Maaperän humuksen määrittämisestä

Authors

  • Jouko Vuorinen Maatalouskoelaitoksen maatutkimusosasto, Helsinki

Abstract

Esillä olevassa tutkimuksessa on vertailtu muutamien humuksen määritystapojen, nimenomaan oksidimetristen märkäpolttojen antamia tuloksia Suomen maaperästä. Kokeita on suoritettu Altenin menetelmällä (2-n K2Cr2O7), 1-n K2Cr2O7:lla ja lisäksi permanganaattipoltolla (0.1-n KMnO4). Tutkimuksessa on käytetty muutamia tunnettuja orgaanisia aineita (manniitti, tärkkelys ja selluloosa) sekä humuspitoisuudeltaan erilaisia maanäytteitä. Tuloksista voidaan esittää seuraavat päätelmät: 1. 0.1-normaalisella kaliumpermanganaatilla saadaan Simonin esittämää menettelytapaa käyttäen maan vesiuutteista ilmeisesti oikeaan osuvia hiilipitoisuuksia. 2. Maaperän humuspitoisuutta tutkittaessa saadaan kaliumpermanganaatilla alemmista mantukerroksista hyvin samanlaisia hiilipitoisuuksia kuin Altenin menetelmällä, mutta vähemmän lahonneista pintakerroksista se antaa liian pieniä lukuja. 3. 1-n K2Cr2O7 on liian heikko hapetin, ja sillä maaperän humusta poltettaessa saadut C-pitoisuudet ovat vain noin 9/10 2-n K2Cr2O7:n antamista. 4. Liekillä keittäminen ei ole tarkasta aikarajoituksesta huolimatta sopiva bikromaattipolton reaktion kiihdyttämiseen, vaan tähän tarkoitukseen soveltuu paremmin pitkä reaktioaika kiehuvassa vesihauteessa. 5. 2-normaalinen kaliumbikromaatti (Altenin menetelmä) antaa erilaisia humusnäytteitä tutkittaessa parhaiten kuivapolttojen (elementaarianalyysi ja hehkutushäviö) kanssa yksiin käyviä ja todennäköisesti melko oikeita hiilipitoisuuksia. 1. 0.1-normaalisella kaliumpermanganaatilla saadaan Simonin esittämää menettelytapaa käyttäen maan vesiuutteista ilmeisesti oikeaan osuvia hiilipitoisuuksia. 2. Maaperän humuspitoisuutta tutkittaessa saadaan kaliumpermanganaatilla alemmista mantukerroksista hyvin samanlaisia hiilipitoisuuksia kuin Altenin menetelmällä, mutta vähemmän lahonneista pintakerroksista se antaa liian pieniä lukuja. 3. 1-n K2Cr2O7 on liian heikko hapetin, ja sillä maaperän humusta poltettaessa saadut C-pitoisuudet ovat vain noin 9/10 2-n K2Cr2O7:n antamista. 4. Liekillä keittäminen ei ole tarkasta aikarajoituksesta huolimatta sopiva bikromaattipolton reaktion kiihdyttämiseen, vaan tähän tarkoitukseen soveltuu paremmin pitkä reaktioaika kiehuvassa vesihauteessa. 5. 2-normaalinen kaliumbikromaatti (Altenin menetelmä) antaa erilaisia humusnäytteitä tutkittaessa parhaiten kuivapolttojen (elementaarianalyysi ja hehkutushäviö) kanssa yksiin käyviä ja todennäköisesti melko oikeita hiilipitoisuuksia.

Downloads

Download data is not yet available.
Section
Articles

Published

1946-01-01

How to Cite

Vuorinen, J. (1946). Maaperän humuksen määrittämisestä. Agricultural and Food Science, 18(1), 11–24. https://doi.org/10.23986/afsci.71188