Johdanto Kososeen

Författare

  • Sauli Havu
  • Petro Leinonen

Nyckelord:

valtioteoria, Pekka Kosonen, hyvinvointivaltio

Abstract

Pekka Kosonen (1950–2018) oli suomalainen sosiologi ja uraauurtava suomalaisen kapitalismin ja pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tutkija. Kososen työssä Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin ja valtioteoreettisen keskustelun lähiluku yhdistyi elimellisesti empiirisiin tapaustutkimuksiin. 1970-luvulla Kosonen laati nuorista tutkijoista koostuvan ryhmän kanssa yleisesityksen Suomalainen kapitalismi (Kosonen ym. 1979). 1980-luvun myötä Kosonen suuntautui hyvinvointivaltiotutkimukseen, jota myös hänen väitöskirjatyönsä käsitteli (Kosonen 1987). 1990-luvulla mukaan tuli myös Euroopan unionin tutkimus ja vertaileva hyvinvointivaltiotutkimus. Vuonna 2001 Kosonen nimitettiin Helsingin yliopiston sosiologian lehtoriksi. Nyt suomennettu artikkeli kiinnittyy 1970-luvun ja 1980-luvun alussa käytyyn vilkkaaseen marxilaiseen keskusteluun valtion roolista kapitalismissa, mutta artikkelilla on relevanssia myös nykyiselle kapitalismianalyysille. Teksti on julkaistu alun perin vuonna englanniksi vuonna 1984 kokoelmassa Rethinking Marx otsikolla ”Capitalism – Dying or Becoming?” (Kosonen 1984) ja se perustuu Berliinissä kansainvälisessä Marx-konferenssissa pidettyyn esitelmään.

Nedladdningar

Nedladdningsdata är inte tillgängliga än.

Referenser

Alasuutari, Pertti (2017) Tasavalta. Sodan jälkeisen Suomen kaudet ja trendit. Toinen, uudistettu laitos. Tampere: Vastapaino.

Hirsch, Joachim (1983) Turvavaltio. Suom. Veikko Pietilä ja työryhmä. Tampere: Vastapaino.

Hirsch, Joachim (2002) Herrschaft, Hegemonie und politische Alternativen. Vom „Sicherheitsstaat” zum „nationalen Wettbewerbsstaat“. Hamburg: VSA.

Kosonen, Pekka ja työryhmä (1979) Suomalainen kapitalismi. Tutkimus yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sen ristiriidoista sodanjälkeisessä Suomessa. Jyväskylä: Gummerus.

Kosonen, Pekka (1984) ”Capitalism – Dying or Becoming?” Teoksessa Sakari Hänninen & Leena Paldán (toim.): Rethinking Marx. Berlin: Argument Verlag, 81–85.

Kosonen, Pekka (1987) Hyvinvointivaltion haasteet ja pohjoismaiset mallit. Tampere: Vastapaino.

Kosonen, Pekka (1988) Kapitalismin ja hyvinvointivaltion näkökulmat. Helsinki: Tutkijaliitto.

Kosonen, Pekka (1998) Pohjoismaiset mallit murroksessa. Vastapaino: Tampere.

Kosonen, Pekka (2015) ”Pikettyn Pääoma suhteessa Marxin Pääomaan – ovatko kapitalismin ja eriarvoisuuden yleiset lait nyt löytyneet?” Tiede & Edistys 3/2015, 203–223.

Teulings, Coen & Richard Baldwin (toim.) (2014) Secular Stagnation: Facts, Causes and Cures. London: Centre for Economic Policy Research Press.

Sektion
Katsaukset ja puheenvuorot

Publicerad

2021-08-05

Referera så här

Havu, S., & Leinonen, P. (2021). Johdanto Kososeen. Tutkimus & kritiikki, 1(1), 88–93. https://doi.org/10.55294/tk.110557