DYSLEKSIARISKILASTEN PUHEEN JA KIELEN PROSESSOINNISTA

Författare

  • Ulla Richardson
  • Pirjo Kulju
  • Lea Nieminen
  • Päivi Torvelainen

Abstract

Tässä katsauksessa esitellään päätuloksia Lapsen kielen kehitys ja
suvuittain esiintyvä lukivaikeuksien riski -hankkeeseen liittyvästä neljästä
kielitieteellisestä väitöstutkimuksesta. Hankkeessa on seurattu 200 lasta
syntymästä kolmannelle luokalle saakka. Puolet lapsista on perheistä, joissa
ainakin toisella vanhemmalla on lukivaikeus ja siten myös lapsella on riski
lukivaikeuteen; puolella lapsista tätä riskiä ei ole. Päätutkimuskohteina olivat
varhaisen kielenkehityksen fonologiset ja morfosyntaktiset prosessointitaidot
½-, 1 ½- , 2- ja 2 ½ -vuotiailla lapsilla. Tutkimustulosten mukaan jo hyvin
varhaisessa vaiheessa lasten puheen prosessoinnissa on nähtävissä
dysleksian ennusmerkkejä sekä fonologiselta että morfosyntaktiselta
kannalta. Nämä ennusmerkit liittyvät esimerkiksi keston havaitsemiseen tai
tuottamiseen, sanojen tavoitteluun ja sanojen rakenteeseen sekä prosodian
että fonotaksin kannalta ja ilmausten morfosyntaktiseen kompleksisuuteen.
Tietoja mahdollisista kielen prosessointiin liittyvistä ennusmerkeistä voidaan
hyödyntää käytännössä, kun pyritään auttamaan riittävän aikaisin ja sopivalla
tavalla juuri niitä lapsia, jotka koulussa todennäköisesti joutuvat kohtaamaan
vaikeuksia lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa.

Avainsanat: Dysleksia, lapsen kielen kehitys, fonologinen prosessointi, morfosyntaktinen prosessointi

Keywords: Dyslexia, early language development, phonological processing,morphosyntactic processing

Sektion
Artikkelit

Publicerad

2013-10-18

Referera så här

Richardson, U., Kulju, P., Nieminen, L., & Torvelainen, P. (2013). DYSLEKSIARISKILASTEN PUHEEN JA KIELEN PROSESSOINNISTA. Puhe ja kieli, 28(3), 101–115. Hämtad från https://journal.fi/pk/article/view/5115