Porthan ja suomalaisuus

Autor/innen

• Toivo Viljamaa Turun yliopisto

Schlagworte:

H. G. Porthan, suomalaisuus, fennofiilit, Daniel Juslenius, suomalais-ugrilaiset, pirkkalaiset, lappalaiset, Rudbeck, Tacitus, fennit, Ottar, kveenit,

Abstract

Käsittelen Porthanin ajan suomalaisuus-käsityksiä kolmesta näkökulmasta: fennofiilit ja ns. rudbec­kiläisyys, toiseksi väite, että suomalaiset olisivat Suomen alkukansaa, ja kolmanneksi suomalaisten tavat.

Porthanin mielestä Suomen ja suomalaisten menneisyyttä koskevien väitteiden tuli perustua huolelliseen aitojen ja mahdol­lisimman varhaisten dokumenttien tutkimiseen. Tällä menetel­mällä hän kykeni helposti kumoamaan Rudbeckin todistelun, että suomalaiset olisivat israelilaisten sukua.

Tacituksen villi metsästäjäkansa Fenni, samoin kuin Ottarin Finnas (hvilke jaga om vintern, och fiska om sommaren), ei voinut Porthanin mielestä tarkoittaa suomalaisia, sillä ensimmäisen ristiretken tekijät Eerik ja Henrik kohtasivat kansan, jolla oli vakinaiset asuinpaikat ja jonka pää­elin­keinona oli maatalous (kasken­poltto). Tarujen asemesta Porthan antoi enemmän arvoa lähteille, jotka koskevat konkreettisesti Suomea ja suomalaisia, Nestorin kronikalle, jossa esitellään suomalaisten sukulaiskansat, ja tutkimus­matkailija Ottarin Pohjois-Skandinavian kuvaukselle. Ennen kaikkea hän kuitenkin painotti oikein tulkittujen kirkollisten ja valtiollisten asiakirjojen lähdearvoa.

Porthan esittää suomalaisten tulon Suomen asutushistoriana. Ensimmäisen aallon suomalaiset kulkivat pitkin Suomenlahden ja Pohjan­lahden rantoja ja sekoittuivat ruotsalaisiin. Toinen aalto, karjalaiset, tuli taas suoraan sisämaahan, Savoon ja Kainuuseen. Tästä syystä suomalaiset olivat jakaantuneet Porthanin aikaan ikään kuin kahteen kieleltään ja tavoiltaan erilaiseen kansakuntaan, toisaalta Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Pohjanmaan suoma­laisiin, toisaalta Karjalan, Savon ja Kainuun suomalaisiin. Lappalaiset joutuivat näiden puristuksessa siirtymään yhä kauemmaksi pohjoiseen. Asutushistorian kuvauksen mukana Porthan antaa huolella dokumentoidun ja mielek­kään selityksen monille vieläkin kiistanalaisille suomalaisia koskevil­­le käsitteille ja nimityksille: Fenni tarkoittaa lappalaisia, lappalainen (lappi) on noita, suomi, saame ja häme -sanojen merkitys on maa, pirkkalaiset (kaupunkilaiset) ovat saksalais-ruotsalais-hämäläisiä kauppiaita ja Lapin verottajia ja kainulainen oli lappalaisten nimitys etelästä tunkeutuville metsästäjille.

Fennofiilien suomalaisen alkukansan ihannointi oli Portha­nil­le vierasta. Porthanin mielestä ruotsalaisten saa­pues­sa Suomeen suomalaiset olivat yhteiskunnallisesti vielä varsin kehittymättömiä. Porthan kuvaa suomalaisten varhaista yhteiskuntaa kulttuurisanastosta otetuilla esimerkeillä. Suomalaisten luonteeseen kuului tietynlainen kömpelyys ja karskius.  Heillä ei ollut esimerkiksi sanaa tanssille vaan jotakin sinne päin eli omaperäinen leikki (hiippa). Avioliittotermit olivat hyvin erikoistuneita, siis elämä oli perhekeskeistä (häät, ylkä, morsian, kosio, kaaso, kapiot jne.). Naisten työ oli raskasta viljan jauhantaa ja naiset (tyttäret) olivat miehen vallan alla.