Bryssel-efekti Trumpin ja Muskin aikakaudella

Matti Ylönen

doi:10.51810/pt.156282

Tulossa

Bryssel-efekti Trumpin ja Muskin aikakaudella

Kirjoittajat

Matti Ylönen Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0003-0024-0867

DOI:

https://doi.org/10.51810/pt.156282

Avainsanat:

Bryssel-efekti, Euroopan unioni, teknologiapolitiikka, valta, alustayhtiöt

Abstrakti

Anu Bradfordin kehittämä teoria Bryssel-efektistä löi 2020-luvun vaihteessa voimalla läpi sekä akatemiassa että eurooppalaisen politiikan kentillä. Tämän tutkimustani yhteen vetävän ja edelleen jalostavan keskustelunavauksen avainargumentti on, että teoria Bryssel-efektistä kaipaa päivitystä säilyttääkseen selitysvoimansa 2020-luvun loppupuolen maailmanpolitiikassa. Esitän, että Bryssel-efektin kaksiosainen mekanismi vaatii tuekseen aiempaa yhtenäisemmän määritelmän. Globaalin poliittisen talouden tutkimuksen keskustelut rakenteellisesta vallasta tarjoavat erityisen hyviä mahdollisuuksia tällaiseen uudelleenmäärittelyyn. Kun vallan käsite nostetaan Bryssel-efektin ytimeen, avautuu tärkeitä mahdollisuuksia efektin vastavoimien tarkasteluun. Tällaisiin vastavoimiin lukeutuvat monikansallisten yritysten, niiden johtajien (kuten Elon Muskin) sekä kolmansien maiden pyrkimykset kontrolloida Bryssel-efektiä tai sysätä se raiteiltaan.

Lähdeviitteet

African Declaration on Internet Rights and Freedoms Coalition. 2021. Privacy and personal data protection in Africa: a rights-based survey of legislation in eight countries. https://www.apc.org/sites/default/files/PrivacyDataProtectionAfrica_CountryReports.pdf [Luettu 5.2.2025]

Arosalo, Uolevi ja Väyrynen, Raimo. 1973. Financial and industrial oligarchy: present structure and some trends. Journal of Peace Research, 10:1–2, 1–35. https://doi.org/10.1177/002234337301000101

Babic, Milan, Huijzer, Jouke, Garcia-Bernardo, Javier ja Valeeva, Dilieara 2022. How does business power operate? A framework for its working mechanisms. Business and politics, 24:2, 133–150.

Berjon, Robin, Caffarra, Cristina, Bonfiglio, Francesco, Bertola, Vittorio, Toffaletti, Sebastiano ja Zenner, Kai. 2025. #Eurostack: European strategic sovereign digital infrastructures. https://euro-stack.eu/a-pitch-paper/ [Luettu 5.2.2025]

Bradford, Anu. 2020. The Brussels effect: how the European Union rules the world. Oxford: Oxford University Press.

Conlow, Kate M. 2024. Financial conflicts of interest and academic economists in law and policymaking. Arizona State Law Journal, 56:2024, 621–693. https://dx.doi.org/10.2139/ssrn.4863623

Culpepper, Pepper D. ja Reinke, Raphael. 2014. Structural power and bank bailouts in the United Kingdom and the United States. Politics and society, 42:4, 427–454. https://doi.org/10.1177/0032329214547342

Damro, Chad. 2012. Market power Europe. Journal of European Public Policy, 19:5, 682–699. https://doi.org/10.1080/13501763.2011.646779

Eskelinen, Teppo ja Ylönen, Matti (toim.). 2024. Tyhmenevä demokratia? Kriittisen tiedontuotannon tila. Helsinki: Rosebud.

Farrell, Henry ja Newman, Abraham L. 2019. Weaponized interdependence: How global economic networks shape state coercion. International Security, 44:1, 42–79. https://doi.org/10.1162/isec_a_00351

Hendrix, Justin. 2025. Transcript: Mark Zuckerberg Announces Major Changes to Meta's Content Moderation Policies and Operations. Tech Policy Press, 7.1.2025. https://www.techpolicy.press/transcript-mark-zuckerberg-announces-major-changes-to-metas-content-moderation-policies-and-operations/ [Luettu 5.2.2025]

Kaltheuner, Frederik, Saari, Leevi, Kak, Amba ja West, Sarah Myers. 2024. Redirecting Europe’s AI industrial policy: from competitiveness to public interest. AINOW Institute. https://ainowinstitute.org/wp-content/uploads/2024/10/AI-Now_EU-AI-Industrial-Policy_Oct.-2024.pdf [Luettu 5.2.2025]

Korkea-Aho, Emilia. 2016. ‘Mr Smith goes to Brussels’: third country lobbying and the making of EU law and policy. Cambridge Yearbook of Legal Studies, 18:2016, 45–68. https://doi.org/10.1017/cel.2016.1

Lamdan, Sarah. 2022. Data cartels: the companies that control and monopolize our information. Stanford, CA: Stanford University Press.

Lukes, Stephen. 1974/2005. Power: a radical view. Toinen painos. New York, NY: Palgrave.

Manners, Ian. 2002. Normative power Europe: a contradiction in terms? JCMS: Journal of Common Market Studies, 40:2, 235–258.

