Tunnekokemusten metonyymisyys Sirkka Turkan runossa "Syvällä metsässä nukkuu suuri hirvi"
Abstract
Artikkelissa hyödynnetään enaktiivisia ja fenomenologisia tunnekäsityksiä sekä metonymia-tutkimusta ja havainnollistetaan, miten Turkan runossa ”Syvällä metsässä nukkuu suuri hirvi” puretaan metonyymisyyden kautta kartesiolaisia jakoja, joita mielen ja ruumiin, järjen ja tunteiden, kulttuurin ja luonnon ja ihmisen ja eläimen välille on länsimaisessa ajattelussa rakennettu. Tutkimuksen kohteena on, miten runossa esitetään ja konstruoidaan lyyrisen minän maailmassa olemisen ja kokemisen tapoja. Artikkeli osoittaa, miten lyyrinen minä on ruumiillistuneen mielensä, tunnekokemustensa ja affektiivisen merkityksellistämisen kautta metonyymisesti osa ympäristöään. Lyyrinen minä kokee sijoittuvansa kulttuurisesti ja antropomorfisesti värittyneestä perspektiivistään huolimatta samalle elävien organismien muodostamalle metonyymiselle jatkumolle kuin runossa esiintyvät luonnon edustajat.
Artikkelissa tarkastellaan metonyymisyyden ja muiden kuvallisuuden keinojen kautta, miten lyyrinen minä projisoi, kohtaa ja käsittelee vaikeita eksistentiaalisia tunnetiloja ja niihin kietoutuvia emootioita. Runon puheenomaisuus saa aikaan vaikutelman lyyrisen minän kokemusten autenttisuudesta, ja runossa hyödynnetään myös retorisia keinoja, joiden kautta luodaan runon esteettistä tunnelmaa. Dynaamisuutta ja affektiivisuutta siihen tuo erityisesti äänteellinen toisto ja säkeiden typografinen asettelu. Enaktiivisiin ja fenomenologisiin tunnekäsityksiin perustuva teoreettinen kehys yhdistettynä metonyymisyyteen tekstin rakennusperiaatteena luo uudenlaisia näkökulmia tekstissä esiintyvien elementtien välisisiin suhteisiin ja verkostoihin, sen luonteeseen esteettisenä konstruktiona sekä lukijaan vaikuttamisen keinoihin.
