Työikäisten ansiotyö ja työmarkkinasiirtymät 2007–2014 kohorttiaineiston valossa
Avainsanat:
pitkittäisrekisteriaineisto, siirtymien työmarkkinat, työmarkkinat, työmarkkinoiden vakausAbstrakti
Ansiotyöhön osallistuminen vaihtelee esimerkiksi sukupuolen, koulutuksen ja sosiaalisen taustan mukaan, mutta myös sen, mihin ikäryhmään tai -luokkaan henkilö kuluu. Tuodakseen esille, miten institutionaaliset tekijät vaikuttavat ansiotyöhön osallistumiseen, Günther Schmid toi keskusteluun niin kutsutun siirtymäteorian. Hän kuvasi siirtymäteorialla työmarkkina-aseman muutoksia, ja sitä kautta osoitti ansiotyöhön osallistumisen jatkuvuuksia ja katkoksia. Tämä artikkeli osallistuu edustavalla kansallisella aineistolla ja pitkittäisanalyysin keinoin työmarkkinoiden vakautta ja epävarmuutta koskevaan keskusteluun. Tutkimme kolmen, tarkasteluajan alussa 34-, 44- ja 54-vuotiaan, ikäkohortin työmarkkina-asemia vuosina 2007–2014. Analyysimme osoittaa, että puolet työvoimaan kuuluvista vuosina 1953, 1963 ja 1973 syntyneistä pystyi kahdeksan vuoden seuranta-ajan aikana säilyttämään vakaan työmarkkina-aseman, kun vastaavasti toinen puoli päätyi vaihtuviin siirtymiin työmarkkina-asemasta toiseen. Tuloksemme täydentävät kuvaa Suomen työmarkkinoista ja osoittavat ansiotyösuhteiden olevan työllisyyden kestolla mitaten sekä yksilön työllisyysuria kohorteittain tarkastellen vahvasti hyvinvointivaltion instituutioiden raamittamia ja polarisoituneita. Teoreettisesti tulokset tukevat yleistä institutionaalista teoriaa sekä Schmidin teoriaa työllisyysurien kohorttikohtaisista ja institutionaalista siirtymistä.