Vain puhtaalla sydämellä voi nähdä luonnon syvimmän olemuksen
Luonnon rituaalinen puhtaus ja ihmisen luontosuhde Hayao Miyazakin elokuvissa
Avainsanat:
Elisabet Pellinen, Heikki Pesonen, Hayao Miyazaki, animaatioelokuva, luontoAbstrakti
Artikkeli tarkastelee japanilaisen elokuvaohjaaja Hayao Miyazakin (1941-) animaatioelokuvia luonnon rituaalisen puhtauden näkökulmasta. Miyazakin elokuvat peilaavat japanilaista uskonnollista perinnettä ja sen käsitystä luonnosta. Elokuvien syntykontekstina on ympäristökriisin sävyttämä aika, mikä näkyy siinä, miten elokuvat reflektoivat ihmisen luontosuhdetta.
Artikkelissa kysytään, mitä elokuvat sanovat villistä luonnosta ja siitä, miten ihmisen kuuluisi suhtautua siihen. Tutkimusaineistona on kuusi Miyazakin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa animaatioelokuvaa vuosilta 1984–2008. Teoreettisena kehyksenä käytetään Mary Douglasin teoriaa rituaalisesta puhtaudesta, Victor Turnerin liminaalitilan käsitettä sekä eri tutkijoiden näkemyksiä rituaalisesta puhtaudesta ja ihmisen luontosuhteesta japanilaisessa, erityisesti shintolaisessa, kontekstissa.
Elokuvien kuvaamassa ihmisen luontosuhteessa tärkeintä on kokoron (jap. ”sydän”) puhtaus. Puhtaan kokoron avulla elokuvien päähenkilöt ovat esteettömässä yhteydessä luontoon ja luovat siltoja sen ja ihmisen välille. Vihainen ja hallitsematon luonto on ihmisten silmissä epäpuhdas, mutta päähenkilöt osoittavat sen olevan oikeutetusti vihainen. Luonto muuttuu vihaiseksi ollessaan uhattu, esimerkiksi ihmisen pyrkiessä liian ahnaasti hallitsemaan sitä, jolloin ihmisen luontosuhde likaantuu. Ihmisen ja luonnon välisessä liminaalitilassa päähenkilöt taistelevat kollektiivisen puhdistautumisen puolesta, jotta muutkin ymmärtäisivät luonnon todellisen olemuksen, eivätkä taistelisi sitä vastaan tai yrittäisi varastaa itselleen sen voimia. Samalla tavalla Miyazakin elokuvat asettuvat idän ja länsimaisen perinteen väliin ja ottavat kantaa globaaliin ympäristökriisiin kiinnittämällä huomion siihen, miten ihmiset toimivat luonnonympäristöä kohtaan.