Martuscelli, Carlo. 2024. The EU was built on red tape. Now it wants to slash it. Politico, 23.9.2024. https://www.politico.eu/article/eu-red-tape-regulation-ursula-von-der-leyen-commission/ [Luettu 5.2.2025]

Nye, Joseph S. 1990. The changing nature of world power. Political Science Quarterly, 105:2, 177–192. https://doi.org/10.2307/2151022

Nye, Joseph S. 2021. Soft power: the evolution of a concept. Teoksessa Giulio M. Gallorotti (toim.), Essays on evolutions in the study of political power. Lontoo: Routledge, 196–208.

Oosterwijk, Gerard Rinse, Hasdenteufel, Marie ja Nogarede, Justin (toim.). 2024. Time to build a European Digital Ecosystem: recommendations for the EU's digital policy. Bryssel: Friedrich Ebert Stiftung.

Penfrat, Jan. 2024. Delay, depress, destroy: How tech corporations subvert the EU's new digital laws. Euronews, 6.3.2024. https://www.euronews.com/next/2024/03/06/delay-depress-destroy-how-tech-corporations-subvert-the-eus-new-digital-laws [Luettu 5.2.2025]

Pollet, Mathieu ja Haeck, Pieter. 2025. Politico pro morning tech newsletter. Sähköpostitse lähetetty uutiskirje, 16.1.2025.

Raitasuo, Santtu. 2018a. Verotutkimuksen intressiristiriidat. Lakimies, 116:2, 227–239.

Raitasuo, Santtu. 2018b. Ideologinen laintulkinta vero-oikeudessa. Lakimies, 116:3–4, 363–386.

Raitasuo, Santtu ja Ylönen, Matti. 2022. How legal scholars facilitate tax avoidance: case study on the power of tax consultancy firms. Public Administration, 100:3, 507–521. https://doi.org/10.1111/padm.12796

Raitasuo, Santtu, Ylönen, Matti ja Hiilamo, Heikki. 2024. Lobbaus ja verosääntely: suomalainen osinkoverotus eturyhmävaikuttamisen kohteena 2004–2014. Politiikka, 66:1, 6–30. https://doi.org/10.37452/politiikka.131061

Rebalancing Europe. 2024. A new economic agenda for tackling monopoly power. The Good Lobby, 11.4.2024. https://www.thegoodlobby.eu/rebalancing-europe-a-new-economic-agenda-for-tackling-monopoly-power/ [Luettu 5.2.2025]

Rikap, Cecilia, Durand, Cédric, Paraná, Edemilson, Gerbaudo, Paolo ja Marx, Paris. 2024. Reclaiming digital sovereignty: a roadmap to build a digital stack for people and the planet. A collective proposal by the Democratic and Ecological Digital Sovereignty Coalition. https://www.ucl.ac.uk/bartlett/public-purpose/sites/bartlett_public_purpose/files/reclaiming-digital-sovereignty.pdf [Luettu 5.2.2025]

Ružić, Nevena. 2021. Nationalising the general data protection regulation in western Balkan. Regional Law Review, 342.738(497), 313–327. https://doi.org/10.18485/iup_rlrc.2021.2.ch19

Schimmelfennig, Frank. 2015. Europeanization beyond Europe. Living reviews in European governance, 10:1, 1–34.

Strange, Susan. 1988. States and markets. Lontoo: Pinter Publishers.

Vogel, David. 1995. Trading up. Consumer and environmental regulation in a global economy. Cambridge: Harvard University Press.

Wijaya, Trissia ja Jayasuriya, Kanishka. 2024. Militarised neoliberalism and the reconstruction of the global political economy. New Political Economy, 29:4, 546–559. https://doi.org/10.1080/13563467.2023.2298199

Winkler, Stephanie Christie. 2020. Conceptual politics in practice: how soft power changed the world. Väitöskirja. Stockholm Studies in International Relations 2020:3. Tukholma: Tukholman yliopisto.

STT. 2024. EU määräsi 800 miljoonan sakot Facebookin emoyhtiö Metalle. Yle, 14.11.2024. https://yle.fi/a/74-20124726 [Luettu 5.2.2025]

Ylönen, Matti. 2025. Reconceptualizing the Brussels Effect. Journal of Common Market Studies. https://doi.org/10.1111/jcms.13731

Ylönen, Matti ja Christensen, Rasmus Corlin. 2024. Rediscovering the multinational enterprise: the rise and fall of ‘corporate escape’ studies. Review of International Political Economy. https://doi.org/10.1080/09692290.2024.2430694

Ylönen, Matti ja Saari, Leevi. 2020. Yhtiövalta ja sen tulevaisuus. Futura, 39:2, 30–45.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2025-04-02

Viittaaminen

Ylönen, M. (2025). Bryssel-efekti Trumpin ja Muskin aikakaudella. Poliittinen talous, 13(1). https://doi.org/10.51810/pt.156282

Lataa sitaatti

Numero

Vol 13 Nro 1 (2025)

Osasto

Katsausartikkelit ja keskustelupuheenvuorot

Lisenssi

Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.

Johdanto

Euroopan unionin (EU) roolista globaalin sääntelyn esikuvana on puhuttu viime vuosina paljon, mutta Donald Trumpin uuden hallinnon myötä tämä rooli vaikuttaisi olevan uhattuna. Kauppasotien uhka häilyy ilmassa samalla, kun voimaantuneet ja radikalisoituneet teknologiayhtiöiden johtajat peräänkuuluttavat Trumpilta toimia EU:n sääntelyn ja kilpailuoikeudellisten sakkojen torjumiseen. Muuttunut maailmantilanne huutaa uusia tapoja EU:n globaalin roolin ymmärtämiseen. Suurennuslasin alle täytyy ottaa myös Columbian yliopiston professorin Anu Bradfordin kehittämä ja kuuluisaksi tekemä Bryssel-efekti. Sen perusajatuksen mukaan EU-säännöt saavat maailmanpolitiikassa usein globaalin roolin, kun sekä suuryritykset että EU:n ulkopuoliset niin sanotut kolmannet valtiot ottavat Brysselistä tulevia säädöksiä toimintansa pohjaksi.

