Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tieteelliset tuotokset kulttuuri- ja yhteiskuntatieteissä

Författare

  • Atte Oksanen
  • Pekka Räsänen

Nyckelord:

Suomen Akatemia, tutkimusrahoitus, tiede, yliopistot, tieteellinen julkaisutoiminta, tutkimustulokset, tuottavuus, vaikuttavuus

Abstract

Yliopistojen budjettileikkaukset ovat kohahduttaneet suomalaista tiedemaailmaa ja herättäneet runsaasti julkista keskustelua. Budjettileikkausten aikana yliopistoja tuntuu kiinnostavan ulkopuolisen rahoituksen hankinta eikä se, mitä rahoilla saadaan lopulta aikaan. Tutkimuksen rahoittajien kohdalla tilanne on luultavasti päinvastoin: mahdollisimman pienellä rahoituksella toivotaan mahdollisimman suuria näyttöjä. Käsittelemme tässä kirjoituksessa Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan rahoittamien hankkeiden tuottavuutta ja tieteellistä merkittävyyttä vuosina 2005–15. Tarkastelu kohdistuu vertaisarvioiduissa aikakauslehdissä ja kokoomateoksissa julkaistuihin tutkimuksiin, jotka löytyvät Scopus-tietokannasta.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2016-05-06

Referera så här

Oksanen, A., & Räsänen, P. (2016). Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen tieteelliset tuotokset kulttuuri- ja yhteiskuntatieteissä. Tieteessä tapahtuu, 34(3). Hämtad från https://journal.fi/tt/article/view/57082