H. G. Porthan Suomen maantieteen tuntemuksen edistäjänä

Authors

  • Allan Tiitta Helsingin yliopisto

Keywords:

H. G. Porthan, paikallishistoria, pitäjänkuvaus, Suomen luonto, talous

Abstract

Porthan oli maantieteilijänä tyypillinen aikansa edustaja. Hän piti maantiedettä historian sivutieteenä ja korosti sen merkitystä yleissivistävänä aineena. Ajan etevimpien maan­tieteilijöiden tavoin hän katsoi, että maantieteen tehtävänä oli ennen kaikkea mahdollisimman tarkkojen ja luotettavien tietojen antaminen.

Porthan oli niin historian kuin maantieteen tutkijana ennen kaikkea lähdekriitikko ja -julkaisija, mutta olisi väheksyvää luonnehtia häntä vain keräilijäksi. Hän aloitti uuden aikakauden Suomen kuvauksen kehityksessä. Hänen ansiostaan ympäristön hyötykäyttöön tähdänneet pitäjän­kuvaukset saivat rinnalleen alueellisen tiedonintressin, joka tähtäsi Suomen kartoittamiseen kansalliseen tietoisuuteen. Suomalaisten oli opittava tuntemaan paitsi oman maansa luonnonvarat myös sen eri osat omaleimaisine maisemineen.

Samalla kun Porthan nosti tutkimuksen kokonaan uudelle tasolle, hän antoi oppilailleen ja seuraajilleen tukevan perustan viedä työtä eteenpäin. Hänen metodinsa - epäile, tarkista ja näytä faktat - kelpaa edelleen esikuvaksi nykyajan tutkijoille ja miksei myös medialle.
Section
Vertaisarviodut artikkelit - Referentgranskade artiklar

Published

2008-10-25

How to Cite

Tiitta, A. (2008). H. G. Porthan Suomen maantieteen tuntemuksen edistäjänä. AURAICA. Scripta a Societate Porthan edita, (1), 17–25. Retrieved from https://journal.fi/aur/article/view/644