Trumpin toisen presidenttikauden alkaessa EU:n globaalin suunnannäyttäjän rooli näyttäytyy hauraampana kuin kenties koskaan aikaisemmin. Metan perustaja Mark Zuckerberg on vaatinut Trumpilta toimia EU:n digisääntelyn ja kilpailupolitiikan kumoamiseksi – eikä hän ole ainoa laatuaan. Muun muassa Teslan, Space-X:n ja X:n omistaja sekä maailman rikkain ihminen Elon Musk on hyökännyt jo kuukausia EU:ta vastaan ja tukenut avoimesti äärioikeistoa Euroopan eri maissa. Nämä kehityskulut herättävät kysymyksiä ja huolta Bryssel-efektin tulevaisuudesta. Joutuuko EU:n globaali suunnannäyttäjän rooli romukoppaan? Tuskin sentään, mutta teoria Bryssel-efektistä kaipaa päivittämistä 2020-luvun loppupuolen tilanteeseen. Tällaisen päivityksen tein vertaisarvioidussa artikkelissani ”Reconceptualizing the Brussels Effect” (uudelleenhahmotelma Bryssel-efektistä), joka julkaistiin äskettäin journaalissa JCMS: Journal of Common Market Studies (Ylönen 2025).

Artikkeli on tätä kirjoittaessa maksumuurin takana, sillä suomalaisyliopistojen FinEnLib-konsortion vuotta 2025 koskevat neuvottelut JCMS:ää julkaisevan Wiley-jättikonsernin kanssa ovat edelleen kesken. Pattitilanne voi jatkua kuukausiakin tilanteessa, jossa datakartelliksikin (Lamdan 2022) luonnehdittu Wileyn rahasampo yrittää epäilemättä tiristää julkisilta yliopistoilta mahdollisimman tuottoisaa sopimusta itselleen. Tämä keskustelunavaus summaa uudelleenhahmotelmani avainsisältöä suomalaiselle lukijakunnalle ja jalostaa eteenpäin sen keskeisiä teemoja (vrt. Ylönen ja Saari 2020). Puheenvuoron seuraava osio esittelee Bryssel-efektin ja lanseeraa uudelleenhahmotelmani. Kolmas osio alleviivaa, kuinka tämä avaukseni auttaa ymmärtämään suuryritysten ja kolmansien valtioiden vaikuttamisyrityksiä läpi koko EU:n politiikkaprosessin. Neljäs osio esittelee johtopäätökset.

Uudelleenhahmotelma Bryssel-efektistä

Bradford lanseerasi Bryssel-efektin 2010-luvulla, mutta parrasvaloihin sen nosti vuonna 2020 julkaistu kirja The Brussels Effect: How the European Union Rules the World (Bryssel-efekti: Kuinka Euroopan unioni hallitsee maailmaa, Bradford 2020). Bryssel-efektin perusidea rakentui David Vogelin (1995) kehittämän Kalifornia-efektin päälle. Kalifornia-efektissä oli kyse tavoista, joilla Kaliforniasta tulevat ympäristönormit ja muut säännöt olivat vaikuttaneet yhtiöiden toimintaan myös osavaltion rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi autovalmistajien ei kannata räätälöidä erikseen automallejaan vastaamaan Kalifornian ja muiden osavaltioiden vaatimuksia. Tätä kautta vaikkapa Kalifornian tiukat päästörajoitukset vaikuttivat koko maan autoteollisuuteen. Bradford sovelsi vastaavaa ajattelutapaa EU:n globaaliin valtaan.

Kuvio 1. Alkuperäinen Bryssel-efekti.

Kuvio 1 kuvaa Bradfordin vuonna 2020 julkaisemaa kirjaa seuraillen Bryssel-efektin kaksi mekanismia. De facto -efektillä Bradford tarkoitti asetelmaa, jossa monikansalliset suuryritykset tekevät EU:n vaatimuksista mittatikun globaalille toiminnalleen: yhtiöt kun tyypillisesti pyrkivät välttämään päällekkäisiä raportointimalleja. Tällöin niiden kannattaa nojata globaalisti kattavimpiin sääntöihin, joihin perustuvia tuotteita ja palveluita ne päätyvät myymään myös heikomman sääntelyn valtioissa. De jure -efektillä Bradford puolestaan viittasi kehityskulkuun, jossa EU:n ulkopuoliset valtiot kopioivat EU-sääntöjä esimerkiksi lainsäätämisen helpottamiseksi. Uuden lainsäädännön laatiminen vaikkapa teknologiapolitiikan saralla nimittäin vaatii merkittäviä hallinnollisia ponnistuksia. EU:n sääntöihin nojaamalla tätä taakkaa voidaan keventää nopeuttaen näin lainsäädäntöprosessia. Tällainen sääntöjen kopiointi voi tapahtua myös monikansallisten yritysten lobbauksen tuloksena. Niitä kun voi Bradfordin mukaan kiinnostaa lobata EU-tyylisiä sääntöjä muuallekin, kun yritykset ovat kerran joutuneet omaksumaan nämä säännöt Euroopassa.Teoria Bryssel-efektistä oli Bradfordin (2020: x) mukaan ”vastalääke vanhentuneelle näkemykselle nykyajan voimankäytöstä” globaalissa politiikassa. Vaikka kirja sivusi erilaisia voimankäytön muotoja sääntelyvallasta normivaltaan, markkinavaltaan ja ”kovaan” valtaan, loisti sana ”valta” poissaolollaan sekä de facto että de jure -efektin määritelmistä. Tämä katvealue oli tavallaan helppo ohittaa, sillä Bradfordin teoria vei harppauksin eteenpäin aiempia debatteja maailmanpolitiikan ”eurooppalaistumisesta” (Schimmenfelling 2015), Euroopan ”markkinavallasta” (Damro 2012), ”normatiivisesta vallasta” (Manners 2002) ja niin edelleen. Etenkin Bryssel-efektin tapa nostaa monikansallisten yhtiöiden välittäjärooli teorian keskiöön oli tuore avaus. Viimeistään nykyinen aiempaa konfliktiherkempi maailmanpoliittinen tilanne ja Muskin kaltaisten Euroopankin politiikkaa ravistelevien teknologiajohtajien valta vaatii kuitenkin Bradfordin määritelmän uudelleenarviointia.

