Venäläinen ortodoksisuus ja venäjänkieliset ortodoksit Suomessa pysyvinä ja muutoksessa

Författare

• Maija Penttilä

DOI: https://doi.org/10.24291/uskonnontutkija.148099

Abstract

Suomen itsenäistymisen jälkeen suomalainen ortodoksinen kirkko otti etäisyyttä venäläiseen ortodoksisuuteen, jolloin osa Suomeen jääneistä venäläisistä perusti vanhaa ajanlaskua noudattavia Moskovan patriarkaatin alaisuuteen kuuluvia paikallisseurakuntia. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen seurakunnissa alkoi uudenlainen muutoksen aika venäjänkielisten Suomeen suuntautuvan muuttoaallon seurauksena. Artikkelissa analysoidaan venäjänkielisten seurakuntien syntyä ja ortodoksisen kirkon ylirajaisia ja paikallisia merkityksiä tämän päivän venäjänkielisille Suomessa. Tässä artikkelissa ortodoksista kirkkoa tarkastellaan uskonnollisen elämän mesotasolla, paikallisseurakunnissa sekä mikrotasolla, yksilön uskonnollisessa elämässä, ilmiönä, jollaisena se venäjänkielisten ortodoksien keskuudessa näyttäytyy. Artikkelin aineisto koostuu 35 haastattelusta vuosina 2020 ja 2023, osallistuvasta havainnoinnista, aiemmasta tutkimuksesta sekä Moskovan patriarkaatin alaisten seurakuntien omasta historiankerronnasta ja tämän päivän viestinnästä. Artikkeli osoittaa, miten venäläinen ortodoksisuus on sekä historiallisesti että maantieteellisesti Suomelle läheistä, mutta eri vaiheissa vierautta herättävää. Venäjän ortodoksisen kirkon seurakuntien ja venäjänkielisten yksilöiden narratiivit neuvottelevat asemaansa maiden ja kirkolliseen kuriin liittyvien diskurssien ja ratkaisujen välissä. Venäjänkieliset seurakunnat ja ihmiset elävät ylirajaisessa uskonnollisessa tilassa, jossa paikallisuuden ja ylirajaisuuden kokemukset kietoutuvat toisiinsa. Poliittisten toimijoiden ja uskonnollisten instituutioiden ratkaisut, kuten suomalaisen kirkon kieli- ja ajanlaskumuutokset Suomen itsenäistyttyä, Venäjän ortodoksisen kirkon ehtoollisyhteyden katkaiseminen Konstantinopolin patriarkaatin paikalliskirkkojen kanssa ja useat sodat ovat osa Suomen venäjänkielisen ortodoksisuuden historiaa ja tätä päivää. Tämä toisaalta haastaa seurakuntien elämää ja yksilöiden uskonnon harjoitusta ja toisaalta luo narratiivia ortodoksisuuden liturgisesta ja epäpoliittisesta luonteesta.