Henrik Gabriel Porthan kansanrunouden kerääjänä ja tutkijana

Autor/innen

• Pekka Hakamies Turun yliopisto

Schlagworte:

H. G. Porthan, kansanrunous, loitsut, mytologia, runolaulaja, jauhinrunot

Abstract

Vaikka Porthan olikin kirjallisuudentutkija, hänen kirjoituksistaan voi löytää kiintoisia tietoja runojen ja koko runoperinteen opettelemisesta ja esittämisestä. Porthan tiesi, että runoperinteen elinalueilla oli taitajia, runoniekkoja, jotka kykenivät nopeasti improvisoimaan runoesitystä halutusta aiheesta. He saattoivat sepittää pitkiäkin runoja, jotka levisivät muistinvaraisesti. Runonlaulajat painoivat mieleensä suuren määrän lauseparsia, ajatuksia, kielikuvia ja kuvioita ja tottuivat runouden luonteeseen ja kehittivät kykyään ahkeralla harjoituksella ja uutteralla laulamisella. Porthanilla on näytteinä kansan runotaidosta kuitenkin niin sanottuja rahvaanrunoja, jotka oli yksilöllisesti sepitetty ajankohtaisista asioista ja todennäköisesti jo alun perin kirjalliseen muotoon.

Runoista, joita sittemmin on ruvettu kutsumaan kansanrunoudeksi, Porthan kiinnittää huomiota kahteen ryhmään, jotka ovat ns. jauhinrunot ja loitsut. Jauhinrunot ovat lyyrisiä runoja runot, joita naiset esittivät jauhaessaan viljaa. Samalla Porthan kuvaa laulujen kontekstia, esitystilanteita ja naisen asemaa perheessä ja taloudessa. Loitsujen tutkiminen ja esittely on sikäli perusteltua, että Porthan ja hänen kollegansa käyttivät niitä kansanuskon ja mytologian tutkimusaineistona. Porthan oli perehtynyt varsin hyvin myös tietäjän toimintaan ja loitsimiseen ilmiönä. Hänen esittämänsä kuvaus on selkeä esitys šamanistisen tietäjän ekstaasista, haltioissa -termiä myöten.

Porthanin voidaan olettaa tunteneen omakohtaisesti vanhan runoperinteen, koska hänen lapsuutensa kotiseuduilla Sisä-Suomessa ja Pohjanmaalla vanha runonlaulukulttuuri lienee ollut vielä 1700-luvun alkupuolella elävää perinnettä