Kansainvälisen poliittisen talouden tutkimus tarjoaa erinomaisen lähtökohdan tällaiseen uudelleenarviointiin – olihan valtioiden ja yhtiöiden vallan rinnakkainen analyysi alan keskiössä jo 1970-luvulla (esim. Arosalo ja Väyrynen 1973). Erityisen hyödyllinen tässä yhteydessä on debatti rakenteellisesta vallasta. Se käynnistyi 1970-luvulla poliittisen talouden tutkimuksessa, politiikan tutkimuksessa ja naapuritieteenaloilla.

Rakenteellisen vallan tutkimusagenda muodostui täydentämään ja haastamaan politiikan tutkija Robert Dahlin tunnetuksi tekemää valtakäsitystä, jota voi kutsua välineelliseksi vallaksi. Dahlin mukaan toimijalla A on valtaa toimijaan B, kun A saa B:n tekemään jotain, mitä B ei muuten tekisi. Susan Strange (1988), Uolevi Arosalo ja Raimo Väyrynen (1973), Steven Lukes (1974/2005) ja monet muut tutkijat näkivät tämän käsityksen liian kapeana peräänkuuluttaen laajempaa keskustelua sekä valtioiden että yhtiöiden rakenteellisesta vallasta. Strangea (1988, 24–25) hieman soveltaen: rakenteellinen valta on vaikuttamista esimerkiksi globaalia poliittista taloutta ohjaaviin rakenteisiin, joiden puitteissa “valtiot, niiden poliittiset instituutiot, yritykset ja (esimerkiksi) tutkijat ja muut asiantuntijat joutuvat toimimaan”.

Keskustelu rakenteellisesta vallasta hiipui jossain määrin 1980-luvulta alkaen, tehden paluun vuosien 2007–2009 finanssikriisin jälkimainingeissa (vrt. Ylönen ja Christensen 2024). Tällöin tutkijoiden kiinnostuksen herätti kysymys siitä, miksi finanssikriisin murjomien pankkien valta nousi kriisin tuhkista takaisin kukoistukseen, vaikka niiden holtiton käytös oli ajanut koko maailmantalouden romahduksen partaalle. Vastaus löytyi rahoitussektorin rakenteellisesta vallasta Yhdysvaltojen ja muiden maiden politiikassa.

Kaksi tästä keskustelusta versonutta kehikkoa ovat erityisen hyödyllisiä Bryssel-efektin uudelleenhahmotteluun. Ensinnäkin Milan Babic, Jouke Huijzer, Javier Garcia-Bernardo ja Diliara Valeeva (2022, 134) näkivät rakenteellisen vallan kumpuavan ”useiden kaksisuuntaisten valtasuhteiden muodostamista säännönmukaisuuksista”. Tällaisia valtasuhteita he hahmottelivat esimerkiksi suuryritysten, valtioiden, median ja kuluttajien välille. Rakenteellista valtaa omaavat tahot – tässä tapauksessa juuri suuryritykset – pystyivät hallitsemaan ja ohjaamaan suurta joukkoa kaksisuuntaisia valtasuhteita, mikä teki niiden vallasta rakenteellista.

Toinen hyödyllinen kehikko on Pepper D. Culpepperin ja Raphael Reinken (2014) käsialaa. Heidän mielestään rakenteellisen vallan käsite piti jakaa kahtia: yhtäältä automaattisiin kyvykkyyksiin (automatic capacities) ja toisaalta resurssien strategiseen mobilisointiin (strategic mobilization of resources). Automaattiset kyvykkyydet käsittivät esimerkiksi vallan, jonka kautta Yhdysvaltojen rahapolitiikka (kuten korkotaso) vaikuttaa suoraan muiden valtioiden rahoitusehtoihin – ja sitä kautta niiden rahapolitiikkaan. Resurssien strategisella mobilisoinnilla Culpepper ja Reinke viittasivat puolestaan suorempaan politiikkaan vaikuttamiseen, jonka painoarvoa suuryritysten rakenteellinen valta tukee. Tällaista rakenteellista valtaa pönkittävät esimerkiksi yritysten mittavat lobbausresurssit sekä kyky uhkailla isäntävaltioita toimintojen ulkoistuksella muihin valtioihin. Edellä mainitut rakenteellisen vallan uudelleentulkinnat antavat työkaluja yhtenäisten määritelmien tuomiseen Bradfordin Bryssel-efektille samalla, kun vallan käsite saadaan tuotua sen ytimeen. Kuvio 2 esittelee tämän uudelleenmääritelmän.

