Suomen pitkien painottomien vokaalien havaitseminen spontaanissa ja luetussa puheessa

Författare

  • Joonas Vakkilainen Tampereen yliopisto
  • Michael O'Dell Tampereen yliopisto

Nyckelord:

havaitseminen, kesto, kvantiteetti, spontaani puhe, vokaali

Abstract

Suomessa pitkien ja lyhyiden äänteiden välinen ero on fonologisesti distinktiivinen, eli se erottaa merkityksiä. Spontaanissa puheessa lyhyiden ja pitkien vokaalien väliset erot ovat pienempiä kuin lukupuhunnassa (de Silva ym., 2003). Suomessa vokaalin kesto on kuulijalle pääasiallinen vihje sen kvantiteetista, mutta painollisissa tavuissa on havaittu myös sävelkulkuun  liittyviä eroja (Järvikivi ym., 2007). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan painottomien jälkitavujen pitkien vokaalien havaitsemista spontaanissa puheessa. Tutkimuskysymyksenä on, vaikuttaako vokaalin fysikaalinen kesto spontaanissa puheessa pituuden havaitsemiseen eri tavalla kuin lukupuhunnassa. Tutkimuksessa tehtiin havaintokokeita, joissa koehenkilöt kuulivat muokattuja havaintoärsykkeitä. Ärsykkeet poimittiin spontaanista puheesta ja saman henkilön lukemista tämän spontaanissa puheessa esiintyneistä sanoista. Ärsykkeiden sisäiset kestoerot poistettiin muokkaamalla spontaani–lukupuhunta-ärsykepareista kestoiltaan identtiset. Jokainen alkuperäinen sana sisälsi pitkän jälkitavun vokaalin, jonka kestosta muokattiin neljä eri varianttia. Koehenkilöt vastasivat, kuulivatko he lyhyt- vai pitkävokaalisen sanan. Tulosten perusteella spontaanissa puheessa sanan lopussa olevan vokaalin ei tarvitse olla yhtä pitkä kuin lukupuhunnassa tullakseen havaituksi pitkäksi. Spontaanin puheen ärsykkeet saivat keskimäärin enemmän pitkävokaalisia vastauksia kuin lukupuhuntaärsykkeet. Taustatekijöillä (F0, F1, F2) ei ollut selvää vaikutusta havaintoihin, joskaan niitä ei voida sulkea pois tämän tutkimuksen perusteella. 

Sektion
Artikkelit

Publicerad

2022-01-28

Referera så här

Vakkilainen, J., & O’Dell, M. (2022). Suomen pitkien painottomien vokaalien havaitseminen spontaanissa ja luetussa puheessa. Puhe ja kieli, 41(4), 247–264. https://doi.org/10.23997/pk.113851