Dialogisuutta ylevän ja makaaberin rajalla Paavo Rintalan teoksessa Aika ja uni
Abstract
Artikkeli tarkastelee, kuinka elämäkerrallinen muistaminen, yleiset historiat sekä ylevä, makaaberi ja groteski kutoutuvat yhteen Paavo Rintalan romaanin Aika ja uni (1993) kertojahahmossa. Rintalan vuonna 1987 alkaneen myöhäistuotannon kertoja käy vahvaa sisäistä dialogia eri ikäkausiensa muistamisen manifestaatioiden kanssa. Käyttämällä Mihail Bahtinin dialogisuuden käsitettä ja Jens Brockmeierin huomioita elämäkerrallisesta muistista pohdin, kuinka yhteen punoutuvat yksilöllisen ja historiallisen muistamisen säikeet luovat sisäisesti jännitteisiä trooppeja. Analysoimalla erityisesti sotilaan arkkityyppiä osoitan, kuinka sotilaan trooppi yhdistää ja ylittää perinteiset uhriuden ja tekijyyden dikotomiat. Edelleen, kertojassa yhdistyvät niin ylevät (marttyyrius) kuin makaaberit ja rujot (ikääntyvä kyttyräselkä Kristus) troopit kerrottaessa 1900-luvun traumahistorioita. Kerronnan tuloksena ei saavutetakaan sulkeumaa tai kertojahahmon saati historioiden lopullista tulkintaa. Tämä pysyvä jännite eri ainesten välillä voi provosoida lukijaa aktiiviseen lukijuuteen tasapainottelussa tekstin keskihakuisten ja keskipakoisten voimien välillä.