Kuvio 2. Alkuperäinen Bryssel-efekti rakenteellisena ja välineellisenä valtana.

Aloitetaan kaavion purkaminen alkuperäisen Bryssel-efektin ytimestä. De facto -efektin kyky saada monikansalliset suuryritykset tekemään EU:n vaatimuksista mittatikku globaalille toiminnalleen hahmottuu rakenteellisen vallan käsitteistön kautta automaattisena reaktiona EU:n sääntöihin. Prosessi on automaattinen siinä mielessä, ettei se vaadi minkäänlaista vaikuttamistyötä EU:lta – yritykset ottavat käyttöön EU:n mallin mukaan muotoiltuja sääntöjä siksi, että se on niille itselleen hyödyllistä.

De jure -efekti puolestaan viittaa kehityskulkuun, jossa EU:n ulkopuoliset valtiot kopioivat EU-sääntöjä esimerkiksi lainsäädännöllisen helppouden vuoksi tai suuryritysten lobbauksen seurauksena. Tällöin EU:n rakenteellinen valta vaikuttaa kolmansiin valtioihin automaattisena reaktiona, joko suoraan tai monikansallisten yritysten välittämänä. Suuryritysten välittämänä tämä valta voi olla joko välineellistä tai rakenteellista, mikä riippuu yritysten asemasta eri valtioissa. Kun Bryssel-efektin kaksi mekanismia ovat näin saaneet yhtenäiset määritelmät, avautuu mahdollisuuksia tutkia laajemminkin tähän efektiin liittyviä kaksisuuntaisia valtasuhteita. Samalla täytyy kiinnittää huomiota tapoihin, joilla alun perin analyysin työkaluksi kehitetty Bryssel-efekti on lähtenyt elämään omaa elämäänsä esimerkiksi EU-instituutioiden käytävillä. Kuvio 3 esittelee uudelleenhahmotellun Bryssel-efektin.

Kuvio 3. Uudelleenhahmoteltu Bryssel-efekti.

Lähdetään purkamaan tätä kaaviota myötäpäivään vasemmasta yläkulmasta aloittaen. Kyseisestä nurkasta löytyy huomio siitä, että suuryritykset ja niiden toisinaan megalomaaniset johtajat eivät ole vain EU-sääntöjen passiivisia vastaanottajia, vaan he pyrkivät myös aktiivisesti vaikuttamaan sääntöihin ja niiden tulkintaan. Tällaiset vaikuttamisyritykset heijastavat yritysten välineellistä tai rakenteellista valtaa EU:hun riippuen jälleen kunkin yrityksen tai johtajan painoarvosta suhteessa EU-instituutioihin. Esimerkiksi Muskin mahdollinen rakenteellinen valta suhteessa EU:hun juontuu hänen likeisiin väleihinsä presidentti Trumpiin, mittaviin taloudellisiin resursseihin sekä sosiaalisen median alustan X:n omistamiseen. Jokin pienempi yhtiö puolestaan saattaa voida vaikuttaa EU:hun vain välineellisen vallan kautta – ja silloinkin ainoastaan, mikäli se onnistuu erityisen hyvin lobbausyrityksissään.

Kuvio 3 tuo sitä edeltäneeseen kuvioon 2 verrattuna muutoksia myös kolmion keskustaan. Aivan kuten Joseph Nyen (1990; 2021) tunnetuksi tekemä ”pehmeän vallan” käsite aikoinaan levisi yliopistojen käytäviltä poliitikkojen ja politiikan taustavaikuttajien puheisiin, myös Bryssel-efektistä on tullut ajattelun ja toiminnan kehikko, jota poliittiset vaikuttajat mielellään viljelevät. Ilmiö on noussut esiin esimerkiksi kymmenissä tutkimushaastatteluissa, joilla olen kartoittanut viimeisen kahden vuoden aikana suurten teknologiayhtiöiden lobbausta Brysselissä. Stephanie Christine Winklerin (2022) luomaa kehikkoa soveltaen efektin läpilyönti politiikassa on tehnyt siitä tulkinnan kehikon, policy-työkalun sekä sosialisaation työkalun.

Tulkinnan kehikolla tarkoitetaan Winkleriä seuraillen käsiteapparaatteja tai linssejä, joiden läpi esimerkiksi tutkijat, poliitikot, politiikan taustavaikuttajat ja suuri yleisö hahmottavat maailmaa. Policy-työkaluilla puolestaan viitataan käsitteisiin, joita politiikan toimijat aktiivisesti käyttävät oikeuttaakseen ja perustellakseen ajamiaan aloitteita. Kun tietty käsite lyö itsensä läpi tulkinnan kehikkona ja policy-työkaluna, siitä voi tulla sosialisaation työkalu. Tällöin käsitteen merkitys on kasvanut mittasuhteisiin, joissa ulkopuoliset toimijat ennakoivat sen kuvaaman ilmiön vaikutusta omaa toimintaansa suunnitellessaan. Winkler kehitti siis lähestymistapansa ymmärtääkseen Nyen ”pehmeän vallan” läpilyöntiä maailmanpolitiikassa, mutta myös Bryssel-efektistä on löydettävissä esimerkkejä näistä kaikista kolmesta ulottuvuudesta.

