TAVU SUOMALAISESSA VIITTOMAKIELESSÄ
Abstract
Artikkelissa käsitellään viitotun kielen ja erityisesti suomalaisen viittomakielen (SVK)
tavua. Viitotun tavun käytännön vastineeksi ymmärretään yksi sekventiaalinen fonologinen
liike. Sekventiaalisen liikkeen tavutulkintaa puolletaan kolmella argumentilla:
(1) liike on viitotun signaalin salientein yksikkö ja tavun sonoriteettimaksimi (sonorisuusargumentti);
(2) kuten puhutut sanat koostuvat vähintään yhdestä tavusta,
niin myös (kiinteät) viittomat koostuvat vähintään yhdestä sekventiaalisesta liikkeestä
(minimisana-argumentti); (3) sekventiaalisista liikkeistä muodostuva manuaalinen jokellus
vastaa puhutun kielen tavujokellusta (jokellusargumentti). Liikkeen ja segmentin
käsitteiden monitulkintaisuuteen vedoten argumentoidaan, että tavu on ainoa yksikkö,
jonka perusteella on mahdollista luonnehtia viittomien fonologista pituutta, ja
että tavun käsite on täten välttämätöntä ottaa mukaan fonologiseen debaattiin SVK:
ssä(kin). Brentarin prosodisen mallin viitekehyksessä, jossa tavun sisäinen rakenne
määrittyy liikkeen kompleksisuusasteen perusteella (tässä tutkimuksessa: liikkeen
tuottoon fonologisesti osallistuvien nivelten ja/tai artikulaattoreiden lukumäärän perusteella),
SVK:n tavut jaetaan neljään päätyyppiin: yhdestä, kahdesta, kolmesta ja
neljästä kvantiteettiyksiköstä rakentuviin tavuihin. Distributionaalisen analyysin perusteella
prototyyppinen SVK:n tavu koostuu yhdestä kvantiteettiyksiköstä, ja on manuaalinen.
Artikkelissa pohditaan myös SVK:n tavujen kvantiteettia.
Avainsanat: Suomalainen viittomakieli, viitottu tavu, tavu, prosodinen fonologia
Keywords: Finnish Sign Language, signed syllable, syllable, prosodic phonology
