Vaikuttavat tekstit, vaikuttuneet lukijat
Abstract
Vuoden 2018 ensimmäinen Avain. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti käsittelee kirjallisuuden ja kertomustutkimuksen suhdetta etiikkaan, politiikkaan ja vaikuttamiseen. Aiheen ajankohtaisuudesta ei liene epäilystä: sosiaalisen median kertomukset ovat osoittaneet voimansa esimerkiksi keskusteluissa seksuaalisesta häirinnästä, vaihtoehtoisista totuuksista ja todellisuuksien eriytymisestä omiksi kuplikseen.