Vanhuksen paikka maaseudulla
Vanhustyönjohtajien näkemyksiä
Abstract
Artikkeli käsittelee harvaanasuttujen pinta-alaltaan laajojen kuntien vanhusten avohuoltoa fyysisten välimatkojen, fyysisten paikkojen ja ihmisten ruumiillisuuden näkökulmista. Kysymme, missä on maaseutukunnan ihmisen paikka vanhuudessa. Missä voi sijaita vanhan ihmisen koti kotona asumista korostavassa vanhuspolitiikassa? Miten asuinpaikan valintaan vaikutetaan? Kansallisen sosiaalipolitiikan selkeän normituksen puuttuessa kuntien tehtäväksi jää ratkaista välimatkojen aiheuttamat palvelujen järjestämisen haasteet. Vanhustyönjohtajien haastattelumme osoitti, että tulkinnat etäisyyksistä vaihtelevat. Kuntien vanhustenhuollon käytännöissä on kirjoittamattomia sääntöjä liian etäällä asumisesta, kun vanhuspalveluiden tarve kasvaa ja sille, miten paljon apua voi saada fyysisesti etäällä kunnan keskustaajamista sijaitsevaan asuntoon. Kilometreihin ja työntekijöiden matkoihin käyttämään työaikaan sidotut kriteerit määrittävät, missä asuvia vanhusasukkaita ohjataan muuttamaan taajamiin. Muuttaminen on normi, jota vastaan paikalleen jäävä kapinoi.Referera så här
Tedre, S., & Pulkkinen, A. (2010). Vanhuksen paikka maaseudulla: Vanhustyönjohtajien näkemyksiä . Maaseutututkimus, 18(1), 5–16. Hämtad från https://journal.fi/maaseutututkimus/article/view/144020