Karjanlannan fosforista

Authors

• Armi Kaila Maatalouskoelaitos, maanviljelyskemian ja -fysiikan osasto, Tikkurila

DOI: https://doi.org/10.23986/afsci.71270

Abstract

Tutkimuksessa on yritetty selvittää karjanlannan fosforin koostumusta ja käyttökelpoisuutta. Analyysit on suoritettu etupäässä tekijän kehittämällä orgaanisen aineksen fosforin fraktioimismenetelmällä. Tutkimuksessa päädyttiin seuraaviin tuloksiin: 1. Meikäläisen karjanlannan fosforinpitoisuus on Maatalouskoelaitoksen maanviljelyskemian ja fysiikan osastolla vuosina 1930—47 tutkitun 310 näytteen mukaan keskimäärin 0.19 ± 0.06 % P2O5. Typpeä on keskimäärin 0.46 ± 0.10 % ja kalia 0.61 ± 0.20 %. 2. Eri eläinlajien tuoreista sontanäytteistä saadut fraktioinnin tulokset osoittivat niiden rehujen fosforin koostumuksen perusteella tehdyt johtopäätökset jotensakin oikeiksi. Märehtijöiden sonnassa oli 35—55 % fosforista epäorgaanisena, nukleiiniaineitten osuus saattoi kohota jopa yli 40 %:n. Hevosen ja sian sonnassa on 65—75 % epäorgaanista fosforia ja samoin suurin osa orgaanisesta fosforista nukleiiniaineina. Kanan sonnassa on noin 40 % fosforista epäorgaanisena ja hiukan enemmän fytiininä. Eri eläinlajeille ominainen sonnan pH ja kalsiuminpitoisuus kuvastuvat epäorgaanisen fosforin liukenevuussuhteista. 3. Palamisen aikana tapahtuvat lannan fosforiyhdistysten muutokset riippuvat oleellisesti siitä, onko orgaanisen fosforin määrä mineraloitumisen rajan ylä- vai alapuolella: kun lannassa on palamisen alussa vähemmän kuin 0.45 % orgaanista P2O5 (0.2 % P) kuiva-aineesta, on todennäköistä, että fosforin biologista pidättymistä on havaittavissa ainakin palamisen alkuvaiheessa. Naudan lannassa saavutetaan mineraloitumisen raja kuitenkin melko pian, vaikka olisi käytetty runsaastikin olkikuivikkeita. Hevosen sonnan fosfori on yleensä siksi paljon mineraloitumisen rajan alapuolella, että biologista pidättymistä on odotettavissa, kun lanta palaa ilman kuivikkeitakin. Turvepehkulla talteenotettua naudanlantaa voidaan käyttää palamattomana lannoitukseen ilman, että tarvitsee pelätä fosforin biologisen pidättymisen aiheuttavan maassa fosforin puutetta. Samoin on laita, kun olkikuivikkeita on käytetty alle 10 %. 4. Karjanlannan palaessa mineraloituu lähinnä sen veteen ja happoon liukenevaa orgaanista fosforia. Nukleiiniaineet eivät mineraloidu sanottavasti. Palamisen aikana on havaittavissa epäorgaanisen fosforin liukenevuuden huonontumista. 5. Superfosfaattina karjanlantaan lisättyä epäorgaanista fosforia pidättyy biologisesti palamisen aikana jonkin verran, mutta orgaaniseksi muuttuvan fosforin määrä on runsaastikin olkikuivikkeita käytettäessä siksi pieni, ettei sillä juuri ole merkitystä. Sen sijaan on selvästi havaittavissa, että monokaliumfosfaatti muuttuu vaikeammin liukeneviksi fosfaateiksi lannan pH:n kohotessa palamisen aikana. 6. Lannan palaessa anaerobisissa olosuhteissa sen fosforin mineraloituminen on kuiva-aineen häviöön nähden tehokkaampaa kuin aerobisesti palavassa. Typen häviöiden estämiseksi suositettu lannan tiiviinä säilyttäminen on siis edullista myös fosforitalouden kannalta. 7. Turvepehkulla talteenotetussa lannassa on suhteellisesti enemmän fosforia epäorgaanisena kuin lannassa, jonka talteenotossa on käytetty olkea. Turvepehkun happamuus näyttää parantavan epäorgaanisen fosforin liukenemista veteen. 8. Kolmessakymmenessä erilaisessa lantanäytteessä oli keskimäärin 60 % (30—72 %) fosforista epäorgaanisena, siitä noin puolet veteenliukenevana. Epäorgaanisen fosforin osuus oli yleensä sitä suurempi, mitä enemmän lannassa oh fosforia. Nukleiiniaineina oli keskimäärin 25 % (16—50 %), fosfatideina 1—2 % ja veteen liukenevana orgaanisena fosforina ja fytiininä yhteensä 10—20 %, paitsi kanan lannassa, jossa fytiininä oli vielä 20—25 %. 9. Karjanlannan fosforin käyttökelpoisuutta tarkasteltaessa kirjallisuudessa esitettyjen tietojen ja tässä tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella todettiin, että palaneen karjanlannan fosforin arvo riippuu lähinnä sen epäorgaanisen fosforin osuudesta. Kokonaisfosforin pitoisuus kuvastaa jossain määrin lannan fosforin arvoa, koska epäorgaanisen fosforin osuus on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän lannassa on fosforia kaikkiaan. Varmemman tuloksen saamiseksi voidaan määrittää epäorgaaninen fosfori käyttämällä uuttamiseen jotain 0.2—0.5 normaalista happoa.