Rokonistutus huolten ja odotusten kuvastajana – Lääkäreiden eettiset valinnat 1700-luvun Ruotsissa

Authors

• Elina Maaniitty

DOI: https://doi.org/10.33520/aur.102475

Abstract

Isorokkoa on pidetty 1700-luvun Euroopalle leimallisena tautina ja rokonistutusta puolestaan aikakauden lääketieteen suurimpana saavutuksena. Uudesta menetelmästä toivottiin apua lohduttomaan tilanteeseen, jossa tautiin menehtyi jatkuvasti valtava määrä ihmisiä, lähinnä pikkulapsia. Erilaisilla tavoilla siirtää rokkotartunta ihmisestä toiseen immuniteetin saavuttamiseksi mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa oli eri puolilla maailmaa pitkät perinteet. Länsimaisen lääketieteen kiinnostuttua menetelmästä 1710- ja 1720-lukujen vaihteessa sitä pyrittiin jatkuvasti kehittämään turvallisemmaksi. Rokonistutus pysyi kautta vuosisadan kiistakysymyksenä, josta käytiin kiihkeitä väittelyitä. Kaikki ristiriidat eivät kuitenkaan tulleet kirjatuiksi pamfletteihin, saarnoihin tai lääkäreiden kirjoittamiin yleistajuisiin kirjoihin. Rokonistutus oli vaikea kysymys myös lääkäreille, jotka joutuivat punnitsemaan vastuitaan ja valintojaan virkaveljien, hallinnon ja potilaiden vaatimusten ja pelkojen ristiaallokossa. Ruotsissa rokonistutus eli inokulaatio kytkeytyi tiiviisti hyötyvalistukseen ja rationaalisen, empiirisen tieteen ideaaleihin. Potentiaalisesti tappavan taudin tahallinen tartuttaminen potilaaseen saattoi kuitenkin sotia lääkärin omaa arvomaailmaa, ammattietiikkaa ja vakaumusta vastaan. Tässä kirjoituksessa avaan katsauksenomaisesti rokonistutukseen liittyneitä huolia ja pelkoja ja toisaalta toiveita ja odotuksia aikakauden lääkäreiden kannalta Ruotsissa. Teksti pohjautuu Porthan-seuran syysseminaarissa 8.11.2019 pitämääni esitelmään.