Kuvion 3 oikea yläkulma esittelee muunnellun de facto -efektin. Viittaan sillä tilanteisiin, joissa suuryritykset voivat lobata EU-tyylisiä sääntöjä kolmansiin valtioihin pyrkien samalla vesittämään niiden käytäntöönpanon tai toteutuksen keskeisiä yksityiskohtia. Monikansalliset yritykset eivät siis välttämättä ole yksinomaan ”satunnaisia EU-lähettiläitä”, vaan ne voivat myös pyrkiä ottamaan rusinat pullasta EU-tyylisiä sääntöjä ajaessaan. Esimerkiksi Bryssel-efektin yhteydessä usein mainitun yleisen tietosuoja-asetuksen (General Data Protection Regulation, GDPR) – sekä siitä inspiraatiota hakeneiden kolmansien maiden tietosuojasäännösten – käytäntöönpanoon on liittynyt monia ongelmia ja sudenkuoppia (esim. African Declaration on Internet Rights and Freedoms Coalition 2021; Ružić 2021). Yhtiöt rikkovat GDPR:ää jatkuvasti esimerkiksi internetin evästekäytännöissään mutta pääsevät tyypillisesti kuin koira veräjästä. Tällaisia ongelmia alkuperäinen Bryssel-efektin määritelmä ei riitä kattamaan.

Siirrytään lopuksi kuvion 3 alalaitaan. Se kattaa kehityskulut, joissa kolmannet valtiot lähtevät aktiivisesti reagoimaan havaitsemaansa tai ennakoimaansa Bryssel-efektiin. Ilmiö kytkeytyy yhtäältä Emilia Korkea-Ahon (2016) tutkimaan kolmansien valtioiden kasvaneeseen lobbaustyöhön EU-instituutioissa mutta toisaalta myös kasvaneisiin suurvaltajännitteisiin. Suuravaltajännitteet ovat entisestään kiristymässä Trumpin toisella presidenttikaudella. Jälkimmäiseen ilmiöön on viitattu tutkimuksessa muun muassa ”aseistettuna keskinäisriippuvuutena” (Farrell ja Newman 2019) ja ”aseistettuna uusliberalismina” (Wijaya ja Jayasuriya 2024). Edellä käsiteltyjä mekanismeja seuraillen myös kolmansien maiden vastavoimat Bryssel-efektille voivat näyttäytyä välineellisenä tai rakenteellisena valtana riippuen kyseisen maan valtaresurssien suhteesta EU:n ja sen jäsenvaltioiden valtaresursseihin.

Käytännön suuntaviivoja

Bradfordin (2020) mukaan Bryssel-efekti tarvitsee tietyllä politiikka-alueella toteutuakseen viiden taustatekijän yhdistymisen: markkinoiden koko, sääntelykapasiteetti, tiukat standardit, joustamattomat sääntelykohteet ja EU-sääntöjen jakamattomuus. Joustamattomilla sääntelykohteilla tarkoitetaan sitä, että sääntelyn kohteena olevaa liiketoimintaa ei voi siirtää EU:n ulkopuolelle ainakaan ilman merkittäviä kustannuksia. Yksinkertaistettuna rahavirrat ovat tässä mielessä usein hyvin joustavia, työvoima ei. Sääntöjen jakamattomuus puolestaan viittaa siihen, että yhtiöiden on vaikea eristää globaalia liiketoimintaansa siitä, miten ne noudattavat EU:n sääntöjä Tämä muistuttaa aiempaa esimerkkiä Kalifornia-efektin päästörajoituksista.

Aiemmin sanotun pohjalta voidaan jo tässä vaiheessa vetää kaksi keskeistä (väli)johtopäätöstä: markkinoiden koko ja joustamattomat sääntelykohteet ovat pitkälti kuvion 3 kuvaamien ulkoisten vaikuttamisyritysten tavoittamattomissa. EU-markkinoiden kokoa voivat merkittävästi muuttaa lähinnä vain Brexitin, EU-laajenemisen tai väestönkasvun kaltaiset tapahtumat, kun taas sääntelyn kohteet eivät kovin helposti vaihda olomuotoaan. Sääntelykapasiteettiin, standardien tiukkuuteen ja EU-sääntöjen jakamattomuuteen ulkoiset tahot sen sijaan voivat pyrkiä vaikuttamaan. Kuvio 4 kuvaa tällaisten vaikuttamisyritysten kaarta läpi EU:n politiikkaprosessin.

Kuvio 4. Bryssel-efektiin vaikuttaminen läpi politiikkaprosessin.

Suuryritykset ja kolmannet maat voivat koettaa heikentää EU:n sääntelykapasiteettia monin eri tavoin. Esimerkiksi pyöröovi-ilmiöstä on puhuttu EU-politiikassa paljon, kun nimekkäät entiset komissaarit ja virkahenkilöt ovat lähteneet rahakkaisiin lobbarirooleihin. Kollektiivisesti tällaiset siirtymät voivat vaikuttaa rakenteellisen vallan suhteellisiin eroihin EU-instituutioiden ja yksityisten lobbareiden välillä. Tällainen pyöröovi-ilmiö näkyy myös lakifirmoissa ja eri tason virastoissa kansalliselta tasolta EU-tasolle.

