Kieli Porthanin psykologian luennoissa
Nyckelord:
1700-luku, Porthan, psykologian luennot, compendium, annotationer, grundritning, äidinkieli, kielitiede, kansankieli, kielen synty, kielen kehitys, kreikka, latina, ruotsi, suomi, ideaoppi, ideae obscurae, sympatia, taikausko, hurmosliikkeet, SwedenborgAbstract
Artikkelin lähtökohtana on havainto, että Porthanin kunkin oman äidinkielen käyttöä puolustava kielipoliittinen kannanotto (v. 1793) esiintyy myös hänen psykologian luennoissaan. Havainto antoi aiheen tarkastella lähemmin luennoista käsikirjoituksina säilyneitä muistiinpanoja. Luentojen muistiinpanoja on vuosilta 1782, 1788 ja 1800. Käsikirjoitusten tarkastelu osoitti, että Porthan muutti v. 1788 ratkaisevasti psykologian luentojensa esitystapaa. Aiemman wolffilaiseen filosofiaan pohjautuvan latinankielisen oppikirjan sijaan hän laati luentojensa pohjatekstiksi (compendium) ruotsinnoksen Göttingenin professorin Christoph Meinersin v. 1786 julkaisemasta oppikirjasta Grundriss der Seelen-Lehre. Oppikirja antoi Porthanin luennolle käyttökelpoisen vain psykologiaan keskittyvän rungon. Meiners jakaa psykologian neljään osaan: 1) aistimukset ja mielteet, 2) mielen (sielun) kyvyt, 3) kieli ja 4) ymmärrys ja tieto. Näin mm. kielentutkimus saa jaossa oman lukunsa: ”Kieltä tulee käsitellä psykologian yhteydessä, sillä ajatus ja kieli kuuluvat läheisesti yhteen”. Tämä ja vastaavat kielenkäytön psykologiset määritelmät esiintyvät usein myös Porthanin ohjaamissa väitöksissä ja väitösteeseissä.
Ruotsinnoksesta Grundritning till läran om människans själ oppilaiden v. 1788 tekemät kopiot olivat myös v. 1800 luennoille osallistuneiden käytössä. Kaikki v. 1788 ja 1800 psykologian luentojen muistiinpanot jakaantuvat selkeästi kahteen osaan: grundritning (pohjateksti) ja annotationer (luentomerkinnät). Porthanin omat mielipiteet ovat luentomerkintöjen kommenteissa eikä pohjatekstissä, joka on peräisin Meinersilta. Aiemmin tutkijat eivät ole osanneet tehdä eroa pohjatekstin ja merkintöjen välillä vaan ovat pitäneet myös grundritning-tekstiä Porthanin omana. Esimerkiksi usein esitetty käsitys, että Porthan oli psykologian luennoissaan täysin Locken kannattaja, ei pidä paikkaansa. Artikkelissa osoitetaan, että Porthan poikkesi Locken mielipiteistä varsinkin aistimuksia, ideoita, muistia ja mielikuvitusta koskevissa käsittelyissä.
Porthan yhdisti luentonsa, teesinsä ja ohjaamansa väitöskirjat opetus- ja kasvatusohjelmaansa antamalla luennoissaan tutkimustehtäviä. Konkreettisesti luentojen ja väitöskirjojen yhteys näkyy siinä, että v. 1788 jälkeen tuli julki useita väitöskirjoja, joiden respondentit olivat olleet Porthanin psykologian luennoilla. Luentojensa avulla Porthan osallistui yhteiskunnalliseen ja teologiseen keskusteluun ja otti kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin. Psykologian luento tarjosi hänelle, luennon aistimuksia ja ideoita koskevassa osassa, tilaisuuden antaa nuorisolle ”terveitä” elämänohjeita ja pohtia itsetuntoa vaivaavia ”hämäriä ajatuksia” (ideae obscurae) ja vieraita tuntemuksia. Vieraiden tuntemusten aiheuttajana Porthan pitää sympatiaa, joka johtuu tunteista, joita toisten tunteet herättävät, ja kuvittelusta. Sympatiasta johtuvat entusiasmi ja fantasiat ja niiden myötä taikausko ja uskonnolliset hurmosliikkeet, kuten swedenborgilaisuus, magnetismi jne.
Kieltä koskevassa luvussa Porthan osallistuu 1700-luvun vilkkaaseen kielen syntyä koskeneeseen tieteelliseen keskusteluun. Porthan tunsi hyvin Herderin kieltä koskevat kirjoitukset pitäessään luentoaan v. 1788, sillä Meiners siteeraa Herderiä täsmällisesti ihmisen puhekykyä sekä kielen syntyä ja kehitystä koskevissa kappaleissa. Hämmästyttävää kuitenkin on, että Porthan ei mainitse Herderiä ao. kohdissa eikä ota millään tavalla kantaa niissä esitettyihin Herderin mielipiteisiin. Ehkä Porthan piti Herderin teoriaa liian vaikeaselkoisena selitettäväksi opiskelijoille. Samanlaisia kielen syntyä ja kehitystä koskevia ajatuksia kuin Herder olivat tosin esittäneet muutkin 1700-luvun kielentutkijat, mm. Monboddo ja Sulzer, joita Porthan ahkerasti siteeraa tuotannossaan. Kielen varieteetteja koskevassa kappaleessa Porthania argumentoi vahvasti sen puolesta, että kunkin on voitava käyttää äidinkieltään (so. oman kansansa kieltä) sekä yhteiskunnallisissa että uskonnollisissa yhteyksissä.
