Piipatusta simapillin, paimenhuilun pajatusta?

Otto Mannisen ”Pellavan kitkijä” ja ”Luistimilla” -runojen yhteydet rekilauluperinteeseen

  • Hanna Karhu Helsingin yliopisto

Abstract

Artikkelissa osoitetaan, että Otto Mannisen (1872−1950) runotuotannolla on yhteyksiä kepeänä pidettyyn kansanlauluperinteeseen. Runouden suhdetta kansanlauluun tarkastellaan artikkelissa nimenomaan yhteydessä rekilauluperinteeseen, eli uudempiin riimillisiin, rekilaulumittaa noudattaviin kansanlauluihin, jotka olivat 1800-luvun lopun Suomessa vallitseva kansanomaisen laulun laji ja josta kirjailijat ja runoilijat kiinnostuivat 1890-luvulla. Aiemmassa tutkimuksessa Mannisen runous on nähty pitkälti oppositiossa ennen kaikkea Eino Leinon edustamaan, laulullisuutta ja soinnillisuutta korostavaan runouteen. Mannisen runoutta on käsitelty yhteydessä symbolismin poetiikkaan ja runojen konstruktivistista ja kryptistäkin luonnetta korostettu. Artikkelissa tarkastellaan erityisesti kahta Mannisen Säkeitä-esikoiskokoelman (1905) runoa, ”Pellavan kitkijää” ja ”Luistimilla”, jotka oli molemmat julkaistu jo aiemminkin (1897 ja 1900). Runoja verrataan suullisen perinteen rekilauluihin (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelman rekilaulumuistiinpanojen avulla), erityisesti runojen säkeistörakenteiden sekä suullisen perinteen formuloiden toisintamisen ja varioimisen osalta. ”Luistimilla”-runon tapauksessa sivutaan myös runon rytmiä. Artikkelissa käsitellään myös Antti Rytkösen runoa ”Järven jäällä” (1900) sekä eräitä Mannisen arkiston aineistoja.

Rubrik
Artikkelit
Veröffentlicht
Jul 6, 2019
Zitationsvorschlag
Karhu, H. (2019). Piipatusta simapillin, paimenhuilun pajatusta? Otto Mannisen ”Pellavan kitkijä” ja ”Luistimilla” -runojen yhteydet rekilauluperinteeseen. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, 16(2), 24–41. https://doi.org/10.30665/av.74177