Yksityiset lobbausintressit voivat pyöröovi-ilmiön seurauksena saavuttaa ”episteemisen yliotteen” (Zürn 2018) politiikkaprosesseissa. Etenkin europarlamentaarikkojen suhteellisen heikosti resursoidut tiimit voivat olla haavoittuvia tällaiselle vallalle. Toisaalta sääntelykapasiteetin heikentymistä voi tapahtua myös oikeuden alalla, jos yksityiset yhtiöt ja niiden edustajat tilaavat säännöllisesti oikeustieteilijöiltä lausuntoja, jotka tukevat yhtiöiden ja niiden edustajien omia argumentteja. Suomessa erityisesti Santtu Raitasuo on tehnyt aihepiiriin liittyen uraauurtavaa työtä (Raitasuo 2018a; 2018b; Raitasuo ja Ylönen 2022; vrt. Conlow 2024). Myös sääntöjen tiukkuutta voidaan uhata esimerkiksi niiden pahantahtoisella toteutuksella. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sääntöjen kirjaimellista toteuttamista tavoilla, joilla niiden henki ei toteudu. Tällöin lopputulos vesittyy. Samaa tarkoitusta voivat yhtiöiden näkökulmasta palvella pahantahtoisin motiivein nostetut oikeusjutut, joiden tarkoituksena on lähinnä viivyttää ja tukahduttaa sääntelykoneistoa (Penfrat 2024).

Viimeisenä muut suurvallat voivat omilla toimillaan uhata EU-sääntöjen globaalia jakamattomuutta. Esimerkiksi Hennes ja Mauritzin ja Calvin Kleinin kaltaiset vaatejätit ovat ajautuneet hankaluuksiin, kun ne ovat tasapainoilleet suhtautumisessaan Kiinan kiisteltyihin uiguurialueisiin. Yhtäältä EU:n uudet säädökset (kuten yritysvastuudirektiivi) asettavat EU:ssa toimiville yrityksille velvoitteita seurata ja estää ihmisoikeusrikkomuksia koko tuotantoketjussaan. EU:n sääntöjä ja yleisempää yritysvastuutrendiä seuraillen vaatejätit ovat etäännyttäneet toimintaansa räikeistä ihmisoikeusloukkauksista tunnetuksi tulleilta uiguurialueilta. Toisaalta tämä on provosoinut Kiinan valtiota laittamaan näitä yhtiöitä mustalle listalleen, jonne joutuminen voi vaikeuttaa niiden toimintaa laajemminkin Kiinassa (Ylönen 2025). Tällaiset ristikkäiset vaatimukset voivat asettaa yhtiöitä kiperien valintojen eteen.

Vastaavia ongelmia saattaa nousta esiin myös teknologiapolitiikassa, mikäli Trump lähtee ”aseellistamaan” (Farrell ja Newman 2019) esimerkiksi Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaa seuraillen Mark Zuckerbergin kaltaisten teknologiajohtajien vaatimuksia vastatoimista EU:lle (Hendrix 2025). EU:n komissio langetti äskettäin Zuckerbergin johtamalle Metalle lähes 800 miljoonan euron sakot liittyen alustayhtiön mainostuskäytäntöihin (STT 2024). Kokonaisuutena yllä kuvatut mekanismit tuovat merkittävän uuden laajennuksen Bradfordin teoriaan. Bryssel-efektin menestys riippuu EU:n lainsäädäntökoneiston ja markkinoiden ominaisuuksien lisäksi siis myös tavoista, joilla ulkoiset toimijat pystyvät vaikuttamaan sen toteutumiseen. Nämä tavat saavat eri muotoja EU:n ja sen jäsenmaiden politiikkaa ohjaavien prosessien eri vaiheissa. Siksi on tärkeää hahmottaa, miten Bryssel-efekti voi muuttaa muotoaan säädöshankkeiden edetessä luonnospöydiltä päätöksentekoon, oikeusasteisiin ja lopulta käytäntöön.

Johtopäätökset

EU on tienhaarassa, kun Trump on palannut Yhdysvaltojen presidentiksi ja amerikkalaisten teknologiayhtiöiden ja niiden johtajien valta näyttäytyy suurempana kuin koskaan. Tilanne vaatii EU:lta ja Suomelta samanaikaisesti 1) osittain reaktiivista politiikkaa jo tapahtuneen teknologia-alan monopolisaation ja sen seurausten sääntelemiseksi, 2) kunnianhimoisia ja toteuttamiskelpoisia visioita oman, eurooppalaisista arvoista nousevan teknologisen suvereniteetin luomiseksi ja vahvistamiseksi sekä 3) EU:n päätöksentekoa ja demokratiaa tukevien instituutioiden vahvistamista, jotta teknologiapolitiikassa pääsee kuuluviin muidenkin kuin alan omien toimijoiden ääni. Demokratian instituutioiden aktiivinen tukeminen on keskeistä myös siksi, että julkinen keskustelu ei jäisi Muskin ja muiden teknologiamiljardöörien kontrolloimien sosiaalisen median algoritmien armoille.

Edellisen komission ja parlamentin kaudella fokus oli melko vahvasti ensimmäisellä listaamistani osa-alueista, vaikka myös uusia eurooppalaisia aloitteita kehitettiin esimerkiksi datan parempaan jakamiseen EU:n sisällä. Käytännössä monia tärkeitä sääntöjä amerikkalaisten ja kiinalaisten digitaalisten alustojen ja portinvartijayritysten toimintaan alettiin kuitenkin tehdä siinä vaiheessa, kun yhtiöt olivat jo monessa mielessä sementoineet globaalia valtaansa. Maito oli siis jo kaatunut, kun esimerkiksi monopolien suitsemiseen tähtäävä kilpailupolitiikka oli jätetty politiikan marginaaleihin molemmin puolin Atlanttia. Tällainen piittaamattomuus mahdollisti alusta- ja hakukonejättien räjähdysmäisen kasvun ja keskittymisen yritysostoin sekä muita kyynärpäätaktiikoita käyttäen. Jälkikäteen tuntuu hämmästyttävältä, miten rauhallisesti ympäri maailman suhtauduttiin esimerkiksi siihen, että yksi yhtiö (Google/Alphabet) sai lähestulkoon täyden monopolin hakukonemarkkinoilla.

