presented how in rehabilitation situations the different age spans of the aged rehabilitees overlapped, alternated and conferred forming a deeper more structured perspective of gerontological rehabilitation. Thirdly, four rehabilitation orientations for aged rehabilitees which will allow the contents and methods for future gerontological rehabilitation
to be developed will be described. Based on the results of the action research, multidisciplinary gerontological rehabilitation can be defined as the comprehensive rehabilitation of an aged person, in which customer and goal oriented rehabilitation is based on the earlier and current life situation of the patient and future needs.

Keywords: aged rehabilitee, gerontological rehabilitation, primary and secondary ageing, action research, focus group discussion

Sektion
Tieteelliset artikkelit

Publicerad

2024-06-19

Referera så här

Pikkarainen, A. (2024). Ikääntyneiden aikuisten kuntoutusarki: Monialaisen gerontologisen kuntoutuksen perusteet IKKU-hankkeen toimintatutkimuksen kautta kuvattuna. Kuntoutus, 36(1), 5–20. Hämtad från https://journal.fi/kuntoutus/article/view/146551