Uusi erilaistuva eurooppalainen maaseutu

Authors

  • Petri Kahila Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos

Keywords:

maaseutupolitiikka, aluekehitys, aluelähtöisyys

Abstract

Eurooppalainen maaseutu muuttuu aiempaa monimuotoisemmaksi, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa maaseutu mielletään edelleen maatalousvaltaiseksi. EDORA-hankkeessa oli tavoitteena murtaa perinteisiä käsityksiä maaseudun kehityksestä yhtenäisenä alueena. Eurooppalaisen maaseudun moninaistuminen ei merkitse ainoastaan haasteita vaan myös muuttuvia mahdollisuuksia. Keskeisessä asemassa tässä mielessä on erilaistumisprosessin käsittäminen ja havainnollistaminen, jotta kyetään paremmin ymmärtämään Euroopan unionin politiikan toimintakenttää. EDORA-hankkeessa tehtyjen aluetypologioiden perusteella voidaan todeta, että eurooppalaiset maaseudut ovat selvästi eriytyneet. Kehittämispolitiikoiden kannalta merkittävää on kyetä tunnistamaan erilaisten alueiden erityispiirteet ja kohdistamaan toimenpiteet niiden kasvua vahvistaviin tekijöihin. Aluelähtöinen lähestymistapa on tarkoituksenmukainen eurooppalaiselle maaseudulle, joka väistämättä erilaistuu taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöllisten erityispiirteiden vahvistuessa.
Section
Artikkeli

Published

2013-12-13

How to Cite

Kahila, P. (2013). Uusi erilaistuva eurooppalainen maaseutu . Maaseutututkimus, 21(2‒3), 47–61. Retrieved from https://journal.fi/maaseutututkimus/article/view/144129