Nyt Euroopassa nupuillaan olevaa paremman sääntelyn kehittämistä täytyy jatkaa määrätietoisesti. Digipalvelusäädöksen ja digimarkkinasäädöksen kaltaisia sääntöjä täytyy viedä päättäväisesti käytäntöön niitä tarvittaessa päivittäen. Esimerkiksi digipalvelusäädöksestä on havaittu jo nyt katvealueita TikTokin kaltaisten videopalveluiden ja sosiaalisen median vaikuttajien osalta (Pollet ja Haeck 2025). Puhetta on ollut myös disinformaation vastaisten toimien tuomisesta digipalvelusäädöksen osaksi. Myös digitaalisen talouden vaatiman fyysisen infrastruktuurin, kuten suurten kielimallien kehittämiseen vaadittavan teknologian, sääntely on ajankohtaistunut nopeasti viime kuukausina.

On kuitenkin varottava tilannetta, jossa keskustelu teknologiapolitiikasta päätyisi pyörimään kehää EU:n ulkopuolelta tulevien digijättien palveluihin ja vaikuttamisyrityksiin liittyvien päivänpoliittisten reaktioiden ympärille. Riski on kouriintuntuva: Trumpin, Muskin ja Zuckerbergin kaltaiset vallankäyttäjät tulevat epäilemättä tarjoamaan seuraavien vuosien aikana aihetta tuhansiin uutisotsikoihin ja niitä ruotiviin keskusteluihin perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Nämä keskustelut tahkoavat poliitikoille helppoja mahdollisuuksia päästä julkisuuteen. Tuloksena tällöin voi helposti olla itseään ruokkiva reaktiivisen politiikan kehä.

Onneksi tässä kehässä kuultaa säröjä. Keskustelu EU:n digitaalisesta ja teknologisesta suvereniteetista on noussut valtavirtaan samalla, kun teknologiapolitiikan yhteyksiä teollisuus-, innovaatio-, media- ja kilpailupolitiikkaan sekä muihin politiikan alueisiin osataan hahmottaa Euroopassa aiempaa selvemmin (kiinnostavia avauksia ovat olleet esim. Berjon ym. 2025; Rebalancing Europe 2024; Kaltheuner ym. 2024; Oosterwijk ym. 2024; Rikap ym. 2024). [1] Uudessa maailmantilanteessa kohtalonkysymys on myös se, löytyykö EU:lta malttia irtaantua pitkästä budjettikuripolitiikan ja naiivin markkinauskon perinteestä. Se pitäisi saada korvattua isoilla strategisilla investoinneilla uuden teollisen perustan ja teknologisen suvereniteetin rakentamiseksi – tarvittaessa yhteisvelkaankin tukeutuen. Kiina ja Yhdysvallat eivät hahmottele talous- ja teknologiapolitiikkaansa 1990-luvun markkinauskoisten oppien mukaan, eikä Euroopallakaan ole sellaiseen varaa.

Palataan vielä Bryssel-efektiä tukeviin voimiin ja niiden vastavoimiin. Tässä puheenvuorossa kuvaamani tavat vastata Bryssel-efektin heikentämisyrityksiin peräänkuuluttavat huomiota demokratian perusinstituutioiden tukemiseen ja vahvistamiseen sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa. Kunnianhimoista teknologiapolitiikkaa (tai mitään muutakaan politiikkaa) on vaikea tehdä, jos sääntelyaloitteita vaivaa yksityisten lobbareiden toteuttaman ”sääntelykaappauksen” uhka (Raitasuo ym. 2024) ja jos julkinen keskustelu sakeutuu demokraattista luottamusta rapauttavasta disinformaatiosta. Uuden komission aloittaessa keskustelu sääntelystä on pyörinyt pikemminkin sen vähentämisen ympärillä (Martuscelli 2024) sääntelykaappausten uhkiin vastaamisen sijaan.

Tällaisten uhkien torjumiseksi tarvitaan monien demokratian perusinstituutioiden vahvistamista (Eskelinen ja Ylönen 2024). Sen sijaan että kasvattaisimme riippuvuuttamme megalomaanisten teknologiamogulien räätälöimien algoritmien muovaamista sosiaalisen median alustoista, meidän tulisi vahvistaa merkittävästi kansallisen ja eurooppalaisen tiedonvälityksen (kuten Yleisradion ja yksityisten medioiden), tutkimuksen ja erilaisten vallan vahtikoirien (kuten tarkastusvirastojen ja kansalaisjärjestöjen) resursseja ja autonomiaa. Tätä kautta saisimme vahvistettua kansallisia ja eurooppalaisia instituutioita mantereen ulkopuolelta tulevien yksityisten yritysten intressien ja voittomarginaalien sijaan. Tämän ajatuksen voisi ajatella resonoivan aiempaa kansallisimpien teemojen ympärillä pyörivässä politiikassa, vaikka näin ei vielä olekaan käynyt.

Bryssel-efekti Trumpin ja Muskin aikakaudella

Kirjoittajat

DOI:

Avainsanat:

Abstrakti

Lähdeviitteet

Tiedostolataukset

Julkaistu

Viittaaminen

Numero

Osasto

Lisenssi

Johdanto

Uudelleenhahmotelma Bryssel-efektistä

Käytännön suuntaviivoja

Johtopäätökset

Lähetä käsikirjoitus

Uusin numero